Eri suunnilta olivat Ben Hamounin orjat etsineet pakolaisia, mutta ilman Alheidia he palasivat. Ja Ben Hamoun heittäytyi huoneensa permannolle repien tukkaansa ja partaansa ja huutaen kerran toisensa jälkeen:
"Allah on sallinut ryövärien ryöstää elämäni kunnian, ihanan koristeeni! Jo ensitulevalla uudella kuulla olisi hänet otettu herrani Shahin haaremiin. Miten mahtavaksi olisinkaan hänen kauttansa voinut tulla, kuinka kunnioitetuksi! Tyttäreni olisi ollut ihanin herrani naisista. Ja nyt hän on poissa saavuttamattomissa!"
Nyt lähestyi Alheidin vanha hoitajatar hiljaa Ben Hamounia ja sanoi: "Herra, jos suvaitsisit kuulla halpaa neuvoani, niin voisit vielä saada tyttäresi takaisin."
"Olisit häntä vartijoinut!" ärjäsi Ben Hamoun. "Se olisi ollut parempi, kuin neuvo nyt."
"Oh ho," valitti hoitaja vanhain palvelijain tavallisella äänellä. "Allah Ben Hamounin järkeä varjelkoon! Eikö minun teidän omasta käskystänne täytynyt totella häntä, kuin itse Shahin äitiä, ja eikö hän aina kehottanut minua menemään iltarukoukseen moskeaan? Miten sitten juuri sinä päivänä olisin jättänyt sitä tekemättä? Mutta jos Ben Hamoun olisi älykäs, lähettäisi hän minut nyt heti sukulaisensa, kauniin Zaidan luo, koettaaksensa hänen kauttansa saada Shahia, jonka varjon Allah aina pienentymättömänä säilyttäköön, lähettämään ryöväreitä takaa-ajamaan."
Tämä neuvo oli Ben Hamounille mieleen. Hoitaja lähetettiin kahden, kallis-arvoisia lahjoja kantavan orjattaren kera kauniin Zaidan luo, joka oli Shahin lempisultanittaria. Koko haaremissa puhkesi ilmoille suuri suru ja parku, kun Alheidin ryöstö tuli tiedoksi ja vielä, että hän oli viety aivan pääkaupungin muurien luota. Kun Shahi hetken kuluttua astui sisään, syöksi kaunis Zaida hiukset hajallaan, itkien ja huutaen hänelle vastaan, sanoen: "Oi, että minun täytyy näkemän päivän tällaisen, jolloin moinen häväistys kohtaa herraani, jonka kunnia koko maailmata valaisee!"
Shahi kysyi, mikä oli hätänä ja Zaida vastasi kiihkein kyynelin: "Eikö tuskan katkerin neste sydämeni maljaa täyttäisi, kun näen herraani ja kuningastani näin häväistävän? Katso! Erämaita samoavat rosvot ovat tänään rohjenneet tunkeutua aina pyhän kaupunkisi porttien edustalle ja ovat ryöstäneet kotoansa pois sukulaiseni, ihanan Alheidin. Kuningas, jos saatat sellaisen häväistyksen anteeksi-antaa, niin ellös enään anna kasvosi loistaa haaremin porttien sisällä, sillä naisesi eivät kyyneliltä niiden valoa näkisi!" Ja taaskin vuodatti hän kyynelvirran.
Shahin käskystä astui nyt sisälle haaremin katsontamies, Hojar Bashi.
"Kuka oli vasta ryöstetty Alheidi?" kysyi kuningas.
"Oi herra, hän oli ihanin aarre. Palvelijallesi oli onnistunut löytää tämä jalokivi naisten joukossa ja hän oli jo määrätty sitä ylenpalttista onnea nauttimaan, että olisi saanut haaremiasi koristaa. Kaunis hän oli, kuin hohtava täysikuu, ihana, kuni hehkuva aamurusko. Ainoastaan ensitulevaan uuteen kuuhun saakka aikoi hänen isänsä pitää häntä luonaan, valmistaaksensa häntä arvokkaasti onneansa vastaan-ottamaan."