Kaarle ali osaksi jo tuottanut Turkuun osaksi tilannut Tukholmassa valmiina olemaan rikkaasti varustetun vaattehiston morsiamellensa, ja samassa suhteessa myöskin pitänyt huolta hänen äidistänsä ja sisarestansa. Katariina rouva ei ollut hyvillänsä näistä kalliista vaatteuksista. Kun tullaan maasta, jossa kansa vielä harvoja vuosia sitten piti onnena, jos se sai syödä muutaman jyvän, jonka vihollisen hevoset olivat pudottaneet maahan, ja jolla ei ollut edes suolan rippusta ripottaaksensa tympeälle ruoalle, jolla se koetti itseänsä elättää, ja jossa vielä tänä päivänä ateria oikeata ruokaa, johon ei hädän ruoka-aineita ole sekoitettu, on juhlaherkku suurimmalle osalle sen kansasta, silloin ei aatelin sovi pöyhkeillä kauniissa puvuissa, olkoonpa sitten vaikka kuninkaankin hovissa. Katariina rouva suostui kuitenkin vihdoin neitojen suhteen. "Mutta," sanoi hän, "mitä minuun itseeni tulee, en minä milloinkaan käytä muuta vaatetusta kuin yksinkertaista mustaa hametta, jota olen kantanut herrani ja miesvainajani kuolemasta saakka."
Tytöt tahtoivat ostaa yhtä ja toista pientä tavaraa Turusta, ja lähtivät sentähden Kaarlen kanssa kaupungille. Pian olivat käyneet harvoissa, siihen aikaan niin kutsutuissa "katu-puodeissa," joita Turussa oli, mutta niissä ei ollut mitään, jota he olisivat ostaneet. Ei kukaan ollut ajatellutkaan tuottaa minkäänlaista liiallis-tavaraa, kun ei kaikista tärkeimmillekään tarpeille löytynyt ostajia. Matkustajat rupesivat menemään kotiopäin, kun Margareetta taasen muutamassa käänteessä huomasi erään henkilön, jonka jo monta kertaa oli etäämmällä nähnyt. Iloinen aavistus sydämessä, katsoi hän vielä kerran taaksensa, mutta vieras oli kadonnut. Nyt alkoi näkyä paljon kansaa, kaikki rientäen samalle taholle. Kaarle kysyi eräältä ohitsemenevältä syytä tähän, ja sai vastaukseksi, että eräs laiva oli tullut, jolla oli muutama niistä professoreista jotka 10 vuotta sitten pakenivat Ruotsiin sekä että heidän muassansa tuotiin takaisin useita yliopiston jäljellä olevista tavaroista. Syksyksi piti yliopisto uudestansa vihittämän, ja nyt kokoontui kansaa sillalle näkemään ja toivottamaan tervetulleiksi uuden päivän ennustajia pimeyteen vaipuneelle maalle.
Kun Kaarlen ja molempien naisien piti menemän kapean sillan ylitse, oli samalla joukko kruunun kuljetuskuormia ruvennut menemään siitä ylitse, ja muutamat miehet, jotka, hevosien puutteessa, käsirattailla kuljettivat santaa ja kiviä rakennus-aineiksi, jäivät kurkistelemaan muun tänne kokoontuneen kansan kanssa, kuinka yliopiston kaluja ruvettiin laivasta purkamaan. Tästä kaikesta nousi ahdinko ja häiriö, joka sulki tien, niin että meidänkin kulkijaimme täytyi pysähtyä, vaikka Kaarle kyllä koetti tietä raivata. Kovin suuttuneena nähdessänsä itsensä, ja etenkin morsiamensa, tällä tavalla joutuneen kansan väliin, rupesi hän korkealla ja vaativalla äänellä jakelemaan käskyjä joka taholle, kuinka pitäisi tehtämän, että saataisiin tietä. Mutta suomalaiset eivät mielellänsä hätäile, ja kaikki tehtiin asianomaisella hitaisuudella, Kaarlen suureksi harmiksi.
Nyt kuuli Margareetta takanansa äänen hiljaa lausuvan hänen nimensä. Hän katsoi taaksensa, eikä paljon puuttunut, ettei hän huudahtanut, kun hän lähellä takanansa huomasi Maunon, mutta hänen huulillansa oleva sormensa muistutti häntä aikoinansa olemaan varoillansa. "Älä ole mitään huomaavinasi, käänny pois, että minä saan puhutella sinua kenenkään huomaamatta," kuiskasi Mauno kerkeästi. Margareetta teki niin, ja tungoksen avulla, saattoi Mauno nyt hiljaa sanoa lähellä hänen korvaansa: "Margareetta, meidän kanssamme pidetään ilkeätä peliä. Minulle on tarjottu paljon, että luopuisin sinusta. Minulle on sanottu sen tapahtuvan sinun omasta tahdostasi, minulle on niiden puheiden vahvikkeeksi annettu monta todistusta, jotka näyttävät luotettavilta, mutta minä en sittenkään taida niitä uskoa. Minä olen kirjoittanut monta kirjettä, eräs henkilö omista palkollisistanne on ottanut vastaan monta ja luvannut viedä ne sinulle, mutta osaksi tuonut niitä avaamattomina takaisin, niinkuin hän sanoi, sinun käskystäsi, osaksi on hän vastannut minulle, että sinä avaamatta olet heittänyt toiset tuleen. Minä en kuitenkaan usko mitään ennenkuin olen sen omasta suustasi kuullut. Minulla on ollut monta kujetta liikkeellä saadakseni nähdä sinua mutta ei minun ole kertaakaan onnistunut. Sano minulle, Margareetta, ainoalla sanalla, että vielä olet minun, sinun tahtosi yksin voi meidän eroittaa."
"Sinun ijankaikkisesti," vastasi Margareetta, peljäten että häntä kuultaisiin. "No, Jumala sinua aina siunatkoon tuosta herttaisesta sanasta," sanoi Mauno niin korkealla ja iloisella äänellä, että Margareetta pelkäsi ympärillä olevien melussakin sen kuulevan. Nyt harveni tungos vähäisen, Kaarle kääntyi naisiin päin viedäksensä heitä pois, ja huomasi heti oudon miehen puhuttelevan Margareettaa. Aavistaen kuka hän oli, ehkei hän taitanut tuntea häntä leveätöyhtöisen hatun ja ison päällystakin takaa, joita hän kantoi, tempasi Kaarle äkkiä Margareetan luoksensa ja vei hänen pois.
Useiden seikkailujen perästä viikon purjehtimisen aikana, se oli tavallinen aika, joka silloin kului Tukholman ja Turun välisellä matkalla, saapuivat matkustajat ensin mainittuun paikkaan. Katariina rouva vaati, että mitä pikemmiten anottaisiin; että he saisivat käydä heidän Kuninkaallisien Majesteettiensa luona kunniuksilla, mutta Kaarle ymmärsi vielä viivyttää sitä muutaman päivän, että hänen morsiamensa ehtisi vähäisen tottua Tukholman elämän käytös-somuuteen, ettei hän näyttäisi varsin hämmästyneeltä. Hänelle olisi kärsimätöntä jos joku hymyilisi hänen morsiamellensa, ja varsin helppohan olisi kovin loistavuuteen tottumattoman erehtyä. Mutta jahka hän jonkun kerran tottuisi näkemään suurempia seuroja, niin hän kyllä pian taitaisi näyttäytyä vapaalla ja rohkealla ryhdillä.
Tukholmaan tulon jälkeisenä päivänä tuli meidän matkustajiemme luo hieno, soma ja vilkas-liikkeinen nainen; se oli Ranskan lähettilään rouva. Hän jakoi Sesilialle ylenmäärin kohteliaisuuksia ja ystävyyden todisteita, ja hän oli tullut tekemään itseänsä tutuksi sen kanssa, joka oli tekevä onnelliseksi hänen puolisonsa paraan ystävän "monsieur" Lejonankar'in. Hän oli ihastunut siitä, että hän huomasi toiveittensa niin käyneen toteen, että hän Sesiliasta sai semmoisen, jolle hän tässä vieraassa maassa taisi ruveta todelliseksi ja puhtaaksi ystäväksi y.m., y.m.
Sesilia, varsin hämmästyneenä tämän hienon rouvan lipeästä kielestä ja niin erinomaisen pian syttyneestä ystävyydestä, tuli enemmän hämmästyneeksi kuin hyvillensä. Illalla toivoi lähettilään rouva saavansa nähdä armaan Sesiliansa äitinsä ja sisarensa kanssa luonansa tanssiaisissa. "Minä ylpeilen siitä," liitti hän, "että saan olla ensimmäinen, jonka luona tämä äsken noussut aurinko loistaa."
Sesilian juuri pukeissaan itseänsä tanssiaisia varten, pyysi joku päästä hänen puheillensa. Hän meni saliin, jossa nuori, hienopukuinen mies antoi hänelle kirjeen ja pienen lippaan, jonka jälkeen hän meni pois. Ihmetellen ja uteliaana avasi hän kirjeen, ja näki yhä suuremmaksi ihmeeksensä sen alla kreivi Osterman'in nimen, joka silloin oli Venäjän lähettiläänä Ruotsissa. Se sisälsi pyynnön, että hän kaunistaisi myötäseuraavaa koristusta, jonkun kerran antamalla sen säkenöitä hiuksissansa. Häntä suretti, että se perhe, joka oli ollut niin onnellinen, että se sai hänen luoksensa täksi illaksi, oli ehtinyt ennen häntä. Kuitenkin uskalsi kreivi sulkeutua hänen suosiolliseen muistoonsa.
Sesilian ihmetteleminen oli sanomattoman suuri. Kun Kaarle tuli noutamaan naisia tanssiaisiin, meni Sesilia häntä vastaan koristus kädessänsä, kysymään, mitä hänen sen kanssa piti tekemän. Hän ei milläkään muotoa tahtonut sitä pitää, mutta ei hän myöskään tahtonut lähettää sitä takaisin Kaarlea kuulematta. Katsellen säkenöivää koristusta, sanoi Kaarle: "ryssä on kuitenkin aina älykäs mies: hän tuntee asioiden hyödyn. No, no, kyllä toinenkin vielä saa oppia ajattelemaan muutakin kuin lumihuttu-kohteliaisuuksia, jos hän edespäin tahtoo säilyttää puhevaltaansa." Nämät sanat oli hän sanonut puoliääneen itseksensä, Sesilian mennessä pöydältä ottamaan koristuksen mukana tullutta kirjettä. Nyt kääntyi hän mitä herttaisimmalla kohteliaisuudella Sesilian puoleen sanoen: "katsopas kuinka kaikki jo tietävät kuka täst'edes on Kaarle Lejonankar'in käskijänä."