Nainen. «Hiljaa, Arvid! kuulen äitini äänen, hän kutsuu minua. Menkäämme hänen luoksensa.»
He menevät sisään, uusi pari astuu parvekkeelle.
Mies. «Pidättekö, Louise serkku, iltailmasta? Louise serkku, olette vähän romantillinen, luulemma. Pidättekö, Louise serkku, tähdistä? Minäkin rakastan tähtiä! Muistan runoilijan sanat:
... «vaiti kuin Egyptin papit,
käyvät...»
Katsokaa, Louise serkku, tuolle puolen, länteen päin, siellä on Östanvik. Jos, Louise serkku, olisitte huvitettu käväisemisestä siellä, niin minä pyytäisin saada viedä teidät sinne uusissa landoovaunuissaoi. Louise serkku, luulen varmasti, että pitäisitte Östanvikista. Persikat kukkivat paraikaa kasvihuoneissa; se on oikein kaunista katsella.»
Syvä huokaus kuuluu.
Nainen. «Ken huokaa noin?»
Eräs ääni. «Eräs, joka on köyhä ja ensi kertaa kadehtii rikasta.»
Mies. «Vai rikasta? rikas, hyvänen aika, rikas en juuri ole. Mutta tulen toimeen, Jumalan kiitos! tulen toimeen! Voin kunniallisesti elättää itseni ja perheeni; kylvän 200 tynnyriä viljaa, ja mitä arvelee Louise serkku ... mutta missä on Louise serkkuni?»
Ääni. «Hänestä varmaankin tuntui tuulevan kylmästi Östanvikin puolelta.»