Herrat astuvat samassa sisään, kun eräs nainen astuu ulos parvekkeelle.
Hän on yksin. Illan pettymykset painavat hänen sydäntänsä ja ne tuntuvat olevan sitä nöyryyttävämmät, kun ovat halpaa laatua. Pari kuumaa kyyneltä vierii kiireesti ja ääneti hänen poskiltansa. Illan tuuli suutelee ne lempeästi. Hän katsahtaa taivasta kohti; ei milloinkaan se ole näyttänyt hänestä niin korkealta ja suuremmoiselta. Hänen sielunsa kohoaa, kohoaa katsetta korkeammaksi, tunkeutuu ihmissydänten mahtavan tutkijan luokse ja Hän antaa hänen aavistaa, että sydän rakkautensa kautta kerran vielä unohtaa maailman kaikki vastoinkäymiset tahi alistuu niihin.
Päivät kuluivat iloisesti Akselholman yhtämittaisissa huvituksissa. Petrea kirjoitti kotona olevalle siskollensa pitkiä kirjeitä, niin suorasanaisia kuin runomittaisiakin ja kertoi kaikki mitä siellä tapahtui. Omat vastoinkäymisensä – ne lisääntyivät päivä päivältä – hän kertoi niin hullunkurisella tavalla, että se, mikä ennen oli ollut hänelle kiusana, nyt tuli ilonaiheeksi sekä hänelle että hänen perheellensä. Isältänsä hän eräänä päivänä sai pienen kirjeen, johon oli kirjoitettu seuraavasti:
«Hyvä lapseni.
Kirjeesi, tyttö kultaseni, huvittavat minua ja siskojasi kaikesta sydämmestä; minua, ei yksistään niissä olevien hauskojen kertomusten tähden, vaan etenkin sen tavan vuoksi, jolla käsität sen mikä ei ole hauskaa. Pysy semmoisena, lapseni ja – sydämmeni iloitsee sitä ajatellessani – sinä olet edistyvä viisauden ja onnellisuuden tiellä. Silloin sinä ilolla tunnustat todeksi siunatun tosiasian, jota kaikkialla historiassa vakuutetaan, ettei ole mitään pahaa, jota ei voi tehdä hyvän välikappaleeksi. Niin voivat omat vikammekin olla meille kohottimena pyrkiessämme eteenpäin parannuksen tiellä. Sano sydämmelliset terveiseni siskoillesi heidän ja
sinun
hellältä isältäsi.
Petrea suuteli näitä rivejä vuodattaen kiitollisuuden kyyneleitä. Hän kantoi ne monta päivää povessansa, hän säilytti ne läpi koko elinaikansa kalleina ohjeina voidaksensa onnellisesti kestää elämän monensuuntaiset tuulahdukset.
Louiselle tyrkytettiin hyvin usein leikillä Tuure serkkua ja Tuure serkulle tarjottiin Louise serkkua. Tuure serkulle oli Louise serkun tarjoominen hyvin mieleistä, hänestä oli mieleistä kuulla että Östanvik oli emännän tarpeessa ja että hän itse tarvitsi hienon rouvan, että Louise Frank oli yksi paikkakunnan ymmärtäväisimpiä ja sivistyneimpiä neitoja ja sitä paitsi «niin kunnioitetusta perheestä»! Tilanomistaja jo puoleksi otti vastaan onnentoivotuksia kihlauksensa johdosta. Mitä hänen mielitiettynsä arveli asiasta oli vaikeampi tietää. Louise oli tosin aina kohtelias «Tuure serkulle», mutta tuo samainen kohteliaisuus ilmaisi kuitenkin ennemmin välinpitämättömyyttä kuin ystävällisyyttä, ja monen mielestä hän kummastuttavan, väsymättömästi aina kieltäytyi suostumasta Tuure serkun yhtä väsymättömään pyyntöön ajaa Östanviikin uusissa landoovaunuissa «minun raudikkoni» vetämänä, joita kaikkia neljää ajetaan yksillä ohjaksilla. Moni väitti hienon, herttaisen Jacobin olevan paljoa lähempänä Louisen sydäntä kuin rikkaan tilanomistajan. Mutta Jacobiakin Louise kohteli niin tasaisesti, niin tyynesti ja mutkattomasti, ettei kukaan tullut siitä hullua viisaammaksi. Kaikki eivät tietäneet yhtä hyvin kuin me, että Louisen mielestä oli naisen arvolle kuuluva osoittautua niin täydellisesti välinpitämättömäksi miesten kohteliaisuuksille tai lemmenkuiskeille, doux propos’illa, kunnes he ovat kokonaan puhuneet asiansa ja ilmoittaneet tunteensa. Louise halveksi mielistelemishalua siihen määrin, että hän pelkäsi kaikkea, joka siihen vähäkään vivahti. Louisen nuoret ystävät laskivat leikkiä hänen ankarista mielipiteistään ja ennustivat hänen jäävän vanhaksi piiaksi.