Herttuan sanotaan vieläkin olevan vihoissansa. Eiköhän tästä seikasta asian voittamiseksi yhdeltä puolen hyödyttäisi? Eihän olisi niin suuri häviö, jos sodan sattuessa, joka ei kävisi meidän eduksemme, täytyisi luovuttaa tämä maa; erämaanhan me vaan siten kadotamme; tosin tämä tilus vielä on hyödyllinen, etenkin asemansa suhteen, sillä ei heidän pidä saaman lujaa jalan alusta liian lähellä Ruotsia. Mutta ennen siitäkin luovuttakoon, kuin … mutta tästä ehdimme kyllä suullisestikin keskustella. Jahka jäät vaan lähtevät, tulen minä kotiin, eikä sitä ennen kuitenkaan mitään taideta tehdä. Tulevaisella anopillani on palava halu päästä hoviin. Hän ei rauhoitu ennenkuin hän on laskenut hartaan nöyryytensä mahtavuuden jalkojen juureen. No niin, minä seuraan häntä ja morsiantani, pitämään huolta, ettei tapahdu mitään, joka sitten saisi minun pulaan. Erään morsiameni sisaren pitäisi myöskin tuleman mukaan. Ei hän juuri mikään loistava kaunotar ole, mutta kaikissa tapauksissa jotenkin välttävä, eikä minua ihmetyttäisi jos hän herättäisi huomiota. Ja minulla onkin jo tuumia hänen suhteensa, jotka, jos ne kävisivät toteen, taitaisivat olla meille sangen tärkeitä.
Minulla on syytä kaikin tavoin olla naimiseeni tyytyväinen. Kun minä ensin rupesin häntä ajattelemaan, oli hän vähemmän lupaavan näköinen lapsi, mutta oli niin monta suhdetta, jotka puolustivat tätä liittoa, että minä, toivoen saattavani antaa hänelle edes jonkinlaista käytöstaitoa, jos sitä häneltä tykkönäänkin puuttuisi, kuitenkin päätin tyytyä häneen. Tuskin tarvitsee sanoanikaan, ettei hänellä eikä hänen sukulaisillansakaan mitään estettä ollut. Mutta nyt olenkin voittanut enemmän kuin odotinkaan. Hän on nyt muodostunut mitä ihanimmaksi keijuiseksi, joka varmaankin hovissa saa ihastusta aikaan, jahka hän vaan ehtii päästä eräästä pienestä sotaisuuden näöstä; ja usko pois, veikkoni, ettei sinulla tule olemaan halua, niinkuin lupasit, alkaa puhettasi hänen kanssansa sanoen: "Börja Vrun brata venska ren." En olisi voinut löytää hempeämpää naista, jos rakkaudestakin olisin naimisiin mennyt. Lisäksi tulee vielä, että hän jo lapsuudessansa oli valinnut minun pienien, romantisien tunteittensa ritariksi "sans peur et sans reproche" [ilman pelotta ja ilman moitetta]. Se hänelle antaa lapsellisen hentouden, joka on erinomaisen sievää, ja luultavaa on, että hän pääsee mielisuosioon sekä sen, että jumalanpelkonsa kautta, joka nyt on niin muotikasta; tämä kaikki saattaa olla hyvää, sillä ei ole paha, että jalat ovat molemmin puolin kynnystä."
Helppoa on huomata, ettei Kaarlen "tuumat" Margareetan suhteen ensinkään puoltaneet hänen liittoansa Maunon kanssa. Kun hän kuitenkin huomasi, ettei ollut paras mennä rinnoittelemaan, vaan ennemmin koukkuteillä koettaa päästä määrän päähän, niin oli hänen harjaantunut katseensa pian Maijussa huomannut sopivan aseen. Hänen saikin hän pian suostumaan lupaamalla virkaa hänen miehellensä, jota lupausta ei ollut ensinkään vaikea täyttää tänä aikana, jolloinka tärkeimpiäkin virkoja välinpitämättömästi asetettiin.
Tekemättä häntä entistä viisaammaksi, ymmärsi Kaarle häneltä onkia mitä hän tiesi ja neuvoa hänelle mitä hänen piti huomaaman. Katariina rouvalle ei hän tästä ilmoittanut mitään, hän ei tahtonut antaa hänen ajatuksiensa ja hänen tahtonsa häiritä itseänsä, ja oli nyt vapaa oman tahtonsa mukaan toimimaan. Ehkä hän aavistikin, ettei Katariina rouva olisi tahtonut mitään salateitä käyttää.
Eräänä päivänä, kun Maiju, Katariina rouvan kamari-piian kanssa, teki jotakin käsityötä etuhuoneessa, tuli Sesilia fröökinöitten kamarista, mutta jäi vielä kynnykselle seisomaan; avoimesta ovesta sanomaan muutaman sanan Margareetalle. Maiju näki silloin, että Margareetta istui lähellä ovea nojaten päätänsä erästä korkeaselkäistä tuolia vastaan ja näytti kärsiväiseltä. Niinpian kuin Sesilia oli mennyt huoneesta, alkoi Maiju, jatkaen puhetta kumppaninsa kanssa ja koroittaen ääntänsä niin, että Margareetta kuuli joka sanan.
"Niin, ystävä kulta, mutta mitäs miehiin on luottamista? Muistanpa juuri erään kersantin, taikka mikä hän oli, joka makasi sairaana torppari Antin luona sodan aikana. Armollinen rouva lähetti usein hänelle ruokaa ja piti hänestä huolta, niin että minäkin usein hänen näin! No, entäs nyt? Nyt tapasin minä hänen juuri ennenkuin minä tulin tänne, ja, eihän nyt kummempaa, hän ei hävennyt ruveta vanhaan leperrykseensä, ja kun minä tiuskasin hänelle sanoi hän: no, no, armas ystävä-kulta, älähän niin arvoiseksi itseäsi tee, hienommillekin impyeille minä kelpaan. Ja sitten sanoi hän, että hänen piti menemän naimisiin erään ylhäisen ja rikkaan röökynän kanssa, ja kun en minä tahtonut häntä uskoa sanoi hän: tosin minulla on ollut paljon vaivaa ja monta temppua häntä saadakseni, mutta nyt on hän niin minun perääni, että minä otan hänen vaikka hänen sukunsa meluisi kuinka hyvänsä. Ja näetkö, sanoi hän, hän on rikas ja ylhäinen, ja heidän pitää hänen tähtensä auttaman minua ylöspäin, ja sentähden en minä tahdo häntä jättää, vaikka he tarjovat minulle paljon rahaa; mutta enemmän heidän täytyy antaa, ennenkuin minä hänestä luovun, sillä minä saan kuitenkin enemmän jos minä otan hänen."
Kun Margareetta kuuli, että Maiju sanoi hiljan tavanneensa Maunon heräsi hänen huomionsa, ja toivoen saavansa jotain tietoa hänestä kuulteli hän tarkasti puhetta etuhuoneesta. Heleä puna nousi hänen vaaleille kasvoillensa, kun hän kuuli mitä Maiju sanoi, eikä hän ehtinyt rauhoittua ennenkuin hän oli kuunnellut häntä kerrottuun saakka. Mutta nyt nousi hän ylös harmista ja vihasta palavin kasvoin sanoen itseksensä: "mikä kataluus! Semmoisellako tavalla minua koetetaan hänestä eroittaa? Jos minun uskoani häneen niin helposti saataisiin horjumaan, eihän siitä sitten tarvitsisi mitään lukua pitää."
Kevein askelin meni hän toiseen päähän huonetta, jossa hän vuoteensa uutimien kätkössä ei enään taitanut kuulla mitä Maiju sanoi, vaikka etuhuoneessa vielä kauvan puhuttiin Maunosta.
Pian huomasi Margareetta olevansa vakoilemisen ja juonivehkeitten esineenä, ja jos Kaarle olikin pelin hienosti ja älykkäästi laskenut, niin oli hän kuitenkin siinä kohden erehtynyt Maijun suhteen, että Maiju usein suurisuisuutensa kautta kömpelösti käyttäytyi ja toimitti pöllömäisesti hienosti ajatellun tehtävän. Mutta Margareetassa nousi halvan kohtelun tähden hänen jalon mielensä harmi, ja sitä päättäväisempänä kulki hän polkuansa.
Nyt olisi jo aikoja sitten Maunolta pitänyt tulla tietoja ja säännöllinen pyyntö, jonka hän oli luvannut lähettää; mutta mistäkään senkaltaisesta ei Margareetta kuullut. Oliko hän myynyt hänen rahasta taikka virasta? Kaarle oli kiertäen ilmoittanut, että hän oli tehnyt niin, mutta suoraan ei koko asiasta milloinkaan puhuttu. Maunoa ja hänen vaatimuksiansa ei koskaan mainittu, oli ikäänkuin niitä ei olisi ollutkaan. Hänen uskonsa Maunoon pysyi kuitenkin lujana. Hän aavisti, että Maunon kirjeitä salattiin häneltä, että häntä vartioittiin niin, ettei Mauno saattanut hänelle mitään tietoja antaa, ja salaa itki hän katkeria kyyneleitä mielipahasta ja surusta, mutta toisten nähden hän väkisinkin tekeyi levolliseksi.