Keli oli jo huonoa, mutta vaikka pellot melkeen paljaina makasivat, ei näinä aikoina mitään vihervää orasta lumen välistä esiin itseänsä pistänyt, vaan kasvoi kussakin paikassa orjantappuroita ja ohdakkeita, jossa ennen viljavainioita ollut oli. Näimme me kuitenkin yhdessä paikassa kolme lammasta, jotka seisoivat päät lerpallaan, niinkuin he oisivat tietää mahtaneet, että kasakkain hevoset heidän heinänsä ylös-syöneet olivat. Mutta sitten ei näkynyt ihmisiä eikä myös elukoitakaan, vaan oli kaikki autiota ja hävitettyä, siksi kuin me Mäkylään ehdimme, jonne me Pekan tulemaan käskeneet olimme; ja olimme me molemmin talonpojan tavalla itsemme pukeneet, ja pyysin minä että minä täällä sisareni tuvassa levätä saisin ja myös hevoistamme syöttää.

"Miksei," sanoi yks vaimo, jolla oli lapsi sylissänsä, kuin hän istui ja kehräsi. "Kyllä täällä on tilaa tuvassa, ja tallissa myös hevoselle, niin, vaikka kolmelle." Tämän sanoi hän koska ei talossa enään hevoista ollut, ei myöskään heiniä, vaan söivät hänen lehmänsä pelkkiä peluja ja sammalia. Oli meillä kuitenkin heiniä muassamme, mutta oli Margareetta pahoilla mielin, ja rupesi hän vaimon kanssa puhumaan ja kysyi kuinka hän niin yksin oli. Vastasi vaimo hänelle sanoden: "en minä muuten näin yksin ole, mutta ovat lapset menneet polttopuita kokoomaan ja kaksi etsimään vähän koivun oksia lampaille." Ja oli yksi mennyt muutaman penikulman päähän, koittamaan, jos mahdollista olisi, saada ostaa muutaman lusikallisen suolaa yhden pikkuisen hopearahan edestä, jonga he yhdeltä upseerilta saaneet olivat. Hänen miehensä oli muutamia vuosia sitten kaatunut ryssiä vastaan, sittenkuin talon kaikki miehet ruttoon ja Puolan sotaan kuolleet olivat, ja se pikkuinen lapsi oli puolen vuotta isän kuoleman jälkeen syntynyt.

Sanoi Margareetta vastaten hänelle: "mutta kuinkastas te maatanne viljellä taidatte?" Vastasi vaimo, "ettei se muulla lailla ole viljellyksi tullut kuin että hän ja lapset olivat hakanneet vähän maata pehmeäksi ja siihen viskanneet muutaman jyvän, josta aina joku jyvä tullut oli, että sitä pettuun sekoittaa taisi, ja oli hänellä myös lehmä ollut, joka viimeisestä ulos-laittauksesta jäljelle jäänyt oli, kuin ei ketään ollut, joka maata viljelisi ja ulosteot maksaisi. Mutta," sanoi hän lopuksi, "kyllä kaikki Jumalan avulla paremmaksi tulee, kuin vaan lapset saavat kasvaa ylös eikä sota enään syty". Sanoin minä: "totta sodan tulla täytyy, muutoin ei tämä kurjuus koskaan lopu."

Margareetta tuli aina levottomammaksi, peljäten, että hänen täällä täytyisi yönsä viettää. Tulipa Pekka viimeinkin. "En minä ole ennen päässyt," sanoi hän, "Flinki on siellä teitä vahtaamassa. Me olemme kuitenkin ketun pettänyt niin että minä itseni tänne salaa kuljetetuksi saada taisin. Hänellä oli tuuma myös fröökynänkin vangita, ja hänen sitten Turkuun lähettää, sen hän minulle kaikessa salaisuudessa uskoi."

Minun sydäntäni särki, kuin minä näin Margareetan surun ja murheen siitä mitä ne pedot olivat mahtaneet hänen äidillensä ja sisarellensa tehdä, koska itsellensä tekivät vaivaa myös häntäkin etsiä. Vaikeroitsi hän myös siitäkin, ettei hänellä mitään suojelusta ollut.

"Ei," sanoin minä, "ette te vallan turvaton ole. Varmaa turvaa en minä teille tosin tarjota taida, mutta ei teitä mikään paha niinkään helposti kohtaa, niinkauvan kuin te sallitte minun teitänne suojella. Jo kauvan on minun sydämeni palanut saadakseni osoittaa teille, kuinka kallis te minulle olette, mutta liian ylpeä minä ollut olen, että minä tahtoisin teille rakkautta näyttää, jonka te mahdatte ylönkatsoa. Mutta nyt, Margareetta, kuin te tuskallisena ympärillenne katsotte, että te jonkun löytäisitte, jolle te itsenne uskoa taitaisitte, nyt rukoilen minä, luottakaa minuun, sallikaa minun teitä koittaa suojella. Herran Jumalan ja minun rakkauteni pyhyyden nimessä, rukoilen minä teitä, ettette te minun tykötarjomustani poishylkääsi. Te ehkä pidätte minua vähemmän sopivana olemaan teidän ainoa suojelijanne, juuri nyt kuin minä olen sanonut sen kuin minä sanonut olen, mutta älkää niin luulko, Margareetta. Minun rakkauteni teihin tekee teidän pyhäksi minun edessäni. Margareetta, antakaa minulle ainoa sana vastaukseksi, ruvetkaa minun morsiammekseni, antakaa minulle oikeus, että minä teitä varjella saan. Älkää sentään, ei nyt. Nyt luvatkaa vaan itsenne minulle uskoa, ja toivomuksella tahdon minä tulevaisuutta odottaa."

Vielä hetken seisoi Margareetta vaiti, ja näytti hän nyt sellaiselta kuin ei hän koskaan olisi ajatella taitanut, että minä häntä totisella rakkaudella rakastaisin; mutta viimein laski hän kätensä minun käteeni sanoden, "en minä tiedä jos minä nyt oikein tehen, mutta koska minä tällä tavalla itseni suojelluksi luulen, niin minä itseni teidän turvaanne jätän."

Kiittäen Margareettaa suurella ilolla hänen luottamuksestansa minuun, sanoin minä hänelle nyt, kuinka minä olin kulkuehdoituksen meille molemmille tehnyt. Siis minä nyt aluksi Pekkaa suostuttaa koitin meille hevostansa myymään, jota ainoastansa hänen hyvältä sydämeltänsä toivoa sopi, koska hän ei toista hevoista sen sijaan saada taitanut, kuin ei enään koko maassa monta hevoista ollut. Tosin tämä tuntuvasti meidän reisukassaamme vähentäisi, mutta se ei nyt kysymykseen tulla saanut. Helpompi on myös näin meidän jäljillemme päästä; mutta matka oli liian pitkä Margareetalle jalkaisin itsensä edesauttaa, ja että jostakin talosta tien vieressä edes penikulman matkaksi hevoista saisi lainata, ei ollut ajattelemistakaan, koska talonpojilla hevosia ei ollut. Sitten meidän saaristoon kulkeman piti, jonne minä kolme vuotta sitten purjeveneeni jättänyt olin, ja piti meidän siellä lymyttää itsemme siksi kuin jäät auki menisivät, joka ei kauvan kestää voinut ja piti minun itselleni yhden miehen purjeita hoitamaan hankkia ja sitten iloisesti pienellä laivallani Ruotsiin ylitse purjehtiman, jättäen ryssät jälkeemme katsella tollottamaan. Saisin minä sitten Margareetan hänen ylpeälle suvullensa jättää siksi kuin minä itselleni varman viran olisin hankkia ehtinyt, ja sitten häntä vaimokseni pyytää, jos hän silloin voisi arvonsa ja rikkautensa jättää; jos niin tapahtua taitaisi, en minä kohtaloa meidän armollisen kuninkaamme kanssa hänen autiolla valtaistuimellansa vaihettaa tahtoisi. Oli kuitenkin kaukana minusta että minä häntä tahtoisin hänen onnettomuudeksensa annetulla lupauksella sitoa, jonka hän sitten onnessansa ehkä katuen täyttää tahtoisi.

Otti sitten Pekka ja tuli koittaaksensa, jos mahdollista olisi,
Katariina rouvalle hänen alustalaistensa kautta tietoa antaa, että
Margareetta oli pakoon päässyt ja toivoi kaikki vaarat välttää
voivansa.

Lähdimme niin matkaan ja näytti Margareetta hyvällä mielellä olevan. Mutta emme me tänä ehtoona edemmäksi ennättää voineet, kuin yhteen huonoon taloon, jossa jo muutamat kasakat olivat kortteerinsa ottaneet. Eteenpäin lähteä oli kuitenkin mahdotonta, koska ei kahden penikulman matkalla mitään asuttua paikkaa ollut. Vein minä sitten Margareetan, joka turkkiinsa hyvin peitetty oli, yhteen saunaan, joka sivullapäin pihaa oli, ja tein ylös valkeen lieteen ja kokosin kaikenlaisia risuja ja roskia, että minä niillä valkeata ylläpitää taisin, ja menin sitten ryssiä silmällä pitämään. Koska minä en ennen tupaan tullut, kuin he jo kysyivät kuka se vaimo oli, jonka minä muassani tuonut olin, vastasin minä hänen olevan minun vanhan, sairaan äitini ja että hän oli erinomaisen taitava noita ja tahtoi vähän viinaa, josta hän lääkettä itsellensä keittäisi. Nauroivat sitten ryssät ja sanoivat: "ei, durak (lurjus), ei minun putellistani mikään ämmä juoda saa, toista sitten, jos hän nuori olisi."