Kohta tulee musta lintu! Pakenin sitä – mutta se ajoi minua takaa ja repi minulta siivet, niin etten enää pääse pakenemaan...
Auttakaa minut ylös; minun täytyy pukeutua. Tuokaa tänne komea pukuni! Rientäkää! Illalla minun täytyy esiintyä yleisölle, olla sen ihailemana, kuulla kättentaputuksia, hyvä-huutoja, nähdä seppeleiden putoavan jalkojeni eteen! Katsokaa siskot, se on komeata, se on hetki, jonka edestä maksaa elää, oikea ilonhuumaus! Katsokaa kuinka on valoisata, kuinka minä loistan! Kuuletteko myrskyisiä mieltymyksen osoituksia! Kuuletteko miten se myrsky pauhaa? Mutta miksi se vaikenee? Minkä tähden nyt jälleen on niin hiljaista? hiljaista ja pimeätä kuin haudassa!... Se oli lyhyt ilo! Kirottu hän, joka teki sen niin lyhyeksi. – – –
Älä katsele minua noin ankarasti kasvatusisä! Enkö ole jo kylliksi masennettu? Ankara katseesi – se lävistää minut! Anna minulle kätesi, että saisin laskea sen palavalle otsalleni!... käännyt pois! Sinä menet pois! Oi!!! oi!!!
– – – – – – – – – – – –
On niin autiota! Rannan kivet ovat niin terävät! Vaikea on niitä vasten murskautua!...
En tahdo kuolla. Olen niin nuori vielä; – sieluni niin elämänhaluinen! En tahdo astua alas ijankaikkiseen tyhjyyteen! En, en!...
Ken pelastaa minut? Tuossa tulee vaahtopäät laineet!... Vai ovatko ne teidän valkoiset käsivartenne, siskot, jotka ojentuvat minua pelastamaan? Teidänkö näen siellä harmaina sumuisina haamuina harhailevan tuonen rannalla? Oletteko tekin kuolleet? Kuulkaa melua? Kuolema se on ... musta lintu se siinä tulee. Nyt minun täytyy paeta ... paeta ... paeta ... tahi ... kuolla!»
Kovasti ponnistaen nousi houraileva vuoteeltaan; hän astui pari askelta ja – kaatui hengetönnä maahan. Päänsä hän satutti sängyn laitaan ja verivirta pulpahti ohimosta.
Samassa silmänräpäyksessä astui sisään pitkä mustiin puettu mies. Vaaleat kiharat ympäröivät jaloa, vähän vanhahkoa päätä, kasvojen lempeä, vakava ilme, sinisilmien hellä katse osoitti vielä paremmin kuin pukunsa kenen palvelija hän oli. Häntä seurasi nainen, joka kyllä ei ollut kaunis, mutta jonka kasvoista kuitenkin kuvastui sama sielun kauneus kuin miehenkin. Kovin surkuttelevan katseen loi pari huoneesen ja lähestyi vuodetta.
«Laupias Jumala!» kuiskasi nainen, – «me tulemme liian myöhään. Lapset ovat kuolleet, – ja äiti myöskin!»