"Hiljaa, rouvani, olkaa hyvä, viipykää vielä hetkinen. Koska tämä nuori nainen on minulle uskonut asiansa, niin sallikaa minun sanoa muutama puolustava sana tyttärenne hyväksi. Ei naisen ainakaan pidä rikkoman avioliiton pyhyyttä, jos ei mies meidän aikoinamme niin tarkkaa lukua siitä pidäkään." Häneltä pääsi huokaus, joka todisti, ettei miehen vaihtelevaisuutta enemmän sido kruunu, kuin halpa sydänkään yksin. "Suokaa anteeksi että minä tungen teidän asioihinne, mutta ainakin tyttäreltänne olen saanut luvan sitä tehdä. Minä käsitän kyllä, että tämä ehkä loukkaa teitä, mutta minä rohkenen kuitenkin toivoa, etten saa kieltoa, kun minä rukoilen tyttärenne puolesta."
Nämät viimeiset sanat, sanottuina kuningattaren ryhdillä ja Ulriikka Eleonoran lujuudella, näyttivät semmoisilta, ettei niitä vastaan taitanut sanoa. Katariina rouvassa asui vielä vanha kunnioitus kuningasta kohtaan niin syvässä, että hän katseli nykyistä voimatonta kuningasparia samoilla tunteilla, kuin Kaarle leijonaakin, jonka rinnalla ei kenenkään muun tahtoa ollut olemassakaan. Mutta kuitenkin ponnisti hänen ylpeytensä suuresti vastaan antaumista, ja pari kertaa oli jo hänen huulillansa ylpeä vastaus. Mutta syvä, alammainen nöyryytensä sitoi kuitenkin hänen kielensä. Silloin sanoi kuningatar, tänä hetkenä yhä enemmän veljensä kaltaisena: "no, rouvani, te näette arvelevan, taikka mitä teidän äänettömyytenne merkitsee?"
Hänen katseensa näytti niin uhkaavalta, että se vietteli Katariina rouvaa toisteluun, kuitenkin sai kunnioitus vieläkin voiton, ja jotenkin nöyrästi, vaikka hillityllä vihalla, vastasi hän: "Teidän Majesteettinne, sallikaa minun ja tyttärieni vetäytyä pois niistä monista ivallisista katseista, joita minä näen meihin kiinnitettävän. Kuinka minä nyt, tänä hämmennyksen hetkenä, taitaisin käyttäytyä, niinkuin minun pitäisi kuningattareni edessä. Sitä minä ainoasti rukoilen, että teidän Majesteettinne olisi vakuutettu siitä, että minä aina käyttäyn syvimmällä alammaisen kunnioituksella ja nöyryydellä."
Lisää vastausta odottamatta, kumartui Katariina rouva syvään, ja eteni pois, vieden tyttärensä mukanaan. Avaroitten pukujen tähden ajettiin kaksissa vaunuissa. Margareetta pääsi sentähden ajamasta äitinsä kanssa.
Kotiin tultaessa oli Kaarle odottamassa kuullaksensa kuinka käynti oli käynyt. Kun hänelle kerrottiin mitä siellä oli tapahtunut, kalveni hän vihasta ja sanoi: "ettehän vaan taipuneet hänen edessänsä, rakas anoppini? Nyt on kirottu kuninkaisuus kuollut, ja me olemme vapaita. Mutta odottakaat, te siellä! Te ette vielä ole kadottaneet toivoa saada valtaa takaisin, sitä osoittavat tämmöiset itsevaltaisuuden yritykset. No, onpa hyvä, että nähdään, minne päin te aivotte; tulevatpa valtiopäivät ensi vuonna." Tämän lopun sanoi hän uhkaavalla äänellä, ja ikäänkuin itseksensä.
Katariina rouva meni nyt huoneesta, ja Sesilia kääntyi nyt rukoillen Kaarlen puoleen ja sanoi: "oh, Kaarle, älä nyt enään Margareetta raukkaa kiusaa. Olethan nähnyt hänen lujuutensa. Kuinka minä ihmettelen sitä uskallusta, joka hänellä tänään oli, kun hän äitiäni vastaan käytti samoja aseita, joilla tämä ehkä luuli tekevänsä Margareetan vastustelemiset ihan mahdottomiksi. Ja kuitenkin hänellä tuskin muuta neuvoa oli. Älkäät nyt enään kauvempaa myöntymättömiä olko. Mitä siinä sen enempää on? Kristiina Oxenstjerna oli ylhäistä kreivillistä sukua, ja valtio-neuvoksen tytär, ja eikö hän onnelliseksi pappinsa kanssa tullut! Mitä haittaa siitä perheelle oli?"
"Hm," minun sievä välittäjäni, kas vaan, kuinka olet kaunis, tuolla näölläsi "en ange priant" [niinkuin "rukoilevat enkelit">[, sanoi Kaarle, tavallisella kohteliaalla äänellänsä, joka oli ruvennut yhä enemmän Sesiliaa kiusaamaan, sentähden, että siinä oli jotakin kylmää, ja semmoista, jota lapsia kohtaan käytetään, taikka melkein halveksimista. "Mutta tiedätkö, ketkä omaisistasi pian istuvat neuvostossa, ja tiedätkö sinä, mitkä tärkeät asiat usein saattavat riippua tuommoisien pienien, sievien impien naimisesta, vaikkeivät heidän pienet henkilönsä ole asioiden tärkein osa? Mitä sinä sinäkin kuitenkin taidat huomata, on että naiminen kreivi H:n kanssa olisi vähän loistavampi liitto, kuin tuon junkkarin kanssa, johon hän ykspäisyydessänsä on hulluuntunut. Mutta ehkei," jatkoi hän mitä vilkkaimmalla, hienoimman leikkisellä äänellä, "oma kaunis morsiameni tahtoisi nähdä sisartansa arvossa ja rikkaudessa häntä etevämpänä. Se oli kuitenkin tarjoumus, jota ajattelin, ennenkuin edes-uskalsin toivoa sitä; ja nyt tämä yksipäisyys, tämä julkinen uhka!"
Nyt tuli eräs palvelija sanomaan, että päivällinen oli valmis. Sesilia ei uskaltanut muuta kuin mennä aterialle. Niinpiankuin oli ruoalta päästy, meni hän kuitenkin Margareetan luo, joka heti kotiin tultuansa oli mennyt hnoneesensa. Kaarle seurasi häntä sinne ja puhui Margareetalle niin, että Sesiliasta oli kuin hämmähäkki taasen olisi koskenut hänen sydämeensä, innokkaasti kutoen verkkoansa sen ympärille. Vihdoin tarttui hän Sesilian käteen ja sanoi kylmästi: "tämän luona ei sinulla ole enempää tekemistä." Pitemmittä mutkitta, vei hän hänen mukanansa; mutta sydämellisen rakkauden ja huolen katse, jonka hän loi Margareettaan, osoitti että hän totteli.
Etuhuoneessa sanoi Kaarle sellaisella äänellä, kuin ei mitään erinomaista olisi tapahtunut: "ja nyt, Sesiliaseni, täytyy sinun kiiruhtaa, että ehdit saada päällesi kauniin, kukkasilla koristetun pukusi, ettei toisten paimen-tyttöjen seurassamme tarvitse sinua odottaa."
"Nyt — naamioihin? — Huh, mitä minä siellä tekisin? Ei Kaarle, ei tänä iltana."