Kolme päivää ennen häitä vierivät komeat neljän hevosen vetämät matkavaunut pitkin X. kaupungin katuja, kovalla kolinallaan houkutellen talojen kaikki uteliaat asukkaat ikkunan luokse.

«Näittekö, sisko kulta», huusi tukkukauppiaan rouva Suur postimestarin rouva Baskille, «nuo komeat matkavaunut, jotka vastikään kulkivat ohitse? Näittekö tuon herttaisen pojan, joka istui vasemmalla puolella ja oli niin ylhäisen näköinen lumivalkeine kauloineen ja avonaisine kauluksineen? Hyvänen aika, miten hän katseli minua ja miten suloinen hän oli! – ihan prinssin näköinen hän oli!»

«Sisko kulta», vastasi postimestarin rouva, «ette varmaankaan nähnyt herraa, joka istui minun puolellani, oikealla vaunuissa! Hän oli komea herra, sen voin varmasti vakuuttaa! Hän istui siinä niin ylhäisenä nojautuen vaunujen patjoihin ja niin turkkiinsa käärittynä, ettei voitu nähdä vilaustakaan hänen kasvoistansa. Ihan varmasti hän on ylhäistä väkeä.»

«Näin pojan vilaukselta», lausui käsiltään ja kasvoiltaan harmaankalpea Annette katsahtaen ylös karkeasta liinaompeluksestansa silmissä ilme ikäänkuin vangin, joka vankilastansa on saanut katsahtaa vapaampia ja ihanampia oloja; «hän katseli niin rauhallisesti suurilla sinisillä silmillään vaunujen peili-ikkunista. Hän näytti puhtaalta ja viattomalta kuin Herran enkeli.»

«He, me nyt tietäisimme minkä näköiset Herran enkelit ovat!» tiuskasi postimestarin rouva kiukkuisesti luoden ankaran katseen Annetteen, «ja se voipi myöskin olla yhdentekevä. Mutta minä mielelläni haluaisin tietää ketkä ovat nuo ylhäiset. Minua ei kummastuttaisi, vaikka se olisikin itse hänen kuninkaallinen korkeutensa, armollisin perintöprinssimme, joka salaa, noin «inkondito» matkustaa ympäri maata vanhimman poikansa seurassa.»

«Sisko kulta, lausutte sanan! Niin se onkin! Sillä oikean prinssin näköinen hän oli, tuo herttainen poika istuessansa siinä katsellen minua ikkunan lävitse; hän oikein hymyili minulle.»

«No, hyvä herrasväki, mehän lienemme saaneet ylhäisiä vieraita kaupunkiin!» huudahti läähättäen raatimies Nyberg astuen huoneesen.

«Ovatko he seisahtuneet täällä?» kysyivät molemmat rouvat yhtaikaa.

«Vaimoni näki vaunujen pysähtyvän ja...»

«No Herran tähden raatimies, mitä ajattelettekaan, kun ette lähetä sanaa asianomaisille, ettekä valmistaudu menemään kunniatervehdykselle? Herran nimeen, kootkaa toki porvaristo!»