"Eihän sinun päähäsi pöllähtäne vain mitään pahaa ajatusta sulhasestasi tuon kirjeen takia?" sanoi Julia Emilialle, jolloin levolle menivät.
"Hyvää yötä Julia!" vastasi Emilia huoaten.
Mutta itse hän ei hyvää yötä nauttia saanut.
Torstaina. Emilian ympärillä vahva sumu, jota me turhaan koetimme poistaa. Jo eineellä ollessamme rupesi kornetti puhumaan Napoleonista ja Kaarlo XII:ta, mutta Emilia ei jaksanut kinata. Julia ja Helena hukkaan koettivat häntä ilostuttaa. Minä en osastani uskaltanut sanaakaan sanoa, sillä kirje oli aina tielläni.
Kello 12:ta tuli Algernon. Hän näytti kiihtyneeltä ja silmänsä säteilivät kummallisesti. Emilia oli edellisenä päivänä luvannut mennä tänään sulhasensa kanssa ajelemaan; ja siksipä Algernon nyt tuli häntä noutamaan. Kaunis reki peurannahkoineen oli portin edessä. Emilia sanoi kylmästi ja vakaasti, ett'ei hän mene ajelemaan. "Miks'ei?" kysyi Algernon.
"Kirjeen vuoksi", olisi Emilian tullut toden mukaisesti vastata, mutta hän sanoi: "minä haluan olla kotona".
"Oletko kipeä?"
"En".
"Miksikä et tahdo huvittaa minua sillä, että tulet kanssani, kuten olet luvannut?"
"Kirje, kirje!" ajatteli Emilia; mutta punastuen sanoi hän vain vieläkin kerran: "minä halukkaammin olen kotona".