— Se on meillä lapsen asemesta — arveli vaimo.
Minä palasin yläpuolelle. Astuessani saliin istuivat kaikki tapansa mukaan puoliksi torkkuen lampun valossa. Isä tutki Ruotsin lakia, äiti ompeli pöytäliinaa, Elin luki erästä romaania.
Minä vaivuin tylsiin unelmiin…
Ajattelin: Minun pitää ryhtyä johonkin. Niin aloin sitten punoa siimaa. Mutta kevääsen oli pitkä aika. Se oli samaa kuin hyvän työn tekeminen tullakseen taivaan valtakuntaan.
Muutamana päivänä kysyi Elin:
— Eikö sinulla ole mitään lukemista?
Nähtävästi oli hänen varastonsa nyt loppunut.
— Kyllä, vanha Robin-poika.
Sen sanoin minä vain suututtaakseni häntä.
— Äh, Robinpoika! Kuinka tyhmästi!