Kornetti, joka isäänsä seurasi, tarjosi Algernonin puolesta sisarelleen virkeitä, erinomaisen kauniita kukkia sekä pienen kirjeen, joka sisälsi ainoastaan muutamia riviä, mutta net eivät suinkaan olleet tyhjät eikä kylmät. Emilian kasvot kirkastuivat, hän puristi veljensä kättä, ja tämä ollen erittäin kohteliaalla tuulella laski tuota pikaa polvillensa, pyytäen saadaksensa sitä kunniaa, että hänen sallittaisiin suudella sisarensa kengän-kärkeä. Emilia armollisesti pisti esiin pienen jalkansa ja samalla, kuin kornetti kumartui suudellaksensa taikka, kuten minusta näytti, purraksensa hänen kenkänsä kärkeä, laski Emilia käsivartensa veljensä kaulan ympäri, suudellen häntä sydämmellisesti. Eversti tarttui tyttärensä käteen, vei hänen lattian keskelle ja me asetuimme hänen ympärilleen. Nähdessänsä Everstin helliä, isällisiä katseita sekä meidän, ilolla ja rakkaudella häneen kiinnitetyt silmämme tunsi Emilia sydämmessään semmoista mielihyvää, että hän punastui ja tuli niin kauniiksi, kuin Julia suinkin toivoa saattoi. Hänen pukunsa oli vaatimatoin, mutta soma ja luonnikas. Niille nuorille lukioilleni, jotka tahtovat tarkempaa tietoa hänen vaatetuksestaan, tahdon tässä ilmoittaa, että hänellä oli yllään valkoinen, pitsillä koristettu silkki-puku; keltaisissa, erin-omaisen kauniissa hiuksissaan oli hänellä viheriäinen myrttikruunu, jonka ylitse huntu (Helenan uljasta työtä) oli somasti sovitettu, ja tämä teki hänen lempeät, viattomat kasvonsa Paul Veronesen pyhän neitsyen muotoiseksi. Tullaksensa oikein ihastuttavaksi häneltä ainoastaan puuttui tuo toivon, rakkauden ja onnellisuuden ilmaus, joka on morsiamen parahin kaunistus.
Näytti siltä, kuin hänen sydämmensä kuitenkin olisi käynyt tyytyväisemmäksi, ja ikään kuin hänen mielen-tilaansa soveltuaksensa aurinkokin pilkoitti pilvien välistä, lähettäen huoneeseen kalpean loisteensa.
Mutta sekä tuo sisällinen, että ulkonainen valostus kesti ainoastaan muutaman silmänräpäyksen. Sitten pimeni taas. Kun menimme alas päivälliselle, näytti Julia surullisen muotoisena minulle, miten kaikki Emilialle tuotu ruoka oli melkein koskematta, ainoastaan hyydykettä oli hän vähän maistanut.
Ruoalla ollessamme Emilia katseli ympärilleen kaikkia niitä, joita hänen jo kohta oli jättäminen, ja sydämmensä kyllyydestä hänen silmiinsä nyt kyyneleitä tulvaili. Päivällistä syötiin, mutta silloin ei vallinnut sama ilomielisyys, kuin tavallisesti ennen, eikä ruoka näkynyt muita maittavan, paitsi Maisteria ja tallukoita, heille kun aina ruoka kelpasi. Emilia, jolle myrtti tuntui rasittavaisemmalta, kuin kuninkaalle hänen kruununsa, ei syönyt ollenkaan eikä myös nauranut koko aterian aikana, vaikka siihen kylläkin syytä olisi ollut Maisterin vuoksi, joka kolmesti oli niin erinomaisen hajamielinen, ett'ei everstikään saattanut nauramatta olla. Ensiksi hän erehtyi nuuskarasiastansa ja suola-astiasta siten, että hän aikalailla nuuski suolaa nenäänsä ja sekoitti keitokseen hyväsesti nuuskaa; tämä tuotti hänen kasvoihinsa monenmoisia väänteitä sekä silmiin kyyneleitä, joita pyhkiäksensä hän nenäliinan sijasta kaappasi Armon saalin, joka toki kiiruummasti ja hämmästyksellä häneltä poijes siepattiin; viimeksi hän palvelialle, joka hänelle paistia kauppasi, kumarsi ja pyysi kursaillen: "röökinä on vain hyvä ja ottaa itse ensiksi". Julia katsoi huolestuneena sisartaan ja kuiskasi minulle: "Hän ei syö eikä naura, tuo on surullista!"
Vielä surullisemmaksi kävi iltapuoli, jolloin nuot harvat kutsutut vieraat tulivat eikä Algernon'ia, jota jo aikaiselta odotettiin, kuulunutkaan. Armo katsoi ehtimiseen mitä levottomimman muotoisena oveen päin ja tuli paki parastaan kolme taikka neljä kertaa minun luokseni sanomaan: "En saata ymmärtää, miksikä Algernon viipyy". Vieraat myöskin kaipasivat häntä, vaan Emilia ei kysynyt mitään eikä katsonut oveen päin, mutta selvästi saatti havaita, miten hän hetki hetkeltä kävi vakaammaksi ja kalpeammaksi. Julia istui viereeni ja nimitti minulle vieraitten sisään tultua heidän nimensä sekä liitti sen lisäksi heistä vielä yhtä ja toista. "Tuo kaunis soreavartaloinen rouva, joka noin somasti käyttää itsensä, on paronitar S. — Kukapa saattaisi uskoa hänen olevan seuroihin tullessansa aina niin ujoillaan, että hän melkein vapisee? — Katso hänen tuntehikkaita silmiänsä, mutta älä niitä usko, hän ei saata puhua muusta, kuin ilmasta, ja kotona hän päivät pitkät haukoittelee. Kukapa tuo on, joka nyt tulee ja noin kerjäläismäisesti pistää hattunsa edellään ovesta sisälle? — hahha! Setä P.; hän on hyvä ukko, mutta unitautinen. Hänelle pennin verosta annan suutelon. Kunpa ei hän vain juhlamenojen aikana rupeaisi kuorsaamaan! Katsos, Piete, minun sulhoani, joka tuolla on uunin vieressä! Eikö hän ole Apollomainen? Minusta hän kuitenkin liian mukavasti siellä lämmittelee itseänsä, näyttääpä siltä, kuin hän ihan unhoittaisi huoneessa olevan muitakin ihmisiä. Tuo, joka nyt sisään tuli, on orpanani, rouva M. Hän on oikea enkeli, ja hänen heikko ruumiinsa on väkevän sielun verhona".
"Katsos, millä tavalla Emilia ottaa kaikkia vastaan … aivan kuten hän aikoisi sanoa: 'Herrat ja naiset, te olette hyvin hyvät, kun tulette maahan-paniaisiini!' Minä en ymmärrä, mitä Algernon ajattelee, joka näin kauan poissa viipyy. Hyvänen aika, kuinka onnettomalta Emilia näyttää!"
"Tuossahan on pappi! Vaikka hänessä onkin ruuppoja ja vaikka hänen toinen silmänsä on punainen, näyttää hän kuitenkin siistiltä; tuntuupa siltä, kuin minun täytyisi kunnioittaa häntä".
"Katsos, kuinka Kaarlo koettaa huvittaa Emiliaa. Oikein, veljeni! mutta et sinä tällä kertaa onnistu".
"Noh, Jumalan kiitos, tuossa on vihdoinkin Algernon! mutta noin vakainen ja kalpea! … ja kuitenkin on hän kaunis. Paljon kauniimpi, kuin mitä Emilia nyt tällä erää on. Hän menee morsiamensa luokse, katsos vain kuinka ylpeältä Emilia näyttää ..l Algernon puolustaa itseänsä, luulen minä .. mitä! hänessä on ollut kova hampaan-särky, hänen on täytynyt antaa ottaa suustansa hammas! Algernon parka! Hammas-särkyä hääpäivänä! Mikä kova onni! Katsos, nyt istuvat he kaikki yhdessä piirissä! Piirillinen istuvia ihmisiä saattaa minuakin tuskan-hikeen. Mistä he puhuvat? varmaankin ilmasta. Erittäin hauska aine tosiaankin! Mutta ilma ei todellakaan nyt ole huvittava — kuule, kuinka lumi ja vesi rätisee ikkunoita vasten! Täällä sisällä on hirveän lämmin … ja Emilia tekee ilman vielä raskaammaksi. Minun täytyy mennä häntä puhuttelemaan".
Hetken perästä tultiin sanomaan, että kansaa, joka morsianta tahtoi katsella, kokountui portaille.