«Mutta eihän hän sanonut mitään toispäivänäkään», kuului Petrean ääni, «ja silloin hän kuitenkin sai niin kauan odottaa meitä. Minä en tiedä, minne olen pannut hansikkaani!»

«Juuri sen vuoksi ei pidä antaa hänen odottaa meitä minuuttiakaan tänään!» vastasi äiti, «eikä milloinkaan toistekaan, jos minä vaan voin sitä estää. Jos ette nyt ole valmiit, niin lähden luotanne.» Äiti riensi pois, kaikki tyttäret iloisesti hyppien hänen perässänsä. Laamanni huomasi tyytyväisenä, että rakkaudella on tehokkaampi voima kuin pelonalaisuudella. Kohta istuivat kaikki vaunuissa. Annetaan niiden vieriä eteenpäin ja menkäämme katsomaan

Leonorea.

Leonore istui yksiksensä. Hän nojasi pakottavaa päätään käsiinsä. Hän oli hillinnyt tunteitansa voidaksensa ystävällisesti vastata äidin ja siskojen jäähyväis-suudelmiin; hän oli nähnyt, miten he olivat koettaneet salata ilonsa, etenkin oli puoleksi salattu veitikkamainen iloisuus äidin ja Eevan silmissä koskenut häneen kipeästi. Hän oli kuullut heidän iloiset äänensä rappusissa ja sitten vaunujen vierinnän. Nyt olivat he poissa, nyt oli kaikki niin hiljaista ja yksinäistä ja nyt vierivät suuret kyynelkarpalot alas Leonoren poskia myöten. Hän tunsi olevansa niin hyljätty, niin luonnon lapsipuoli, niin yksinään maailmassa. Silloin aukeni ovi hiljaa, hymyilevät kasvot kurkistivat sisälle, keveä, viehättävä olento juoksi hänen luoksensa, suuteli häntä, nauroi ja katseli veitikkamaisen hellästi hänen kummastuneihin kasvoihinsa.

«Eeva!» huudahti Leonore, tuskin uskoen silmiänsä. «Eeva, sinäkö se olet? Kuinka?... Mistä sinä tulet? Etkö olekaan lähtenyt toisten kanssa?»

«En, kuten näet! Minä olen täällä ja aijon jäädä tänne», vastasi Eeva iloisesti, syleili siskoaan ja näytti onnelliselta.

«Mutta miksi? Mitä tämä merkitsee?»

«Se merkitsee, että minä mieluummin olen sinun luonasi kuin muualla. Minä annan viisi Akselholmalle ja kaikelle sen komeudelle!»

«Oi, miksi olet tehnyt niin? Sitä en minä olisi suonut.»

«Katsos, minä tiesin sen; ja juuri sen vuoksi pukeuduin matkavaatteihini kuten muutkin ja jätin sinun hyvästi heidän mukanansa. Tahdoin pettää sinut, katsos. Oletko suutuksissasi minuun siitä? Nyt täytyy sinun kuitenkin tyytyä minuun! Sillä nyt et enää voi päästä minusta. Katseles minua nyt vähän iloisemmin Leonore!»