"Norna, kuule minua! Eräs heimomme lapsi, Korallin' sukulaisia, meni naimisiin alamaan pojan, Saksilaisen kanssa ja muutti puolisonsa kera tämän kotiin, jossa hän myös synnytti lapsen. Joku aika sitten kuolivat isä ja äiti ja Korallin otti huostaansa turvattoman tytön, jonka suonissa heimon veri virtaa. Korallin toi tytön taloonsa ja siitä saakka on tämä siellä oleskellut. Alamaan tytön kultakutrit, hänen mairittelunsa ja kuutamosilmänsä ovat Korallin' lumonneet. Saksilaisten hento tyttö, joka ei taida muuta, kuin kamarissa neulan kanssa leikkiä, on voimakkaan velhonnut. Norna on mahtava, sinä hallitset luonnonvoimia. Poista Korallinia kiehtova lumous, karkoita saksilaistyttö!"
"Onko Hildred miehensä sydäntä tutkinut?"
"Kauvan olen mielistelevän, hennon tytön liehakoimista peljännyt. Tänään sain varmuuden. Dougal, tulevaisien-tietäjä, on nähnyt hänet Korallin' vaimona."
"Eikö Hildred ole kuolevainen?"
"Olen, kuolevainen olen, niin, ja jäljestäni on ehkä toinen tuleva Korallin' vaimoksi. Toinen on omistava hänen sydämensä, toinen on tuleva hänen lastensa äidiksi. Hän on unhoittava Hildredin ja toinen on jakava hänen kunniansa ja istuva hänen rinnallansa. Haa, ja Eakin, poikani, pienoiseni, hän joutuu äidittömäksi ja emintimän silmä on kadehtien katseleva Korallin' esikoista! Mutta, vaikka niinkin kävisi, kunhan ei siksi tule tämä Eedit, tämä saksilaisnukke, tämä heikko korsi, joka jo miekan-helähdyksen kuultuansa katkeaa! Ylänkömaan päällikön puoliso ei saa olla heikko, hänen tulee sietää aseenkalskeen kuulemista, eikä pidä verenvuodatusta peljätä. Aurinko ei saa vuoteessa tavata häntä, suuren talon hoitajata, satojen muonanjakajata. Saksilaisten tyttö lepää hemmoteltuna patjoillansa ja palvelijattaret hävittävät kokoamani runsaat varastot. Loppuiko konsa tartanikangas Hildredin kammioista, vaikka miehistä viisikymmentä olisi pukuja tarvinnut? Saksilaisten tyttö on kehräämisen asemesta oppinut kirjasta lukemaan, kankaankudonnan sijasta kynällä kirjoittamaan. Norna, neuvo minua poistamaan Korallinia kietova lumous!"
"Huomenna tulee Norna päällikön taloon."
Norna viskasi muutamia luolan kolkassa hehkuvia kekäleitä kokoon ja heitti niille lisää risuja, jotka leimahtivat tuleen. Savu tuprusi luolan holvikattoa kohden ja katosi näkymättömistä raoista ulko-ilmaan.
"Tuli on lämmin Nornan luolassa, kuin päällikönkin salissa. Elä lähde vielä, kuule myrskyä, kuule sadetta! Norna ei niitä pelkää; hän asuu sateessa, häntä kantaa myrsky. Mutta nämä vallat eivät maan valtijaita kumarra. Elä vielä lähde, poski on kalvas, käsi vapisee."
"Huomenna," virkkoi Hildred, vastaamatta Nornan kutsuun.
"Huomenna, vaikka tuuli, aalto ja pilvet sitä vastaan asettuisivat!"