14.
Pian lähtivät matkustajat kotomatkalle. Katariina rouva piti Margareettaa niin paljon kuin mahdollista itsestänsä ja Sesiliasta eroitettuna, ja kotiin tultua annettiin uppiniskaiselle tyttärelle asunnoksi erillänsä oleva huone, jossa hän, melkein vankina, sai oleskella eroitettuna muusta perheestä. Ainoa mitä hän oli voittanut oli lyhyt viivytys, sillä Katariina rouva ei pitänyt sopivana, niin pian sen jälkeen kuin kuningatar oli Margareetan puolesta puhunut, julkisesti vastustaa hänen tahtoansa. Mutta hiljaisuudessa tehtiin tarpeellisia valmistuksia, että ratkaiseva isku vihdoinkin lankeisi, jota nyt koetettiin kaikin tavoin kiiruhtaa, sittenkuin ei enään ollut mahdollista estää Margareetan avioliiton tietoa leviämästä.
Sesiliankin sydämen ympärillä kutoi hänen harmaa kohtalonsa yhä tiukempaan verkkoansa, ja yhä vaaleten, niinkuin lakastuva ruusu, kävi hän nyt jo ilotta läheneviä häitänsä vastaan. Tukholman matka oli saanut hänelle sen selväksi, jota hän ennen vaan peljäten oli aavistanut; hän ei taitanut kunnioittaa sitä miestä, jonka kanssa hänen sydämensä rakkaudessa oli kasvanut yhteen. Vielä hän uneksui usein kuinka kaikki muuttui toiseksi, kuinka hän itse rakkaudellansa vetäisi Kaarlen siitä juonien pyörteestä, johon hän oli sekaantunut; mutta ah, hän tunsi aina silloin, ettei hänellä muuta voimaa ollut, kuin se mikä hänellä hänen kauttansa oli. Kuinka hän sitten olisi se, joka häntä ohjaisi!
Hän oli nähnyt kuinka ylhäiset joka päivä pitivät jumalan-palvelusta kodissansa, ja hän rupesi toivomaan uskonnon välitystä. Mutta kun hän huomasi kuinka monet, juuri hartaimmista jumalan-palvelijoista, verenhimoisella kiihkolla vainosivat vihollisiansa, sammui sekin toivo. Hän tunsi ettei hänen rakkauttansa vastattu, ei ymmärretty, sillä tämä kohteliaisuus, tämä mielihyvä hänen kauneudestansa, tämä, olkoonpa niin, tämä rakkaus, jota Kaarle tunsi häntä kohtaan, oli niin paljon kuin mahdollista eroava siitä syvästä, sydämellisestä tunteesta, jonka nimeä se lainasi. Tämän tunsi hän selvästi sydämessänsä, ja nyt seisoi todellisuus hänen edessänsä paljaana ja kolkkona; kaikki haavekuvat ja harhaluulot olivat siltä riistetyt. Hän ei valittanut, kenelle hän olisikaan valittanut, mutta hän kuihtui.
Katariina rouva näki levottomuudella kuinka hänen tyttärensä vaaleni ja surkastui. Häntä lohdutettiin vanhalla jutulla "morsius-surusta." Kaarle pelkäsi joskus jotakin salaista pahoin-vointia, mutta kun hän huomasi, kuinka hän vielä sydämensä koko hellyydellä oli kiintynyt häneen, joskus äkkiä säpsähti kuullessaan jonkun sanan taikka huomatessaan jonkun katseen häneltä, vieläpä rupesi itkemäänkin, silloin piti hän kaikki oikkuina, eikä tosin ollut niistä hyvillään, mutta ei niitä sanottavasti peljännytkään.
Aamulla häitten edellisenä päivänä meni Sesilia Vapun luo. Hän ei ollut pitkään aikaan siellä käynyt, hän oli luullut huomaavansa ettei Kaarle hyväksynyt hänen käyntiänsä siellä, mutta nyt oli Vappu sairas, ja hän meni. Sesilia tapasi Vapun iloisempana ja levollisempana kuin milloinkaan ennen. "Näetkö, neiti, Jumala on armollinen ja ottaa minun pian täältä pois. Mutta, Herra katso armollisesti vanhaan, sinunhan sydämesi, neiti, haluaa enemmän lepoon kuin minun, ja sinun kätesi on kylmempi."
"Älköön Herra enään päiviäni pidentäkö, mutta minkätähden asuu suru sydämessä, jossa vaan häitten ja ilon nyt pitäisi asuman. Katso, neiti, sinusta tulee ylhäinen ja rikas rouva, ajattele kurjia, ajattele niitä monia, jotka kärsivät puutetta ja hätää. Minä olen nähnyt kauheita näköjä, minä olen nähnyt vaimojen syövän lapsiensa ruumiita nälässänsä, minä olen nähnyt ruton kaatavan ihmisiä, niinkuin viikate kaataa ruohon niityllä. Semmoisia aikoja ei ole nyt, mutta jossa sinä näet köyhän vaimon, jolla ei ole vaatteita verhotaksensa niitä raukkoja, joita hän on synnyttänyt, taikka jolla ei ole leivän palasta sammuttaaksensa nälkäänsä, jossa hän makaa vuoteetta, silloin, rikas rouva, jaa silloin varoistasi vanhan Vapun tähden, sen rakkauden tähden, jota hän on sinua kohtaan tuntenut, ja sinä saat iloa siitä. Sinä tarvitset paljon iloa, sinulla ei ole sitä ollenkaan, minä tunnen sen. Mutta vielä kerran on Vappu sinun näkevä, se tapahtuu sinun hääpäivänäsi, neiti. Mutta mikä niin kummallisen pimeätä on. Totta minä sinun sinä päivänä nähdä saan, mutta kuinka nyt niin pimeä on? Jos se päivä olisi viimeiseni, kuinka se niin pimeä olisi? Senhän pitäisi silloin oleman kirkkaan. Niin, neiti, silloin minä vielä sinun näen, sitten jää hyvästi."
Saman päivän iltana piti oleman suuret huvit nuorisolla, "naamioilla ja kaikenlaisilla hauskuuksilla," niinkuin sanottiin. Kaarle tahtoi Sesilian ruveta Minervaksi. Vaikka Sesilia mielestänsä oli niin ylen määrin hoikan ja kurjan näköinen, ei hän tahtonut Kaarlea vastustaa, kun hän niin vähällä taisi tyydyttää häntä. Itse piti hänen kantaman sota-jumalan pukua. Ajan lempi-aatteita oli osoittaa ruhtinaallisia morsiusparia Mars'in ja Pallaan kuvina, joka luultavasti oli syynä Kaarlen pukujen valitsemiseen.
Sitten kuin Sesilia oli tullut kotiin Vapun luota, meni hän ylös suureen uuteen rakennukseen, jossa hän nyt asui pienessä kapinetissa, vaikka vasta illan juhlassa uusi huoneus, komeasti taitettuine kattoineen, ja lukemattomine pienine akkunaruutuineen, piti vihittämän. Nyt istui hän pienessä huoneessaan työ käsissä, mutta neula lepäsi, ja hänen katseensa osoitti, etteivät hänen ajatuksensa nyt olleet työssänsä. Silloin tuli Kaarle sisälle ja hänen kätensä alkoi koneellisesti silloin tällöin ompelemaan tikin.
"Kas tämäpä ahkeruutta, vielä tänäkin päivänä neulot," sanoi Kaarle tavallisella hienolla kohteliaisuudellansa. Sesilia hymyili heikosti. "Ne ovat sinun sulhais-raunikkaasi," sanoi hän. Kaarle katsoi niitä, ihmetteli ja ihaili hienoa, pitsin tapaista työtä ja kiitti häntä edeltäpäin siitä ilosta, jonka morsiamensa hänelle teki j.n.e. Mutta ennenkuin hän ehti lauseensa lopettaa, hypähti Sesilia ylös ja huudahti. Mahdottoman suuri hämmähäkki kurotti pitkiä koipiansa avonaisesta akkunasta ja rupesi marssimaan sisälle.