Porot seisoivat jo valjaissa, kohta oli lähdettävä. Mirgan oli metsästämässä. "Tule, Aikyn! Maksan Mirganille kolmekymmentä poroa lunnaiksi sinusta, niin pääset vapaaksi. Osto-orjansa olet, etkä vaimonsa. Tule, Aikyn! Ystäväsi, nuorukainen, seuraa minua. Kotimaassani opit tuntemaan Jumalan, siellä tulet nuoruutesiystävän vaimoksi, siellä tulet ihmiseksi."
Aikynin silmät säteilivät, mutta hän ei virkannut mitään.
Silloin sanoi nuorukainen: "Pyysin Tadibéetä (tietäjätä) kysymään hengiltä. Sanoin: "ovat ottaneet valkoisen peurani ja myöneet sen toiselle, joka ei tahdo siitä luopua. Maksan hänelle, minkä hän on maksanut, enkä valkoista poroani ryöstä."
Tadibée kysyi hengiltä, löi rumpuansa, kuunteli henkien vastausta. He vastasivat:
"Pyydä nuorukaista jättämään telttaan poron lunnaat ja viemään se pois, niin se on jälleen hänen omansa."
Vielä kirkkaammin säteili Aikynin silmä, mutta uudelleen loi hän katseensa maahan ja sanoi: "Muukalainen, näin kertovat muinaistarumme. Eli ammoin Tadibée nimeltä Urier. Hän oli kaikista tietäjistä taitavin, kaikista ennustajista etevin, kaikista viisaista viisahin. Mutta maa oli hänestä huono, hän halasi taivaaseen. Niin käski hän molempia vaimojaan tekemään uudet vaatteet heille kaikille ja uudet valjaat poroille, eikä niihin saanut sekottaa mitään vanhaa. Urier nousi ahkioonsa ja molemmat vaimot nousivat kukin ahkioonsa ja porot vetivät heitä ylös kohden taivasta. Mutta Urier näki, että nuoremman vaimon poro ei jaksanutkaan kohota ylöspäin, vaan ahkio painui yhä alemmaksi maata kohden. Tietäjä kysyi vaimoltansa ja tämä vastasi: "Ompelin pukuuni lapsen kapalosta ottamani nauhan. Se se minua maahan vetää. Salli mun palata."
Ja Urier antoi vaimonsa kääntyä takaisin, mutta toinen vaimo nautti tietäjän kanssa taivaan ihanuutta, ajoi sen vahvoilla poroilla, eikä koskaan kärsinyt riistan, eikä muun hyvän puutetta.
Muukalainen, olet viisas kuin Urier, ystävä, luonasi olisi taivas, mutta
Aikynin puvussa on nauha lapsen kapalosta, hän ei saata sua seurata."
SIMRIT.
Mahtava kuningas Artasasta levähti kerran matkalla päivän Niinivessä ja hänen alamaisensa viettivät ilojuhlia sen johdosta, että kuningas heidän muureinsa sisällä viivähti.