— Ho hoi, niin niin — huokaa Riitta ikäänkuin ei olisi kuunnellut.
— Niin, näes, minä olen nyt yksinäinen, ja se on niin ikävää.
— Hän saa hankkia jonkun, joka hoitaa ja huolehtii talossa.
— Sitäpä minä juuri tässä ajattelin.
— Niin käy se hyvin, niin.
Ja sitten he vaikenevat.
— Näes, minussa on vielä vanhaa rakkautta häneen — alkaa Olli taas.
— Oh, siitä on niin pitkä aika, siitä.
Riitta nyökyttelee päätään ja vaipuu muistoihinsa.
— Niinpä voisi nyt olla aika, että me tulisimme yhteen, ajattelen minä.