Sesilia vastasi huolellisena: "minä tulen varsin pyöröpäälle tästä. Minkätähden minulle tämmöisiä lahjoja annetaan, miksi minulle kaikkia tätä kohteliaisuutta osoitetaan, mitä se merkitsee?"
"Oh, älä siitä huoli, armas pikku-morsioni, ajattele vaan kuinka tämä koristus tänä iltana koroittaa ihanuuttasi. Suuret asiat, jotka koskevat valtioiden keskinäistä suhtaa mitä nuoret, kauniit naiset niistä huolivat. Jos tämän ohella joku kukkanen kukoistaa edessäsi, niin poimi se vaan, äläkä ensinkään huoli missä maanlaadussa se on kasvanut."
"Ei, Kaarle, nyt puhut niin, kuin en minä rakasta kuulla sinun puhuvan. Olkoon suuressa taikka pienessä, niin tahdon minä koettaa, paraan ymmärrykseni mukaan, etsiä oikeata, ja katso;" hän irroitti koristuksen hiuksistansa, jonne Kaarle oli sen sovittanut, ja pani sen lippaasen, "minä en tiedä, minä en ymmärrä, mutta minä aavistan, ettei tämän pidä kuuluman minulle, eikä se minun päässäni milloinkaan ole, niin kauvan kuin minä sitä luulen,"
"Niin ylpeä, niin korskea," sanoi Kaarle leikillisellä kohteliaisuudella vastaukseksi Sesilian puhtaalle vakavuudelle, joka taasen suretti häntä. Mutta hän jatkoi vielä samalla vakavuudella; Kaarle, vastaa minulle oikein ja todenmukaisesti, onko oikein, onko rehellistä ottaa vastaan tätä lahjaa? Enkö minä saa antaa sitä takaisin?"
"Hempeä morsiameni, ei sinun niin kaino tarvitse olla, että sinä luulet näiden kalliiden kivien himmentävän silmiesi loistoa. Minä toivon ettet tee itseäsi naurun ja moitteen esineeksi, tekemällä sen epäkohteliaisuuden, että lähetät koristuksen takaisin."
Sesilia oli vaiti ja meni huoneesta ikäänkuin jatkaaksensa pukeutumistansa: mutta kuluipa hetki ennenkuin hän taasen taisi sitä ruveta tekemään. Hänen täytyi kuitenkin ryhtyä siihen ja olikin pian valmis, tämän uuden säteilevän ja hänelle, joka melkein sanan täydessä merkityksessä oli erämaasta tullut, oudon olon haihduttaessa hänen levottomia, kahdenvaiheisia ajatuksiansa.
Pelkissä huveissa vietetyn kolmen päivän perästä, kutsuttiin Margareetta aamulla Katariina rouvan luo. Hän istui korkeana ja ylevänä ikäänkuin tuomiolla, ja Margareetta tunsi salaisen pelon, kun hän lähestyi häntä. "Margareetta," sanoi äiti äänellä, jossa kuului vähän kovuutta, "vuosikausia olen osoittanut malttavaisuutta sinua kohtaan, ja pitänyt suopeita keinoja kovia parempana, saadakseni sinua taasen järjelliseksi, ja säästääkseni sinua maailman moitteelta, ehket sinä ole tätä hyvyyttä ansainnut. No niin, nyt on ilmaantunut tilaisuus tehdä kaikkea unohdetuksi ja anteeksi annetuksi. Onni, joka sinulle tarjotaan, on tosin paljoa suurempi kuin nyt enään ansaitset, mutta sitä enemmän riennä sitä ottamaan. Nuori kreivi H., ehkä uhkein sulhomies, joka meidän maassamme tätä nykyä on, tarjoo sinulle kätensä. Sinä olet nähnyt hänen, sinä olet itse mielihyvällä puhunut hänen innokkaista puheistansa, jaloudesta, jota hänen ryhtinsä osoittaa; hänen arvonsa ja rikkautensa ovat niin yleisesti tunnetut, ettei minun tarvitse niitä mainitakaan. No, mitä ajattelet?"
"Ajattelen saada jäädä miehelleni ja herralleni uskolliseksi. Onko minulla enempää kuin yksi käsi annettavaksi pois, jos tahtoisinkin?"
"Ennen neljäntoista päivän kuluttua olet eroitettu siitä kurjasta halpasukuisesta miehestä."
"Ei milloinkaan, äitini! miksi kiusaatte minua? Enkö minä monena vuotena aina ole pysynyt sanassani?"