Silloin astui esiin kahdeksan maan ihaninta impeä, koristettuina kullalla ja kalleilla kivillä ja loistaen yhtä paljon kauneudesta kuin komeudesta ja he tanssivat kuninkaan edessä.
Heidän lopetettuansa viittasi kuningas kaikista kauneimpaa heistä tulemaan kuninkaallisen istuimen eteen. Neito tuli, polvistui ja painoi kunnioittavasti otsansa käsiinsä.
"Ken olet, maasi ihanin tytär?" kysyi kuningas.
"Onnekas olkoon kuninkaan elämä!" vastasi impi. "Palvelijattaresi on
Moabilaisen, Bosnai vainajan, ainoa lapsi."
Kuningas puhui edelleen: "Rikkautta omistat enemmän, kuin sydämesi toivoakaan voi, sillä isäsi suunnattomat aarteet ovat kuulut ympäri maan. Minkä armon haluaisit minulta pyytää?"
"Kuninkaan autuus ijäti kestäköön! Uskaltaako palvelijattaresi toivoa kuninkaan suvaitsevan kuulla hänen rukoustansa?"
"Anomuksesi olkoon täytetty jo ennenkuin sen lausunutkaan olet, sä seudun kaunehin kukka. Tahdotko valita puolison itsellesi maan jaloimpien joukosta? Waikka kuninkaan oman pojan valitsisit, saat hänet omaksesi, sen vannon. Eli halajatko valtaa ja kunniaa? Laaja, kuni auringon, on Artasastan valta. Hän antaa sulle mitä vaadit, sillä olet löytänyt armon hänen silmäinsä edessä."
"Kuninkaan olkoon kunnia ja ylistys! Woitto ja valta häntä aina piirittäköön! Halpa on osa, jota palvelijattaresi pyytää. Anna, oi kuningas, hänelle puolisoksi Israelilainen Bani, joka esihuoneessasi palvelee!"
Kuningas rypisti kulmakarvojansa ja sanoi: "Bosnain tytär, kuninkaan hyvyys on pyhä. Kauneutesi ja rikkautesiko annettaisiin vankeuden lapselle, yhdelle niistä, jotka kuninkaan armosta ovat saaneet luvan palata kotimaahansa, hävitettyä kaupunkiansa rakentamaan? Sinäkö, maasi jaloin tytär! Isäsi suku hylkäisi sinut!"
"Rohkeneeko palvelijattaresi puhua?"