— Hän ei toki koskaan tarkoita, että me… — Tuo ihmeellinen ajatus saa
Riitan melkein pelokkaaksi.
-— Kyllä, juuri sitä niinä tarkoitan. Niin kysyn minä nyt kunniani kautta rehellisesti, tahtooko hän ottaa minut aviomiehekseen myötä- ja vastoinkäymisessä.
— Oh, herranen aika! — Eukon katse oikein vilkastuu. — Niin, se riippuu siitä, mitä silloin saa tehdä.
— Hoitaa talouttani — ja poikaa, tietysti.
»Poika» on viisikymmenvuotias ja seisoo hän perunamaalla ja kuokkii. Kun hän kuulee heidän keskustelunsa, katsahtaa hän ylös, seisauttaa työnsä ja menee heidän luokseen.
Riitta nauraa:
— Poikaa! Sitä on kuitenkin koko vanha veitikka, tuota Ollia.
— Onko niin, niin pidä kiin'! — sanoo Olli reippaasti.
— Eihän voi muuta, kun kuin pyytää niin kauniisti. Minäkin olen ajatellut sitä samaa, jos sanon niinkuin asia on.
— Hän on kerrassaan mokoma.