«Evelina täti on nyt tässä, jos mahdollista puolustamassa älyänsä», kuului ystävällinen ääni, ja Evelina täti seisoi kaikkien kummastukseksi ja iloksi keskellä huonetta.

Tervehdittyään ja kyseltyään kaikkien vointia toimitti Evelina silminnähtävällä mielihyvällä sydämmellisesti kutsun – ei häihin niinkuin Henrik oli odottanut, mutta tuliaispitoihin. Lauran vihkiäiset pidettäisiin ihan hiljakseen kotona hänen kasvatusäitinsä luona ainoastaan muutamien sukulaisten läsnäollessa. Mutta sulhasen äiti, noita iloisia ja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka melkoisesti uhraavat maailmalle, mutta joita maailma kuitenkin niin vähän kiittää, jotka mikäli mahdollista tahtovat huvittaa ja kestittää kaikkia ja joita ihmiset kiitollisuuden osoitteeksi mielellään vähäsen panettelevat, pyylevä, herttainen sotaneuvoksenrouva tahtoi välttämättä jollakin sydämmellisellä ja hauskalla tavalla viettää ainoan rakkaan poikansa naimista ja antaa koko seudun tuntea vähän sitä iloa, joka täytti äidin sydämmen. Kahdeksan päivää piti tuliaiskestien kestää ja Akselholman suurten siipirakennusten huoneet olivat kaikki valmiina ottamaan vastaan seudun ylhäisöä. Sulhasen ja morsiamen oli määrä kummankin puolestaan pyytää sinne ystäviään ja tuttaviaan, ja morsiamen ynnä hänen tulevan anoppinsa puolesta, jolta viimemainitulta Evelinalla oli mukanaan kirjallinen kutsu, oli Evelina nyt tullut pyytämään Frankin perheen – koko perheen, Jacobi siihen luettuna – kunnioittamaan juhlaa läsnäolollaan.

Nimenomaan pyydettiin kaikkien tytärten tulemaan mukaan. Oli luotettu jokaisen yksityisen apuun. Petrea, jolla oli näyttelijän taipumusta, toivottiin mukaan näytelmäkappaleesen, toiset tarvittiin pukutansseihin ja kuvaelmiin; Gabrielle tarvittiin enkeliksi ja tietysti toivottiin kaikkien siinä samalla voivan huvitella hyvästi. Pyydettiin ja toivottiin että Frankin perhe tulisi Akselholmaan koko ajaksi, jopa kauemmaksikin – siellä oli heille kaikki valmiina. He osaltaan olivat suureksi hauskuudeksi muille ja rouva toivoo voivansa tehdä siellä olon hauskaksi kaikille vieraillensa.

Ei Fox, Pitt, Thiers, Lafitte, Platen, Anckarsvärd eikä kukaan maailman kaunopuhujista ollut koskaan pitänyt puheita, joita olisi otettu vastaan sydämmellisemmin ja suuremmalla riemastuksella kuin tätä Evelina tädin pientä sanomaa.

Henrik lankesi polvilleen oivallisen kaunopuheisen tädin eteen. Eeva taputteli käsiään ja syleili häntä. Petrea huudahti riemastuksen puuskasta ja kaatoi hypähtäessänsä pystyyn ompelupöydän Louisen syliin. Jacobikin hypähti, vapautti Louisen ompelupöydästä ja pyysi hänet ensimmäisten tanssiaisten ensimmäiseen anglääsiin.

Laamannin puolestansa täytyi jäädä kotiin siitä ilosta, mutta hän iloitsi sydämmestänsä, että hänen lapsensa saivat huvitella. «Työtä»! Laamanni Frankilla oli harvoin aikaa muuhun kuin työhön. Kuitenkin aikoi hän asettaa niin, että hän ainakin voi saattaa omaisiansa Akselholmaan, mutta hänen piti palata jo seuraavana päivänä. Elise esteli ottamasta mukaan useampaa kuin kaksi, korkeintaan kolme tyttäristään, mutta Evelina pyysi häntä ottamaan kaikki; siihen yhtyi laamannikin, joka mielellään soi kaikkien saavan huvitella. «Ehk’ei», hän lausui, «heille milloinkaan enää satu semmoista huvittelemisen tilaisuutta!» Ja harvinaista on todellakin, että rukoillaan äitiä ottamaan mukaansa kaikki kuusi tytärtänsä. Eläkööt semmoiset neuvoksenrouvat! Mutta tunnustaa täytyy, että Frankin perheen tyttäret olivat yleisesti rakastetut ystävällisyytensä ja herttaisuutensa vuoksi, puhumattakaan muista hyvistä ominaisuuksista. Elisen täytyi luvata ottaa heidät kaikki mukaansa, Saaran, Louisen, Eevan, Leon ... ei! sepä tosi, Leonore ei voinut tulla mukaan. Leonore raukan täytyi jäädä kotiin kivuloisuutensa vuoksi ja kohta sekä Eva että Petrea kilvan tahtoivat jäädä kotiin hänen luoksensa. Leonore selitti tylysti ja välinpitämättömästi, ettei kenenkään tarvinnut jäädä hänen tähtensä; hän ei tarvinnut kenenkään apua; hän tahtoi mieluimmin olla ihan yksin; kaikki sisaret saisivat kyllä hänen puolestansa lähteä! Hän kyllä voi elää ilmankin heitä. Leonore raukka oli taudin vaikutuksesta ikäänkuin nurin käännetty ja pysyi aina itseksensä; hän kätki kauniimman luonteensa pahan tuulen nostamiin pilviin ja ne jäähdyttivät sen lämmön ja ystävällisyyden, jonka toiset tahtoivat osoittaa hänelle.

Nyt joutui nuoriso toimeliaaksi. Sillä paljon oli ostettavaa, ommeltavaa ja järjestettävää, jotta tyttäret voisivat kunnialla ja sievästi esiytyä hääjuhlissa. Nytpä tuli pukujen, kukkien, nauhojen, kaulakoristeiden, hansikkain y. m. tarkastuksia! Siinä neuvoteltiin ja mietittiin mitä uutta oli ostettavaa; siinä laskettiin kuinka paljon kukin tavara maksaa, jotta armaan isäukon pyytämättä antamat rahat riittäisivät. Louise oli kaikille vallan verraton siinä pulassa. Hän tiesi neuvoa kaikkeen. Louise oli yleensä vallan väsymätön puodeissa kävijä ja pelkäämätön tinkijä. Hän ei milloinkaan empinyt revittämään alas kaikki puodin vaatetukset milloin tahtoi kyynärän verran vaatetta ja hän kävi vaikkapa kahdessatoista paikassa saadakseen nauhanpätkän helpommasta tahi parempaa lajia, sillä Louise pani suuren arvon tavaran «paremmuuteen». Louise olikin kuulu niin omasta kuin koko perheen mielestä taidostaan tehdä «onnistuneita kopsauksia», joka merkitsi samaa kuin tehdä hyvät kaupat eli saada joku tavara tavattoman helposta. Mutta siitä huolimatta kunnioitettiin Louisea suuresti kaupungin kauppapuodeissa ja häntä palveltiin ahkerasti ja kunnioittavasti, kun sitävastoin pikku Petrea, joka ei milloinkaan tinkinyt ja aina osti mitä ensiksi hänen eteensä työnnettiin, – nimittäin jos hän kävi yksin puodeissa – ei ensinkään saanut kohteliaisuutta osakseen, vaan aina sai sekä huonoa että kallista tavaraa. Tosi on, että Petreaa niin vähän kuin mahdollista näkyi puodeissa, kun sitävastoin Louise, jolla oli työläs kunniavirka olla kaikkien ystäviensä ja tuttaviensa ostajana, tunsi puotien varastot melkein yhtä hyvin kuin omien kaappiensa sisällyksen.

Sovittiin että suurissa tanssiaisissa samana päivänä kuin perhe saapui Akselholmaan Saaran, Louisen ja Eevan piti esiintyä samanlaisissa puvuissa, valkoisissa musliinileningeissä, ja niiden koristuksena vaaleanpunaiset vyöt liehuvine nauhasolmuineen, ja kiharoissa samanvärisiä ruusuja. Petrea oli innoissaan siitä tuumasta eikä ensinkään epäillyt, että heitä sanottaisiin kolmeksi sulottareksi; itse puolestansa hän olisi mielellään suonut, että häntä olisi sanottu Venukseksi, mutta sitä ei, ikävä kyllä, sopinut toivoakaan. Hän tutki kasvojansa kaikista peileistä – olisivat ne olleet sievät, arveli hän, jos vaan voisi saada tuon nenän vähän toisenlaiseksi! Jotakin vaaleansinistä piti Petrean saada tanssiaispuvukseen. Pikku neiti oli ihastunut ruusunpunaiseen harsoleninkiin, jonka äiti ompeli hänelle. Kaikki olivat innostunein mielin pukupuuhassa.

Selkkauksia.

Sataa vihmoi ulkona ja salaisella kauhulla näki Jacobi Louisen «hovisaarnaajan» koristamana – joka päinvastoin rumensi häntä tavattomasti – olevan valmiin lähtemään perhekaton suojassa Eevan seurassa ulos «onnistuneille kopsauksille». Saaralla oli soittotuntinsa Schwartzin kanssa, mutta hän oli luvannut Petrealle iltapuolella lähteä yhdessä hänkin «onnistuneille kopsauksille».