Tilanomistaja istahtaa «esineen» toiselle puolelle. Kandidaattia rupeaa kummallisesti puistattamaan.
Louise. Tämä ei ole mikään pasianssi, vaan pieni loitsu, minkä avulla saa tietää tulevan kohtalonsa. Povaanko Tuure serkullekin?
Tilanomistaja. Oi, kyllä! Povatkaa minulle vähäsen; mutta ei mitään ikävätä. Kun kuulen jotakin ikävää illalla, niin näen aina yöllä pahoja unia. Povatkaa minulle kauniisti pieni vaimo; – vaimo, sievä ja rakastettava kuin Louise serkku.
Kandidaatti luoden tilanomistajaan silmäyksen, jouduttaaksensa häntä siten kiireen kaupalla takaisin Östanvikiin. – En tiedä rakastaako Louise neiti imartelua.
Tilanomistaja (joka ei ole näkevinään kuulevinaan kilpakosiatansa). Pidättekö, Louise serkku sinisestä?
Louise. Sinisestäkö? Sininen on sangen kaunis väri. Mutta minusta on viheriäinen ehkä kauniimpi.
Tilanomistaja. No, sepä oikein hauskaa. Sehän sopiikin erinomaisen hyvin. Östanvikissä on vierashuoneen huonekaluston päällys sinistä – kaunista vaaleansinistä silkkiä. Mutta makuukammarissa on viheriäistä merinoa. Luulen varmaankin, Louise serkku, teidän...
Kandidaatti rykäsee ikäänkuin olisi läkähtyä – ja juoksee ulos. Louise katselee hänen jälkeensä, huokaa ja näkee sitten kortista niin paljon onnettomuuksia Tuure serkulle, että tämä vallan säikähtyy. «Herneet hallanpanemia»! – «tulipalo vierashuoneessa» – ja viimeksi – «rukkaset». Tilanomistaja selittää kuitenkin nauraen, ettei hän aiokaan ottaa vastaan semmoisia. Sisaret hymyilevät ja kuiskailevat keskenään.
Kolmas kohtaus.
Perhe on koolla illallisen perästä. Assessori kysäsee: