Ahnaasti tarttuivat hävittävät liekit ympärillensä, tanssien kiertyivät he akkunoista ja räystäitä pitkin ja heittäyivät paikasta toiseen. Hurjasti kiljuen sitoivat kasakat puutarhurin paulalla erääsen heidän hevoseensa, sillä välin kun talon hevoset talutettiin ulos mukaan vietäviksi. Nyt ei ollut armoa toivomistakaan sittekuin kasakat olivat puutarhurin tunteneet yhdeksi niistä, jotka tienhaarassa tekivät päällekarkauksen. Jussi ja Tuhka-Jaakkokin saatiin kiinni; mutta liian haavoitettuina muulla tavalla kuljettaa, heitettiin he muutamaan rekeen. Toisen re'en ajoi eräs kasakka esille. Kuolon tuska sydämessänsä seisoi Katariina rouva etäällä ja loi tutkivia katseita ympärillensä nähdäksensä edes vilahdukselta tyttäriänsä. Hän unohti, että hänen edessä paloi hänen kotonsa ja tavaransa. Hän rupesi jo toivomaan että neidot olivat välttäneet vaaran, ja kasakoistakin istuivat jo muutamat hevostensa seljässä. Nyt astui yksi päällikön luo ja ilmoitti, että hän oli seurannut kaivatun kumppanin jälkiä ja löytänyt hänen ruumiinsa metsässä. Hurjia kirouksia kuului siinä melussa, joka nousi kasakka-parvessa.
Päällikkö meni Katariina rouvan luo ja lausui: "minä olen säästänyt teitä niin kauvan kuin mahdollista, mutta tämä on todellakin liikaa. Nyt ei teille muuta neuvona, kuin että istutte tuohon rekeen yhtä sävyisästi kuin muutenkin olette käyttäytyneet." Taasen vaaleni Katariina rouvan poski, mutta hänen äänensä ei selittänyt hänen tuskaansa, kun hän lausui ainoan sanan: "minne?" Enempää hän ei voinut virkata. "Ensin Turkuun sitten minne ruhtinas hyväksi näkee."
Samassa havaittiin Sesilia. Hän ei ennen ollut nähnyt mahdolliseksi päästä pakoon; mutta nyt kun liekit rupesivat saavuttamaan häntä, ei hänkään saattanut viipyä kauvemmin ja hän toivoi mahdolliseksi kenenkään huomaamatta pääsevänsä puutarhaan. Eräs kasakkain päästämä huuto ilmoitti että hän oli keksitty. Vaaleten vaipui tuo hentoinen maahan. Katariina rouva riensi tuskaisena häneen päin; mutta päällikön viittauksesta heitti eräs kasakka hänen kovakouraisesti rekeen. Itse nosti hän tainnottoman tytön äidin viereen, ja niin, lyhyen komentosanan lausuttuansa nousi hän hevosensa selkään, ja koko parvi lähti liikkeelle.
Huikean kylmä tuuli herätti Sesilian tunnoilleen. Kun hän oli ohueissa vaatteissa, tarttui pakkanen hänen hienoihin hermoihinsa, vaikka äiti niillä vaatteilla, joita hän saattoi olla paitsi, koki suojella häntä. Nuori tyttö vapisi yhtä paljon tuskasta kuin vilustakin. Katariina rouva likisti hänet syliinsä ja koki lämmittää häntä rintaansa vasten.
"Missä on Margareetta," kysyi Sesilia avaten silmänsä, "onko hän pelastunut?"
"Minä toivon sen, lapseni," vastasi Katariina rouva, vaikkei hänellä itsellänsä ollut mitään toivoa. Jos Margareetan olisi onnistunutkin päästä kasakoista oli hän kuitenkin turvaton, koditon pakolainen. Äiti kätki varovasti Sesilialta tuskansa ja koki antaa hänelle rohkeutta.
"Ah, äitini, kuinka hyvä te olette minulle," kuiskasi Sesilia, "jotain hyvää kuitenkin onnettomuudestakin saa; näin hyvästi en milloinkaan ennen ole saanut teidän sylissänne levätä."
3.
Näiden seikkojen tapahtuessa oli Margareetan pelastaja vienyt häntä pois, eikä hän — Margareetta — ensinkään tietänyt mitä hänelle tapahtui, ja vasta ison ajan perästä alkoi hän herätä hermottomuudesta, jossa hän oli. Hän tunsi nyt että joku kantoi häntä. Kauhistuen teki hän äkkinäisen liikkeen ja avasi silmänsä, mutta hän näkikin kasvot, joita ei hän ensinkään osannut edes aavistaakaan näkevänsä, jonka tähden hän myös ensimmäisessä hämmästyksessänsä tirkisteli niihin siksi kun hän luonnollisen kainouden tunteella koki eroittua kantajastansa.
"Älkää minua peljätkö, armollinen neiti, ja antakaa minulle anteeksi että olen rohjennut pidellä teitä niinkuin pientä lasta, mutta äsken ei ollut kursastelemisen aikaa. Minä en uskaltanut seisahtaa, edes hankkiakseni teille virvoitusta."