Lähdettyään hänen ylhäisyytensä jätti Frankin perheen jäseniin sangen miellyttävän muiston. Jacobi ilosta hypähti, syleili Louisea ja sanoi:
«No Louise, mitä nyt sanot miehestä? Ja oppilaan olemme saaneet, joka vetää mukaansa vähintään kaksikymmentä!»
Louise oli täydelleen leppynyt hänen ylhäisyyteensä.
Bergström aloitti siitä päivästä uuden ajanlaskun. Kaikki mikä tapahtui, tapahtui joko ennen hänen ylhäisyytensä käyntiä tahi sen jälkeen.
«No hyvänen aika! Vai oli se hänen ylhäisyytensä O***!» sanoi «sisko» Bask «sisko» Suurille.
«Niin, ajatteles! Ja hän tuli kaupunkiin vartavasten käymään Frankien luona ja on syönyt siellä aamiaista sekä viipynyt siellä monta tuntia! Hän taitaa olla serkku laamannin rouvalle.»
«Hänen serkkunsako? Loruja! Hän ei ole hänen serkkunsa enemmän kuin minä kuninkaan. Jyrkästi sanoen ei!»
«Niin, niin, mutta kuitenkin hän on sanonut häntä «armolliseksi serkuksensa». Ja myöntää täytyy että laamannin rouvassa on jotakin hienoa ja ylhäistä, ja hänen käsiensä vertaisia en ole ikinä nähnyt!»
«Mitä vielä! Ei ole vaikeaa olla ylhäisen näköinen ja säilyttää käsiänsä kauniina, kun kulkee talossansa tyhjäntoimittajana, pesee kätensä ruusuvedessä eikä tee niillä mitään hyödyllistä pitkiin päiviin! Sen tiedän varmasti.»
«Niin, niin! Ei ole sillä, joka tahtoo olla talonsa hyödyksi, varaa pitää käsiänsä semmoisina eikä lukea romaaneja kaiket päivät. Mietin tässä miten olisi käynyt Suur vainajan leipomon, josta hän sai tukkukauppiaan arvonimen, jos minä olisin tahtonut tekeytyä ylhäiseksi rouvaksi. Ei sen vuoksi etten olisi osannut – sisko kulta, tiedätte kyllä että minullakin on ollut kosijani; niin ja erinomainen taipumus kirjoittamiseen ja töhrimiseen, niin, ellei pieni ymmärrysrahtuseni olisi ajoissa ehkäissyt sitä hulluutta, niin olisi minusta voinut tulla oikea – kaunokirjallinen kuuluisuus – toinen tuommoinen – madam Stael! Mutta mennessäni naimisiin Suur-vainajan kanssa, päätin heittää kaiken töhrimisen sikseen ja kunnostaa itseäni leipomassa; ja nyt olen vastannut ja vanuttanut kaikki pienet taiteelliset taipumukseni taikinaan ja leivoksiin, niin että ne ovat ihan sinne kätketyt. Mutta sen tähden en enää muka sovi frankilaisten seuraksi ja sitä vähemmän kun he nyt kiipeävät yhä korkeammalle.»