Muutamaa päivää myöhemmin, kun Maiju neitsy neitien huoneessa Margareetan johdolla silitti Katariina rouvan päähineitten rimssuja, varoi hän tilaisuutta, kun ei Sesilia ollut huoneessa ja otti niin murheellisen katsannon, että Margareetta kysyi jos hän oli sairas.
"Ei, en minä sairas ole, mutta semmoiset uutiset, joita nyt kuullaan, saattaa kyllä ihmisen murheelliseksi."
Margareetta vähän hämmästyi, kuin hän oli tottunut useinkin kuulemaan surusanomia; mutta samassa muistaen Maijun tapaa tekeytyä mahtavaksi, rauhoittui hän ja kysyi ainoaasi: "no, mitä nyt sitten kuuluu?"
Maiju neitsy rupesi taasen puhumaan: "niin, eilen, kun olin kirkossa, tapasin kirkonmäellä nimismies Flinkin, ja hän oli niin kohtelias, että hän tarjosi minulle pieniä rinkeliä ja vohvelia. Ja sitten jäin minä sinne hetkeksi istumaan ja puhelin Örnvikin mamsellien kanssa, ja olipa huomattavaa, että vaikka he ovat hienoa herrasväkeä muka olevanansa, niin oli Flink paljoa kohteliaampi minulle kuin heille. Mutta mitä piti kertomanikaan? Niin, nimismies Flink oli tavannut vanhan sotamiehen, joka hiljan oli Ruotsista tullut, ja hän oli kertonut, kuinka kaikki sotaväki oli paleltunut kuoliaaksi, ja sitten nimitti hän monta tuttuakin ja niissä oli sitten tuo Luutnantti Malm, joka on ollut näilläkin seuduilla."
Margareetta huomasi että Maijun silmät seurasivat häntä. Hän teki sentähden sangen levollisesti muutamia kysymyksiä, mutta sanoi samalla, että tämä puhe tavallisuuden mukaan olisi liioitettua, ehkä osa siitä saattoi olla totta, ja todellisuus surullista kyllä.
Maijulla olisi kyllä ollut halua vieläkin puhella tästä, mutta hän ei tajunnut, kuinka hänen uudestaan piti alkaman puhetta. Sentähden, kuin hän pian oli työnsä lopettanut, nousi hän ylös ja vei päähineet Katariina rouvan huoneesen, jossa hän huolellisesti järjesti ne erääsen kaappiin, miettien miten hänen sopisi emäntänsä kanssa ruveta puhumaan. Tosin oli hän jo monta vuotta ollut suosittu palvelija, joka toimensakin puolesta oli lähemmässä suhteessa emäntänsä kanssa, kuin muut palvelijat, ja oli sekä sen puolesta, että myös ruotsalaisen syntynsä tähden aina pitänyt itsensä muita palkollisia parempana, mutta oikein likeiseksi kamari-neitsyeeksi, salaneuvokseksi taikka uskotuksi ei hänen milloinkaan onnistunut ylpeälle rouvallensa päästä, vaikka hän talon väkeä koki luulotella, että asia oli niin.
Hyvä arvaamis-kyky ja hyvät korvat olivat auttaneet häntä jotenkin saada tietää Margareetan salaisuuden, vaikkei hän sitä kuitenkaan täydelleen tuntenut, ja nyt halusi hän erinomaisesti saada Katariina rouvalle kertoa niitä huomioita, jotka hän oli tehnyt, osaksi sillä tavalla päästäksensä lähempään tuttavallisuuteen rouvansa kanssa, osaksi myös tehdäksensä itseänsä vähän mahtavaksi. Mutta kuinka piti hänen tuoman sanottavaansa esiin, ettei hänen rohkeutensa näyttäisi liian suurelta?
Katariina rouva istui erään pulpetin edessä, jonka loivaava kansi oli avattu, järjestäen ja tarkastaen useita papereita. Nyt antoi hän Maijulle muutaman tyhjän kotelon, vietäväksi roskapaperien säiliöön, ja iloisena käyttäen tilaisuutta kysyi Maiju nöyrästi, jos hänen armonsa oli saanut kirjettä Ruotsista.
"En," vastasi Katariina rouva huoaten, "ei sitä iloa meille niin usein suoda."
"Minä luulin vaan niin," jatkoi Maiju, ikäänkuin syyksi kysymykseensä, "kun näin teidän armonne lukevan kirjettä, ja kun huomasin Margareetta neiden tietävän uutisia Ruotsista."