«Täti Petrea! Petrea täti!» riemuitsi kahdeksan poikaa hänen ympärillänsä.
Ja Petrea itki ilosta tavatessaan ei ainoastaan hyviä kristityitä, vaan mitä kristillisimmän lankonsa ja hovisaarnaajansa sekä «vanhimpamme», jotka toivehikkaine vesoineen «berserkkineen» olivat matkalla kotiin vanhempien luo ja seurakuntaansa.
Hetki sen perästä veivät vaunut Petrean, Louisen ja Jacobin ratsastavien talonpoikien seuraamina täyttä laukkaa metsään, jonka yli puolikuu juuri oli nousemassa, luoden sen pimeihin vesakkoihin ja Petrean tuskaantuneihin silmiin lohdutuksen valoa.
Jätämme Petrean sukulaisineen, jotka matkallaan vanhempiensa luokse ja pitäjäänsä saapuivat majataloon parhaasen aikaan pelastamaan häntä sangen tuskallisesta tilasta. Olemme nyt ihan varmat siitä, että assessori saa kiireellistä apua, että Saara saa sekä viiniä että Louisen rohtonestettä, että Petrean sydän rauhoittuu ja hänen pukunsa tulee järjestetyksi ja tahdomme varmuutemme nojalla kertoa seuraavat kappaleet Louisen kirjeestä, minkä hän seuraavana päivänä lähetti kotiin vanhemmillensa.
«Olen melkein vakuutettu siitä, että huolellinen hoito, sopiva ruoka ja ennen kaikkea ystävällinen käytös vielä voivat saada Saaran terveeksi. Mutta nyt hän on niin heikko, että meidän on mahdotonta ajatellakaan matkustamista muutaman päivän perästä. Ja kaikissa tapauksissa epäilen suuresti saammeko hänet mukaamme ellette, isä, itse tule häntä noutamaan. Hän sanoo «ei tahtovansa tulla taakaksi kotiimme». Oi! Nyt oikein ilolla avautukoon hänelle koti ja sydän! Hän on niin muuttunut! Ja hänen pikku tyttönsä on – oikea enkeli!
Assessorin olisi kyllä tärkeä jalkansa tähden päästä kaupunkiin, mutta hän ei tahdo jättää Saaraa, joka niin hyvin tarvitsee hänen apuansa. Palvelija on ihan vaaratta. Petrea on mainio huolimatta kaikista ponnistuksistaan ja seikkailuistaan. Hän ynnä Jacobi rohkaisevat kaikkien meidän mielet. Asioiden näin ollen, emme voi määrätä tulopäiväämme. Mutta jos Saara toipuu, niinkuin nyt näyttää, niin Jacobi lähtee luultavasti huomenna täältä poikien kanssa. Tulee liian kalliiksi heidän kaikkien olla täällä ravintolassa. Jumala antakoon meidän kaikkien pian kokoontua rakkaasen kotiimme.»
Tunti sen perästä kun yllä oleva kirje oli saapunut, lähti laamanni matkaan niin joutuisasti kuin olisi hänen henkensä ollut kysymyksessä. Hän matkustaa kotoa ravintolaan; me sitävastoin aiomme nyt ravintolasta
Kotiin.
Liljat kukkivat kodissa syyskuun kahdenkymmenennen päivän aamuna. Ne näyttivät ihan versovan Gabriellen jäljissä. Liljan tapaisena, niin hentona ja valkoisena kulki äiti kodissaan hienossa aamupuvussansa pyyhkien pyyhinliinalla pois pienimmänkin pölyhiukkeen peileistä ja pöydiltä. Tavallista suurempi ilon ilme elähytti hänen kasvojansa, muuten niin kalpeat posket punersivat vienosti ja huulet liikkuivat vaistomaisesti ikäänkuin lausuen helliä, ilahuttavia sanoja.
Bergström koristi eteisen ja raput kirjavilla kukilla ja lehvillä, niin että ne muodostivat pitkiä köynnöksiä pitkin valkeita muureja ja hän oli erittäin ihastunut omasta kaunoaististaan, jota Gabrielle ei suinkaan jättänyt kiittämättä. Mutta vaikka kaikkialla sinä aamuna vallitsi ahkera toimeliaisuus, niin oli kuitenkin tavattoman hiljaista, kaikki puhelivat ainoastaan puoliääneen ja jos kuului vähintäkään melua, niin äiti heti varoitti «hiljaa! hiljaa!» Syynä siihen oli että kadotettu mutta jälleen löydetty lapsi taasen makasi vanhempainsa kodissa.