"Rouva paroonitar, kartanossanne ei teillä ole asuntoa, ja monta hankaluutta saattaa sitä paitsi kohdata teitä siellä. Te itse ja ehkä vielä enemmän teidän nuori tyttärenne, olette mielen-liikutuksista ja ponnistuksista paljon kärsineet. Epäilemättä on neiti Boije löytänyt turvapaikan jonkun teidän alustalaisenne, taikka ehkä teidän pappinne luona. Minä annan ryhtyä toimeen että häntä etsitään ja uskotaan jonkun henkilön huostaan, jonka te hyväntahtoisesti valitsette häntä tänne seuraamaan. Juho Petrovits, sinun huolenasi olkoon hankkia näille naisille, mitä he käskevät. Sinulla on nyt kunnia olla ritarina heidän palveluksessansa. Minä pyydän että naiset käyttävät näitä huoneita niinkauvan kuin haluatte."
Ruhtinas kumarsi kohteliaasti, hymyili ystävällisesti Juholle ja vetäytyi sitte toisella puolen käytävää oleviin huoneihin.
Katariina rouva kääntyi Juhon puoleen: "te meille sanoitte, ettei meidän vähempää tarvinnut odottaa siltä mieheltä, jonka käsiin Jumala on tämän maan kohtalon pannut. Mutta minä en taida käyttää hyväkseni hänen kehoitustansa jäädä tänne. Mahdotonta, mahdotonta! Jokainen hetki, jota en käytä tyttäreni etsimiseen on minulle sanomattoman raskas. Mutta Sesilia, lapseni, sinä vaalenet, mikä sinua vaivaa?"
Sesilia oli ruhtinaan lähteissä vaipunut sohvalle. Hänen heikko ruumiinsa ei jaksanut kauvemmin taistella niitä mielenliikutuksia ja ponnistuksia vastaan, jotka viimeisinä päivinä olivat vaihdelleet. Katariina rouvan täytyi lopuksi tehdä päätös edes muutamiksi tunniksi jäädä sinne, antaaksensa hänelle toipumisen aikaa; mutta kylmettyminen ja mielen liikutus olivat vaikuttaneet liian kovasti, jättääksensä uhrinsa niin pian. Sesilia sairastui kovasti.
Vapaaksi pääsemisensä ilossa läksi puutarhuri Jaakon ja Jussin kanssa ryypylle, sittekuin Juho oli heille antanut rahoja matkansa varaksi. Eipä kuitenkaan kestänyt kauvan, ennenkuin hän, joka ei taitanut olla sanoilla ja liikkeillä hemmottelematta ja näykkimättä kaikkia venäläisiä, joita hän tapasi, tuli uuteen tappeluun, joka päättyi siten, että hän, tuntia myöhemmin, usean onnettomuudentoverin kanssa, oli matkalla Venäjään.
5.
Levottomuudella oli Katariina-rouva lukenut päivät siltä ajalta, jolloin hän luuli taitavansa Margareettaa odottaa. Mutta Sesilian sairaus oli vielä niin arveluttavalla kannalla, ettei matkaa ollut ajattelemistakaan. Hän oli nyt kuitenkin jo niin paljon parantunut, että Katariina rouva toivoi piankin saavansa lähteä kadonnutta tytärtänsä etsimään, kun tämä eräänä päivänä äkkiä astui huoneesen äitinsä luo, riensi esiin ja oli syöksyä hänen syliinsä.
Katariina rouva nousi hämmästyen ylös, mutta arvollisuudella, joka heti muistutti Margareettaa hillitsemään intoansa, syleili häntä sitten juhlallisesti ja sanoi: "tervetuloa, tyttäreni, kiitetty olkoon Herra, että minä olen sinun jälleen saanut. Sinä olet viipynyt kauvan." Mutta jo riippui Sesilia, käsivarret sisaren kaulassa, ääneensä itkien hänen rinnallansa; hän oli läheisestä huoneesta kuullut Margareetan äänen ja juossut sinne, puolivaatteissaan niinkuin hän vuoteeltansa oli noussut.
"Sesiliani," sanoi Katariina rouva, "unohdathan sopimattoman pukusi.
Vaateta itsesi, me tulemme sinun luoksesi."
Sesilia lähti huonesta ja Katariina rouva jatkoi Margareettaan päin kääntyen: "murheella on sydämeni surrut sinua. Mikä on ollut syynä siihen, että sinä olet viipynyt niin kauvan ja missä sinä olet oleskellut?"