Harvat aavistivat, että kaikkiavallitseva ruhtinas tarvitsi suuren osan lannistumattoman tahtonsa voimaa, voittaaksensa oman vastenmielisyytensä vettä kohtaan, kun hän, vaatien alammaisiltansa, että heidän piti tutustuman meren kanssa, itse niin paljon vesillä oleskeli.
Nyt ehti laivasto vastapäätä linnoitusta, päällyslippu laskettiin alas, eri soittokunnat puhalsivat muutamia metelikkäitä toitotuksia, ja koko loistava rivi hajosi ja soutivat kukin, toisistansa huolimatta, kotiinpäin.
Rantojen viereen kokoontuneet väkijoukot, jotka tähän saakka innokkaasti ja tarkasti olivat katselleet loistavaa näytelmää, hajosivat, ja nopeilla airon-vedoilla kiiti Keisarin pursi Fontankaan, keisarilliseen huvilinnaan. Mutta samassa kuin Keisari nopein askelin riensi linnalle huomasi hän tomuttuneen ratsastajan, joka hyppäsi hevosensa seljästä ja vilkkaasti virkkoi muutaman sanan tallirengeille, jotka seisoivat nopeasta ratsastamisesta menehtymäisillänsä olevan hevosen ympärillä. Pietarin terävä katse oli jo ennenkin huomannut hänen etäällä ratsastavan, nähtävästi huolimatta loistavasta näytelmästä Nevalla, ainoasti ponnistaen hevosen viimeisiä voimia pyrkivän eteenpäin. Itsekin näytti tullut niin ponnistauneelta, että hän melkein horjui, kun hän kääntyi, tallirengin neuvosta, rientääksensä rantaan, kun Keisari samassa puhutteli häntä ja sanoi: "mistä sinä tulet, ja mitä sinulla on sanomista?"
"Tärkeitä valta-kirjeitä, Teidän Majesteetinne, ja suullisiakin ilmoituksia Galitsin ruhtinaalta, jos Teidän Majesteetinne sallii minun tuoda niitä esille parin minuutin perästä, joita tarvitsisin järjestääkseni tätä turmeltunutta pukuani."
"Joutavia, mies on aina paraasti puettuna virkapuvussansa, ja tämä on nyt sinun. Ratsastamisestasi päättäen, näyttää asian olevan kiire. Seuraa minua."
Äsken saapunut oli Juho Bruce. Hän seurasi Keisaria, vaikka hänen oli vaikea päästä portaita ylös niin nopeasti kuin hän. Hurja ratsastus yöt päivät oli hänen niin heikontanut, että häntä pyörrytti, mutta ajatellessaan sen puheen tärkeyttä, joka nyt oli alkamassa lannisti hän sielunsa koko voimalla sen heikkouden, joka oli hänen ruumistansa valtaamaisillansa, ja seisoi, kun Keisari sisälle tultuansa kääntyi häneen päin, lujana ja vakaana.
Keisari istui erään, paperilla ja piirustuksilla peitetyn pöydän viereen ja silmäili pikaisesti Juhon tuomia paperia. Hänen katseensa synkistyi, ja äkkiä kääntyen Juhoon päin kysyi hän vihaisella äänellä: "no teillä on suullisiakin tietoja, antakaa kuullani."
Peljästymättä tästä katseesta, joka niin usein ennusti kuolemaa ja kauhistusta sille, johon se koski kertoi Juho nyt lyhyin mutta lujin sanoin Suomen tilaa, jos nyt taasen käsillä olevat rauhan keskustelut päättyisivät niillä ehdoilla, joihin nyt vähitellen kummallakin puolen näyttiin suostuvan, ja kuinka tärkeätä hävitetylle Suomelle olisi, että papereissa ehdoitetut muutokset tehtäisiin.
"Ja antaakseni etuja viholliselta jo valloitetulle maalle, mutta joka nyt menee hänelle takaisin, pitäisi minun suostuman niiden etujen jättämiseen, joita minä rauhanteossa olen päättänyt vaatia?" puhkesi Pietari sanomaan. "Ehkä olisin taitanut suostua yhteen ja toiseen jos Kaarlo veli olisi elänyt, mutta Ruotsin nykyinen kurjuus inhoittaa minua. Heillä ei ole ollut sydäntä uskoutua minulle — he tahtoivat keskustella — he ovat saaneet asian käymään mieltänsä myöten — — minun ministerini ovat älykkäitä, ne tuntevat kullan voiman." — Pietari vaikeni taasen hetkiseksi, ikäänkuin hän hiljaa itseksensä olisi jatkanut näitä katkonaisia lauseita, jotka näyttivät sanotuiksi melkein tietämättä. Yht-äkkiä kääntyi hän taasen Juhoon päin. "Sinä olet ollut rohkea, mutta koska sinua sanotaan kelpomieheksi ja tunnet nämät asiat, niin en minä sinulle mitään pahaa tahdo."
"Teidän Majesteetinne," sanoi Juho rukoilevalla ja kysyvällä äänellä.