"Sesilia kulta," sanoi Margareetta, joka nyt tuli sisälle, "sinä et vielä ole pukenut, ja vieraat alkavat jo kokoontua. Nythän sinun pitäisi viimeisen illan tyttönä leikitä; mutta huomenna, kun vihkimys on aamupäivällä toimitettu, täytyy sinun jo ehtoopäivällä käyttäytyä vakaasti niinkuin rouvan pitää. Mutta, Sesiliani, älä niin murheelliselta näytä. Ah, kyllä minä tiedän, ettei minun pilani taida huvittaa, iloisen pilapuheen pitää iloisesta sydämestä lähtemän."
Margareetta tunsi Sesilian liian hyvin, ettei hän arvaisi mikä hänen silmiänsä tummisti, mutta hän oli välttänyt loukata häntä antamalla hänen huomata että hän ymmärsi häntä. Sesilia nousi nyt ylös ja sanoi ystävällisesti: "tiedätkö, Margareetta, minä olen ajatellut suunnitelman. Jumala antakoon sen onnistua. Minä en ole sinulle tähän asti paljoa puhunut, kukapa olisi huolinut minua, ymmärtämätöntä raukkaa kuunnella? Mutta huomenna, huomenna puhun sinun edestäsi, silloin saavat sanani jonkinlaista tärkeyttä, niin, minä luulen onnistuvani. Ah, mutta nyt pitää minun kumminkin tuohon hulluun pukuun pukeutuman. Tiedätkö kuinka se minun mielestäni on hassua. Mutta miksi en tekisi Kaarlen tahdon mukaan tässä tyhjässä asiassa. Eipä olisi hullumpaa jos minä tuon asun mukana saisin vähän enemmän voimaa ja rohkeutta. Parasta on, että niinpian kuin olen ottanut vieraat vastaan, saan riisua nämät renkun rankut yltäni, ja sitten on sininen silkkihameeni kyllä hyvä."
"Kas niin, kypäri päähän nyt vaan ja sitten vieraitten luo," sanoi Margareetta kiiruhtaen. Heti kun molemmat sisaret olivat lähteneet huoneesta, tuli Mauno sinne avaraan viittaan puettuna. Hän pysähtyi sanoen: "eikä täälläkään? Aika kuluu turhaan, enkä minä tänä päivänä täältä tyhjin toimin lähde, vaikka koko maailman sukulaiset olisivat minulle vastarintaa tekemässä." Hän katsoi ympärillensä ja jatkoi: "mutta hän tulee varmaankin tänne takaisin. Täällä on kaluja, jotka selvästi kiireessä ovat jääneet esille, kyllä kumminkin toinen tänne pian mahtaa tulla. Mutta, ahaa, kas tuopas pitkäsäärinen juutas, joka tuolla katossa kiipee. Tämähän on Sesilian huone, ja hänpä kuuluu kovasti hämmähäkkiä pelkäävän! No, palvelus pikku-kälylleni, tässä odottaessani, ei ole liiaksi."
Hän heitti viitan hartioiltansa ja tarttui heikkoon, sievästi tehtyyn keihääsen, jonka Sesilia oli unohtanut ottaa mukaansa. Mutta juuri kuin hän nosti sitä kattoon päin, ottaaksensa hämmähäkkiä alas, tuli Katariina rouva sisälle ja pysähtyi hämmästyneenä. Mauno laski keihään alas, ikäänkuin sotilaskunnioitukseen, ja tervehti nöyrästi kumartaen. Nyt puhkesi Katariina rouva sanomaan: "te uskallatte vieläkin tulla minun huoneeseni! Mitä teillä on täällä tekemistä? Mitä te tahdotte?"
"Minä olen tullut vaimoani noutamaan."
Viha kiehui Katariina rouvan suonissa, mutta hän sanoi mieltänsä malttaen: "herra, te olette upseeri, jos tahdotte solvausta välttää, niin menkää!"
"Margareetan äidin käskyjä olen minä aina valmis mahdollisuuden mukaan noudattamaan, vaimoani hän vaan älköön minulta kieltäkö, ja häntä minä nyt olen noutamassa."
Niin sanoen pani Mauno keihään kädestänsä, kumarsi nöyrästi Katariina rouvalle ja lähti pois. Kun hän meni huoneesta piti Katariina rouva tarkasti silmällä että hän meni talostakin pois; kuitenkin tuli hän valepuvussa heti takaisin toisten naamioittujen kanssa.
Kun vieraat olivat kokoontuneet, hiipi Sesilia huoneesensa, jättäen Kaarlen huoleksi, joka, niinkuin muutkin talonväet oli ilman naamiota vaikka hän oli sotajumalan puvussa, kohteliaisuudellansa ja nerokkailla ilveillänsä hauskuttaa seuraa. Tultuansa huoneesensa, istui hän erään pöydän viereen nojaten kasvojansa kättä vasten. "Ah," sanoi hän, hiljaa itseksensä, "Vappu, tällä kerralla et arvannut oikein. Eihän sitä matoa, joka sydäntäni kalvaa, taidakaan ottaa pois, vaikka antaisin palasen sydäntänikin sitä seurata. Minä näin kerran köynnöskasvin, se oli kierrellen kasvanut erään nuoren, kauniin ja suoran vesan ympärille. Minä kävin niin mielelläni sitä paria katsomassa. Mutta köynnös kuoli, ja se oli loppu. Vuosia oli sitten kulunut ja minä näin saman puun madonsyömänä, vääristyneenä ja sen sydän oli ruvennut mätänemään; silloin minä iloitsin, että köynnös kuoli puun vielä ollessa kauniina. Sehän oli kaikin puolin kiintynyt puuhun ja olisi sitten vaan elänyt mädänneen ja vääristyneen kanssa. Ah, minun täytyy häntä rakastaa, eikä kuitenkaan ole oikein, että minä tulen hänen vaimoksensa. Ah, minä en taida elää hänelle, niinkuin minä tahtoisin hänen edestänsä kuolla, sillä minun puuni sydän on ruvennut mätänemään, ja kuinka minä taidan sen vaimona olla, jota en taida nöyryydellä kunnioittaa? Oi Jumala, vahvista minua, valaise minua, sillä minä kuljen pimeässä!"
Sesilia pani kätensä ristiin ja loi katseen ylöspäin, silloin riippui seikissä iso, harmaa hämmähäkki juuri hänen päällänsä ja laski laskemistansa alaspäin, ja tirkistäen ylöspäin jäi Sesilia istumaan voimatta liikkua taikka koettaa paeta. Ja nyt putosi hämmähäkki alas ja tarttui kiinni juuri hänen sydämensä kohdalla. Kimakasti huutaen hypähti Sesilia ylös ja vaipui tainnotonna maahan.