"Hiisi vieköön", sanoi ääni, jonka lukia tuntenee, "luulenpa, että minua haluttaa vieläkin kerran juoda pohjaan Eleonora neitin maljan!"
Hänen vilkas naapurinsa, joka oli punainen, kuin turkin-pippuri, sanoi ystävällisesti varoittaen: "mitäpä Julia H. siitä sanoisi?"
"Julia…? Minä siitä, hiisi vieköön, vähän välitän, mitä Julia sanoo… Julia neiti katsokoon eteensä vain, miten hänen käy oikkujensa vuoksi. Saattaisipa pistää päähäni, hiisi vieköön, että minä jonakuna kauniina päivänä lähettäisin kihlasormukseni hänelle takaisin … niin niin!…"
"Arvid, sinun maljasi!" kirkasi luutnantti Mätälin, "kaikkien itsenäisten miesten malja!"
"Heidän ystäviensä myöskin!" huusi tuo pieni 'Byron'. "Minä aioin sanoa ystävättärien", kuiskasi hän Eleonoralle, "mutta ei se nyt tässä sopinut, ymmärrätkö?"
"Kyllä, siitä en minä paljon huoli", vastasi hän.
"Arvid luutnantti! luutnantti Arvid P., minä juon maljan teidän kunniaksenne!" huudahti ruukin-patruuna D.
"Minä myöskin, ja minä ja minä!" matki useat äänet.
"Kaada naapuris lasiin, Eleonora!"
"Hyvä herrasväki, minä esittelen Arvid luutnantin morsiamelle maljan … toivoen, että hän oikein miettisi asioitansa sekä kaikkea mitä hänen onneensa kuuluu — ja ottaisi sulhasensa armoonsa jälleen".