Emilia oli kaikin tavoin emäntämäinen, ja tämä häntä oikein kaunisti. Kornetti oli ihastunut sisareensa ja kaikkeen, mikä häntä ympäröitsi hänen uudessa kodissaan — kaikki puhui oman maan kieltä, sohvat, tuolit, pöydät, akkunan uutimet, pöytä-astiat y.m. Ei mitään ulkomaalaista löytynyt, ja siksipä juuri hänen mielestään tuntui tämä koti hauskalta ja tuttavalta.
Julia tytyi hyvin Algernon'iin, joka, vaikka ei juuri liehitellyt nuorta rouvaansa, kuitenkin seurasi häntä rakastavilla katseillaan, liikkui hän sitte etäämpänä taikka lähempänä; selvään näkyi, että koko hänen sielunsa ympäröitsi Emiliaa, jonka tunteita moni kirkas, ystävällinen silmäys vei yhdistymään Algernon'in tunteihin.
Oi miten hyvältä kahvi maistuu, kun ulkona on pyry-ilma, mutta sisällä kesäistä suloa! Sen me kaikki naiset havaitsimme, jolloin jäljestä puolen päivän iloisesti keskustellen ja tuota arapialaista papua nauttien istuimme kokountuneena uunin ääressä, jossa valkea paloi, ja jolloin Emilia kertoi, millä tavoin hän aikoi järjestää taloudelliset toimensa ja askareensa, saadakseen kotinsa hauskaksi ja hyvään kuntoon, sekä mitä hän näistä oli keskustellut ja vielä aikoi keskustella miehensä kanssa — (tuo sana ei vielä oikein hyvin sujunut Emilian huulilta); ja katsokaa! kaikki hänen tuumansa olivat oikein viisaita, oikein hyviä, varsin tarpeen-mukaisia. Me valkean-loistossa ja kahvia nauttiessamme tarkasti ajatellen tutkimme kaikkia, otimme pois ja panimme lisää emmekä kuitenkaan keksineet mitään, joka olisi ollut erittäin parempaa, kuin mitä Emilia oli ajatellut.
Perhekuntaa saattaa yhtä haavaa vertailla sekä runoon että koneeseen. Sen runollisuutta eli niitä tunteita, jotka virtailevat läpi koko perheen ja yhdistävät sen jokaista jäsentä, jotka kukkakiehkuroihin kietovat elämän okaat ja toivon keväiseen pukuun vaatettavat tuon kylmän todellisen maailman, — net tuntee jokainen ihmis-sydän. Mutta konetta, (jonka hyvin hoidettua käymistä paitsi jokainen perheellinen näytelmä toki on kaikkea järjestystä vailla) monikin pitää vähäpätöisenä ja hoitaa sitä huolettomasti. Ja kuitenkin on koti-elämässä tämä osa hyvinkin tärkeä sen vastaiselle menestymiselle. Tämän koneen laita on sama kuin kellon. Jos kaikki pyörät y.m. ovat hyvässä järjestyksessä, niin heiluri tarvitsee ainoastaan pikkaisen heilauksen, ja kaikki joutuu tarpeen-mukaiseen liikuntoon, kaikki menee edelleen levollisesti ja säännöllisesti ikään kuin itsestään, ja rauhan sekä menestyksen kultaiset viisarit osoittavat joka hetken tuossa kirkkaassa taulussa.
Tämän tunsi Emilia ja tahtoi jo alusta alkaen niin järjestää kotinsa, että vaikka onnen kohtalot sattuisivatkin joskus olemaan epäsuosiollisia, se kuitenkin hauskana ja järjestettynä kestäisi loppuun saakka hänen elämänsä viimeiseen ehtooseen asti.
Tämän päämäärän edistyttämiseen on erittäin tärkeätä, että raha-asiat talouden-hoidossa järjestetään viisaasti ja tarkasti. Emilialla oli nämät hyvällä ja selvällä kannalla. Suuresta yhteisestä kassasta jaettiin ja järjestettiin monta pientä kassaa, jotka, ikään kuin purot virtaillen yhdestä lähteestä, huolellisesti eri suunnille johdatettuna tekivät kyökkitarhan hedelmälliseksi.
Emilian piti itseänsä varten joka vuosi saaman määrätyn rahasumman, jota hän käyttäisi omiin vaatteisiinsa sekä muihin pieniin tarpeisiin, — jotka eivät kuuluisi taloudellisiin asioihin. Ja koska hänen perheensä aina tulisi olemaan yksinkertainen ja sievä, kuten se oli tähänkin asti ollut, saattoi hän käyttää suurimman osan näistä rahoista sydämmensä iloksi — arvatkaa suloiset lukijattareni, eli sanokaa millä lajilla? Te sen kyllä tiedätte.
Emännällä tulee olla oma rahavaransa — iso taikka pieni, se on yhden tekevää. Kymmenen, viisikymmentä, sata taikka tuhannen markkaa, — aina varojen mukaan, — mutta omia, joista hän tiliä tekee ainoastaan — itsellensä. Tahdotteko, hyvät herrat, tietää minkä tähden; — te, jotka vaaditte vaimoanne nuppineulasta ja pennistäkin tiliä tekemään? — Juuri erittäin teidän oman hauskuutenne ja rauhanne vuoksi. Tuota ette saa päähänne! Mutta kuulkaatte! Palvelus-tyttö rikkoo teekupin, palvelianne pudottaa pirstaleiksi lasin, vieläpä äkki-arvaamatta palasiksi menee teekannu, kupit ja lasit, joita ei kukaan ole rikkonut, y.m. Emäntä, jolla ei ole omaa rahaa, tarvitsee kuitenkin kuppia sekä lasia; hän menee miehensä luo, ilmoittaa onnettomuuden ja pyytää jonkun markan korvataksensa vahinkoa. Mies moittii palkollisiansa ja vaimoansa, joka on velvollinen pitämään vaaria palkollisistansa; "rahoja, niin … vähän rahoja … rahoja ei maasta nouse eikä myöskään taivaasta putoa … monesta pienestä purosta syntyy suuri virta" — y.m. Näin käy, hän antaa rahaa vähissä erin ja tulee usein pahalle tuulelle.
81
Jos emännällä on omat käsirahat, silloin ei pienet harmit koskaan pääse hänen miestänsä vaivaamaan. Lapset, palvelus-väki ja vahingot ovat kyllä aina samallaiset; — mutta epäjärjestystä ei havaita, kaikki on paikallaan, kuten ennenkin, kaikki on järjestyksessä, eikä talon päämiehen, joka ehkä varsin tyvenellä mielellä antaisi pois ehkä varsin vaikka tuhannen markkaa, tarvitse kahdentoista markan takia, joita pienissä osissa häneltä kiskotaan, menettää mielensä tyvenyyttä, joka perheelle samoin, kuin hänelle itsellekkin, on äärettömän suuresta arvosta.