Kun hyydyke on melkein valmiiksi keitettyä, pannaan siihen, jotta se kävisi kirkkaaksi ja läpihohtavaksi, munan-valkuaista. [Lukia ehkä hyvän-tahtoisesti muistiinsa johdattanee, että Kotitarkan onni eli menestys valmistettiin eli keitettiin viinihyydykkeen kautta, ja kiitollisuudesta, jota hän on velvollinen osoittamaan tuolle hirven-sarvista valmistetulle jälkiruoalle, tarjoaa hän sitä nyt viimeiseksi makupalaksi.] Samoin myöskin, jolloin romani, vähäinen kertomus tahi joku muu kirjallinen keitos lähenee loppuansa, pannaan siihen jonkunlainen selitys, jotta kaikki, mitä on sameaa, tulisi kirkkaaksi; ja tämmöisellä selityksellä on usein munan-valkuaisen omaisuudet, se nimittäin on sitkeä, koossa pitävä, selkeä ja selittävä sekä joksikin mautoin.
Jopa näen teidän irmastelevan tätä munanvalkuais-kertomustani ja olenhan itsekkin vähän levotoin ja ikävystynyt siihen, kuten kaikkeen sitkeään, sekä luulen sen viisaimmaksi, että omien kankeasti esitettyjen sanojeni sijasta saatan lukioitteni kuunneltavaksi sitä keskustelua, joka eräänä kauniina Marraskuun päivänä oli rouva D:n ja rouva Mellanderin välillä, mikä muuten oli rouva D:n sekä koko seudun uutis- ja ilmoitus-lehtenä. Vapahtaakseni lukioitani joutumasta harhatielle noitten rouvien arveluitten ja erhetyksien takia, tahdon (rouva D:n ja rouva Mellanderin tietämättä) näyttämölle tuoda kuiskuttajan (sufflör'in) eli totuuden hengestä tuulahduksen, joka, puhaltakoon se maailman-historian kentän ylitse taikka perheellisen elämän vähimmästä oven-rakosesta, aina on tärkeä ja kallis-arvoinen apulainen. Minun kuiskuttajani eroaa kuninkaallisen teaterin kuiskuttajasta siinä, ett'ei hän kuiskaa näytteliälle, vaan kuulioille, saattaen heitä siten oikealle radalle. Mutta palatkaamme asiaan.
Näytös tapahtuu Lehtosaaressa, rouva D:n työkammiossa.
(Rouva D. istuu juomassa iltapäivä-kahviansa. Rouva Mellander tulee sisälle).
Rouva D. No, kulta rouvaseni, noh vihdoinkin — tervetultuanne!… Olen odottanut vähintäin puolen tuntia. Kahvi on melkein kylmää … minun täytyy varmaankin antaa lämmittää sitä…
Rouva M. Herranen aika! pikku Patrunessani … älkää suinkaan! kylmänä ja lämpymänä, aina se on kylläksi hyvää minulle.
Rouva D. (kahvia kaataessaan). Noh, rouva Mellander, noh … mitä uutta?
Rouva M. Niin, armoseni! nyt olen saanut, Jumalan kiitos, kaikista selkoa … palan sokeria lisäksi pyytäisin…
Rouva D. Noh, kertokaa, kertokaa oitis! Olen kuullut sanottavan, että tuo pieni metsän-nirpakka tuolla — tuo Hermina — on omaksi lapseksi otettu H:n perheeseen … että hän ja Kaarlo kornetti ovat kihloissa sekä että jo kohta häitä vietetään.
Kuiskuttaja. Vasta kolmen vuoden päästä, niin on eversti H. sanonut. Kornetin täytyy ensin matkustaa katselemaan vähän ympärillensä maailmassa; ja Herminan (sanoo Armo) täytyy ensin oppia ruotsin maantalous-hoitoa — ja siihen hän kyllä tarvitsee kolme vuotta.