KIHLATUT
Työkansalle kirjoittanut
—r —t [Fredrika Pietilä]
Oulussa, Oulun kirjapaino-osakeyhtiön kirjapainossa, 1878
Jo päivän koittaessa hypähti iloisena pieni Kaisu vuoteeltaan Lokakuun 29 päivänä 184-. Kiireesti puki sievät vaatteet yllensä ja juoksi sanomaan hyvää huomenta äidilleen.
"Vai niin," pikkuseni; sinäki jo olet täydessä puvussa, lausui äiti tyttärelleen. "Minä melkein arvaan mikä sinua nyt on ajanut hereille näin aikaiseen. Luuletko todella isäsi koteutuvan merimatkaltaan tänään, niinkuin patruuniki vähän toivoi? Voi toki sitä iloa, mikä meillä sitten olisi; ei mailmassa suurempata ainakaan meikäläisillä. Isäsi ei sieltä tule tyhjin käsin ainoan tyttärensä yhdeksäntenä syntymäpäivänä ja olletiki nyt, kun on hän ollut näkemättä sinua viisi pitkää vuotta. Osaatko sirkkuni aavistaa oikein koreiksi niitä monellaisia kirjavia huiveja, joita varmaan saat tuliaisia?"
Näin pakisten Kaisulleen äiti vielä tarkemmin siivellä ja tomurätillä pyyhki ainoanki tomuhiukkasen huonekaluilta, uuninkorvalta, laattialta y.m. sillä isännän kotia tullessa piti olla kaikki puhdasta ja somaa miten pienessä merimiehen kodissa mahdollista.
"Niin äiti, niinhän tuo herra Remusenki pikku mamselli näytteli somia vaatteita ja leikkikaluja, joita oli saanut setältään merituliaisia ja sanoi ulkomaalla olevan kaiken paljo kauniimpaa, kuin meillä täällä. Kerran jutellessamme Herrassetän Maijun kanssa, sanoi hän minulle, että tavalliset merimiehet eivät älyä ostaa oikein loistavia kaluja ja että kaikki työmiehet ja merimiehet tuliaisineen päivineen hänen mielestään ei ole minkään arvoisia; setäki oli niin sanonut Maijulle. Hän sanoi, jotta se on taas aivan toista, kun Herrassetä ostaa kauppapuodista jonku lahjan. Kun minä sitte sanoin, miksi setänsä niin usein lahjoja ostaa hänelle, arveli Maiju, että jos ei setä toisi niitä usein, niin hän sanoisi isälleen sen kaupunkiin tullessa, jotta setä on paha ja antaa minun nähdä kaikellaisia puutteita; silloin isäni ottaisi minun pois setän luota. Ja kuules äiti mitä Maiju vielä sanoi minulle: 'Tiedätkö Kaisu, vaikka Herrassetä on kauppias ja rikas, on hän paljo velkaa isälle jyvistä ja sentähden setä ei tohdi milloinkaan rikkoa isääni vastaan. Isäni sanoi äidilleni muutamesti, että niillä ihmisillä, joilla on saamisia, on valta.'
"Paljon muuta kertoi Maiju minulle esim. kuinka herrasväki ja rikkaat ovat onnelliset; niiden lapsiaki pidetään paljo parempina ihmisinä. Herrassetän rouva oli sanonut heti, kun Maiju tuotiin kaupunkiin, ettei Maiju saa enää seurustella työmiesten lasten kanssa; sillä kun hän on ollut vähän aikaa kaupungissa ja saanut uudet vaatteet ihan toisellaiset kuin talonpojan tytön, niin hän on mamselli ja rouva oli aikonut ottaa kasvatustyttönsä mukaansa ruotsalaisiin seuroihin. Viidentoista vuotisena aiotaan tyttö lähettää Tukholmaan näkemään ja oppimaan miten tulee käydä katua ja olla hienokkaiden seurassa. Ja kuules vielä äiti! vaikka Maijun äiti oli tahtonut, että Maiju saisi käydä suomalaista koulua ainaki sen verran, että oppisi kirjottaan hieman ja lukuja laskeen, niin ei ole annettu hänen mennä kouluun ja nyt jo ei ole hänellä itselläänkään halua. Muudan rouva oli sanonut, etteihän Maijun kuitenkaan ole pakko ruveta elättämään itseään lasten-opettajan viralla. Kun minä kuultelin kaikkia mitä Maiju kertoi paremmista ihmisistä ja kuinka muilla on aivan toisin kuin meillä köyhillä, niin minun tuli niin julman pahamieli ja ajattelin pyytää isältä, kun hän koteutuu, ettenkö minäki saisi mennä johonki herrastaloon kasvatiksi. Mutta sitten kerran, kun kamreerin Lotta palasi koulusta ja minä kysyin miksi hän käypi koulua, vaikka isänsä on rikas; aikooko hänki tulla joksiki lasten-opettajaksi; ja kun Lotta nauroi minun kysymykselleni eikä sanonut käyvänsä koulua muun takia, kun ihmiseksi tullakseen; niin minä rupesin miettimään, jotta Maiju taisi taasenki vaan narrata minua. Muistinpa samassa kuinka sinä äiti kerran vastasit ajuri Matille hänen kysyessään josko jo hänen tuli rahoja hankkia suorittaakseen velkansa sinulle äiti. Niinhän äiti sanoit Matille, että ole hyvä Mattiseni ja pidä vaan laina; saanhan siitä palkinnon. Ja muistinpa monta muuta seikkaa, joita muut olivat selittäneet aivan toisin kuin Maiju."
Hiljaa kuulteli ajatteleva äiti tyttärensä kertomusta, jonka loppupuolella sydämmelliseksi hyvikikseen huomasi lapsukaisen voittaneen kovan kiusauksen. Ne peritotuuden istutukset, joita äiti oli koettanut pystyttää lapsensa sydämeen, olivat saamatta muuta vahinkoa vaan häälyneet — kuin nuori ruoho ankarassa myrskyssä — liukastelian haleahkoista sanoista.