"Antakaa anteeksi, teidän armonne, niin, kas kun tulin kironneeksi, se ei sovi kun korkeiden herrojen kanssa puhutaan."
Miehen muoto oli koko puheen aikana ollut sydämellisen ystävällinen, hän ei näyttänyt aavistavankaan, että hänen sanoissansa olisi mitään sopimatonta ollut, niin että se ruhtinaan enemmän kuin yhden kerran oli hymyilemään saanut. Hän vietiin pois ja molemmat toiset miehet tuotiin sisälle. Heidän kuulustelemisensa oli pian loppunut, ja heidän selityksensä olivat ihan samankaltaiset kuin puutarhurinkin. Ruhtinas meni takaisin molempain odottavien naisien luo.
"Kunnioitettavat naiset," sanoi hän ystävällisellä kohteliaisuudella, "sodalla on monta surullista seurausta, loukkaavimpia on, että jalojen naisienkin pitää sentähden kärsimän. Minä en taida tarjota teille minkäänlaista korvausta siitä mitä te syyttömästi olette kärsineet. Kuitenkin pyydän minä teitä, ollaksenne ainakin tulevaisuudeksi semmoisilta onnettomuuksilta turvatut, suostumaan minun ehdoitukseeni, että toistaiseksi jäätte Turkuun asumaan. Pitkällisestä sodasta villiintynyttä sotaväkeä on joskus varsin mahdoton etenkin kaukaa, hillitä. Jos teillä muuten on jotakin toivoa, jonka täyttämistä minä taidan auttaa, niin se olisi minulle mieluista."
"Huhu on aina ylistänyt ruhtinas Galitsinin jaloa nimeä, silloinkin kun hänessä nähtiin vihollinen; minä olen nyt oppinut, että huhukin taitaa totta puhua. Mutta sallikaa minun, sen jalon oikeuden lisäksi, jota minä olen saanut nauttia, vielä pyytää teiltä yhtä armon osoitusta, minun palvelijoitteni henkeä ja vapautta."
"Rouvani, te rukoilette niiden puolesta, jotka tottelemattomuudellansa teitä kohtaan ovat koko tämän onnettomuuden saaneet aikaan?" sanoi ruhtinas, jonka sielussa silmänräpäyksen ajaksi nousi epäluulon ajatus.
"Niin, jos heidän tekonsa olisi minun käskystäni tapahtunut, niin minä tuskin olisin taitanut, velvollisuuteni mukaan, heidän asiatansa ajaa."
"Sen kuvan mukaan, jonka te olette yhdestä heistä tehnyt, pelkään minä että te itse tulette kärsimään, jos minä suostun teidän pyyntöönne."
"Minä rukoilen vieläkin yhtä armoa, pyytäessäni että teidän Jaloutenne sallii lähettää hänen Ruotsiin. Poikani saisi siellä ottaa hänet hoitoonsa, ja saisinhan minä samassa tilaisuuden lähettää tietoja rakkailleni siellä. Minä toivon, että teidän Jaloutenne pitää minun sanani tarpeellisena vakuutena, etten minä käyttäisi teidän hyvyyttänne kiellettyjen tietojen lähettämiseen."
"No, rouvani, te pyydätte paljon. Nämät miehet ovat tehneet kavalluksen minun keisariani vastaan; mutta teillä on oikeus vaatia paljon, kärsimisienne korvaukseksi. He päästetään irti, ja puutarhuri saa passin. Ja nyt, kunnioitettavat naiset, sallikaa minun pyytää teitä vieraina jäämään minun talooni, sillä aikaa kuin teille sopivampaa asuntoa hankitaan. Lisäksi pyydän minä saada olla teidän rahanne hoitaja, siksi kun olette ehtineet asianne järjestää."
"Ei minun kiitollisuuteni sitä hyvyyttä kohtaan, jonka teidän Jaloutenne on osoittanut meille, vähene siitä, ett'en minä taida sitä käyttää. Jo tämä rappioinen pukikin" (hän tarttui keveästi mustaan hameesensa) "olisi sopimaton vieras ruhtinaan huoneessa. Ennen kaikkia vaatii sydämeni minua etsimään tytärtäni."