Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä: Kertomus ison vihan ajoilta

by Fredrika Charlotta Tengström Runeberg

Äänettöminä kävelimme me sitten toistemme rinnalla, ainoasti eteenpäin kiiruhtaen, siksi kuin me yhdelle autiolle talolle ehdeimme, johonka minä hevoseni jättänyt olin. Täällä ei meidän viipyä sopinut, kuin siellä suvella ruohoa kasvanut oli tupaan, jossa ei kattoa ollut, ja nokkoset muurin päällä kasvupaikan ottaneet olivat lapsien sijasta, jotka jo kait kurjuuteen hukkuneet olivat. Tämäkin paikka oli ennen varakas talo ollut, mutta täällä oli käynyt niinkuin useimmissa muissakin paikoissa, että sittenkuin kaikki miehet, jotka ruton perästä jäljelle jääneet olivat, olivat sotajoukon lisäksi uloskirjoitetuiksi tulleet, niin oli vaimojen ja lapsien täytynyt jättää talo, kuin eivät he millään tavalla taitaneet yhteen-koota rahoja kruununveron maksamiseksi, jota kireesti yliskannettiin, vaikka Hänen Majesteettinsa, meidän armollinen herramme, Benderistä saakka kirjoittanut oli, että kansaa säästettämän piti niin paljon kuin mahdollista oli.

Nyt rupesi vähän pyryttämään, jo iloiten siitä että meidän jälkemme tämän kautta takaa-ajajiltamme paremmin peitetyiksi tulivat, pyysin minä Margareettaa rekeen istumaan, luvaten hänelle varman suojapaikan hankkia, siksi kuin minä tietoja hänelle ehtisin saada, koska hän kotio mennä taitaisi, kuin ei hän sinne oitis mennä tahtonut, koska hän ei äitinsä ja sisarensa kohtalosta mitäkään tietänyt. Lupasin minä hänelle niin heistä tietoja hankkia, kun hän ei itse sen asian edestä mitään tehdä taitanut, vaan ainoasti itsensä suurelle vaaralle alttiiksi antaa. Tahdoin minä nyt häntä yhteen paikkaan viedä, jossa hänellä varma suojapaikka oli, ja jossa myös minäkin nyt oleskelin, sitä lupausta vastaan, etten minä ryssille mitään pahaa tehdäkseni ehdottaisi, jonga suostumuksen minä kuitenkin tänä päivänä rikkonut olin, jota en kuitenkaan auttaa voinut, että niin käydä täytyi.

Tulimme sitten Piijalaan, jossa Pekka ja Elli itsellensä talon ostaneet olivat, ja seisoi Elli rapulla meitä vastaan ottamassa sanoden: "ohhoh, kauniinpa reissu-kumppanin on kersantti rumaan rekeensä saanut. Missä kersantti nyt partiolla on käynyt, kuin niin korean saaliin saanut on?" Sanoin minä vastaten hänelle, "niin, näettekös, Ellimuori, kyllä saalis korea on, mutta niinpä teidän pitääkin sitä sen mukaan hoitaman. Ottakaa nyt paraalla tavalla tämä nuori fröökinä vastaan; Ryssät ovat tänäpäivänä hänen kotonsa polttaneet." sanoi hän vastaten hänelle: "nuori fröökynä parka, jos hän tahtoo meidän tupaamme tyytyä, totisesti minä koitan kaikkia hänen hyväksensä laittaa."

Sillä aikaa kuin Elli nyt kaikella lailla tätä harvinaista vierasta ylös-lämmittää ja kestittää koitti, lähetin minä miehen Hatanpäälle, ja sai Elli viimeinkin Margareetan levolle menemään siihen toiseen kamariin. Kuin hän nyt toisena aamuna ylösnousi eikä itsellensä mitään rauhaa antanut, ennenkuin hän kotionsa mennä saisi, täytyi minun hänelle ilmoittamaan ruveta, ettei hänellä mitään kotoa ollut, vaan että paras olisi, että hän tänne jäisi, jossa hän hyvässä turvassa olisi, koska isäntäväellä Keisarilta turvakirja oli, jolloin hän näytti semmoiselta, kuin ei hän juuri parasta tahtoisi niistä uskoa, joilla papereita ja kirjoja Keisarilta oli. Sanoin minä hänelle sitten, että meidän emäntämme semmoinen urotar oli, joka vapauttanut oli kaksi vankia itse ison-ryssän käsistä, ja päälliseksi päätteeksi häneltä itseltänsä vielä turvapassin saanut oli; mutta näytti Margareetta sitä ei paljon kuulevan, vaan kysyi hän yhä enemmän omaisistansa, niin että hänen lopuksi tietää täytyi saada, että hänen äitinsä ja sisarensa pois-viedyiksi tulleet olivat, ja oli minun surkiata nähdä kuinka hän tämän onnettomuuden kovasti sydämellensä laski. Koitin minä, niin paljon kuin minä taisin, lohduttaa häntä ja hänelle tietää antaa, että ruhtinas Galitsinia kunnon herraksi sanottiin, että hän omaisensa taasen pian takaisin saisi. Vihdoin täytyi hänen ymmärtää, ettei hän mitään muuta tehdä taitanut, kuin niinkuin minä sanoin, tänne jäädä, johonka myös Pekka ja Elli suostuivat.

Meni sitten Pekka taasen tietoja hankkimaan ja tuli nyt iloisemmalla uutisella takaisin, sanoden, että yksi ylhäinen herra oli tiellä niitä poisvietyjä naisia vastaan tullut, antanut heidän hänen omaan rekeensä istua ja suurella kohteliaisuudella heitä kohdellut; ja tuli Margareetta nyt vähän levollisemmaksi, ja näytti nyt vähän paremmin kohtaloonsa tyytyvän, ollen Elli niinkuin tavallisesti iloinen ja sydämestänsä hyväätarkoittava emäntä. Ja neuloi nyt itsellensä Margareetta vaatteita kankaasta, jota hän Ellin hienoista kutomista itsellensä ostanut oli, ja oli hän aina välillä Elliä hänen askareissansa auttamassa, ja tehin minä sillä aikaa Pekan kanssa yhtä ja toista puusepän työtä. Ja oli tämä aika erinomaisen suloinen ja myös herttainen. Ja näytti myös Margareetta tyytyväiseltä, ja itsekin hän sitä ihmetteli kuinka se tykö-tulla mahtoi. Mutta iloitsi minun sydämeni monta kertaa suurella toivomisella.

Oli pyhä, ja Elli ynnä Pekka olivat kirkkoon menneet, jossa nyt ensimmäisen kerran kuuden vuoden perästä jumalan palvelusta pidettiin. Me toiset pidimme puolipäivä-saarnamme kotona, lukien Margareetta evankeliumia minulle ja isäntäväen kahdelle vanhemmalle lapselle ynnä niille kahdelle piijalle, ja sitten veisasimme Margareetta ja minä yhdessä virren virsikirjasta. Mutta piijat, joilla ei kirjaa ollut, veisasivat muistostansa, ja kiitin minä Jumalaa, että me niin ihanaisesti tämän Jumalan palveluksen pitää, saimme. Tulivat sitten Pekka ja Elli kotio ja veisasivat myös, siksi kuin virsi loppui, ja kysyi sitten Margareetta kuinka kirkkomatka kävi.

Vastasi Elli sanoen: "hyvin, tosin on pappi nuori, mutta jospa hän kuka hyvänsä ollut olisi, niin olisi hänen luullut herran engeliksi, niin toivottiin täällä pappia. Vaikka kyllä tarvittaisiin semmoista, joka mies olisi, sillä se on oikein hirmullista, kuinka kansa näinä pahoina aikoina on unhottanut kaiken kauniin ja hyvän, niin itse meidän Herramme ja Jumalamme he vihottaneet ovat."

Ja nuori tämä pappi myös oli, sillä hän oli ainoasti teini, mutta sittenkuin melkeen kaikki papit Ruotsiin paenneet olivat, täytyi semmoisillekin niitä virkoja antaa. Mutta Elli rupesi nyt puhumaan että Flinki jotakin puhunut oli, jolla ei hyvää merkitsemistä ollut. Sanoin minä: "liikkuuko se Flinki nyt taas?" sanoi hän vastaten: "niin hänestä on tehty vallesmanni kuin se entinen pantiin voudiksi. Kyllä nyt tähän aikaan näyttää helppoa olevan kenenkä hyvänsä virkoja saada." Oli hän Ellille kirkonmäellä sanonut: "Älä sinä Piijalan muori liian paljon plakaatiisi luota. Ei se kaikille katoksi ulotu, jotka meidän armollisimpaa keisariamme vastaan konnan-juonia seppivät." Sanoin minä: "kyllä minä sen Flinki-lurjuksen tunnen. Onni kumminkin, että hän semmoinen kulkunen on ettei hän suutansa soukemmalla pitää taida. Nyt täytyy minun pois itseni laittaa, sillä muutoin te kaikki ikävyyksiin minun tähteni tulette."

Viittasi nyt Elli minua itseänsä seuraamaan, jota minä myös tehin. Ja kuin me arkitupaan tulimme, sanoi hän, ettei hän sitä Margareetta-parkaa niin suurella pahalla peloittaa tahtonut, mutta että Flinki myös jotakin mumissut oli "fiinistä fröökynöistä, joiden ei tarvitse itseänsä niin raariksi tehdä". Kävi tämä hänen pahanelkeinen puheensa niin minun sapelleni, että minä vihasta kirosin niin, että Elli peljästyksissään takaisin päin otti. Kaduin käytöstäni kuitenkin oitis ja käskin Ellin kaikkia kuntoon laittamaan, että minä äkkipikaisesti Margareetan pois-viedä taitaisin, ja piti Pekan määrätylle paikalle meitille lisää uutisia ja tietoja Flinkin tykö-tekemisistä laittaman.

Pitkää aikaa ajattelemisiin ei ollut, ja Margareetta pienien tavaroittensa kanssa rekeen pian sisälle-pakattu oli, ja hän sillä tavalla taas yksin minun hoitamukseeni jätetyksi tuli.