Hän neuvoi pojan menemään laivan omistajan puheille. Mutta se sattuiki olemaan ruotsalainen sekä mieleltä, että kieleltä eikä poika arvannut mielin määrin kumarrella hänelle. Kova herra ei muuta, kuin ajoi pojan pois luotaan nimitellen sitä suomalaiseksi tolvanaksi. Kova oli vastus ensimäinen vastus. Antti kertoi kaikki rehellisesti äidilleen, joka älyttyään harvasanaisen poikansa puhettavan olleen ainoana syynä, jonka takia ruotsalainen herra patruuni pois ajoi pojan. Äiti ei enempää vitkastellut, vaan pisti kyläkengät jalkaansa, nakkasi mustan pyhänutun hartioilleen ja samosi kiireemmiten patruunia tapaamaan.
Hän oli nuoruudessaan palvellut ruotsalaista herrasväkeä ja oli hyvin tullut tietämään miten oli sanat sovittaminen, jos mieli asian onnistua; semmoisille tulee kumarrella vasten tahtoaanki enemmän, kuin mikä onkaan maullista suomalaiselle luonteelle. Ajurin vaimo toimitti asian poikansa puolesta niin hyvin, että poika otettiin laivaan kajuttapojaksi.
Se merimatka, jolta Antti koteutui ennen sanottuna Johannespäivän aattona, oli kolmas hänellä. Tehtävänsä oli Antti suorittanut toimellisesti ja innolla, että kaikki merimiehet kutka hänen tunsivat, kutsuivat häntä reippaaksi pojaksi.
Matkoillaan ei ollut Antilla tapana muistella mitään koti-oloja, ei edes vanhemmistaan jutellut kumppaneillensa; mutta kotorantaan päästyä oli hän laivan väestä ensimäinen mies, joka kiireemmiten riensi kotiinsa ja siitä tuota pikaa Kaisun kotia. Nyt viime mainitulta merimatkalta tultuaan sattui niin, jotta Kaisu oli parhaaltaan kirkossa rippisaarnassa, jonkatähden Antti ei saanut kohdata häntä. Poika ei rohjennut mennä kahdesti yhtenä päivänä samaan taloon, vaan toivoi Kaisun nuorison tavan mukaan saapuvan illalla juhlalle Johanneskuusen luo. Antti ei ensinkään huomannut, ettei ihmiset uskonnollisten pyhäin toimitusten aikana rohkene ottaa osaa kansan viattomimpiin huviloihin ja sentähden hän juhlassa ei osannut muuta, kuin kummastella Kaisun ynseää käytöstä kesän ainoaa ja nuorten omaa juhlaa kohtaan; poika piti tuommoiset kokoukset pyhinä. Muutaman pitkän tunnin kuluttua juhlaleikeissä arveli Antti eräälle tuttavalleen, joka juuri tuli kuusen luota. "Tiedätkö miks' A:n Kaisu ei ole täällä?" Vastaukseksi kuului vaan sanat huolettomasti: "sehän on ollut äsken rippikoulussa." Antti ei siihen muuta, kun virkkoi kylmästi: "niin, se on tosi". — Sen kovemmin ei nähty ajuri Matin poikaa siinä koko juhlassa.
Loistavampi juhla, kuin kansan lasten kansallisjuhla vietettiin samoina päivinä Herrassetälässä.
Tiedämme ennestään Setälän rouvan tuumana olleen lähettää kasvattina Maijun Tukholmaan sivistyspuuhiin. Niinpä oliki tyttö isänsä ja kasvattajansa toimesta ollut koko viime kuluneen talven ja kevätkorvan Ruotsissa. Sieltä hän palasi ensimäisessä ruotsalaisessa höyry-aluksessa Suomeen, sieltä oli perinyt ihan uuden muodin oloissa. Siellä oli päälle päätteeksi ominut toisen käsitteen kodostaan: Kotomaansa oli vaan "yksi kappale", sekin pieni, totisesta emämaasta Ruotsista, ja kaikki suomalaiset sen maakappaleen edestä ovat ikuisessa velassa Skandinavian itärannoille.
Kauppiassivistyksessään jo ennen oli Herrassetä sen tiennyt, mutta nyt kun Maiju omin jaloin oli saanut käydä tepastamassa alkuperäisessä kasvattajansa kotomaassa ja kuulla siellä herttaisimpia liverryksiä entisestä veljellisyydestä ja niistä monista suurista töistä — sekä suomalaisten velvollisuuksista, niin koko ruotsalaisinto virkosi Herrassetän ja tuttavainsa veltostuneissa sydämmissä.
Kohta tytön koteuttua lähetettiin nopea sanansaattaja talonpojan taloon. Isäntä riensi rientämistään emäntäneen tyttärensä tulokestiin, jota vietettiin itsenä Johannespäivänä. Paha vaan, että juhlan ruhtinattaren äidin kieli ei tahtonut oikein taipua ääntämään vieraita kohteliaisuus-lauseita, joksi pahaksi Maijun harmiksi äitinsä näytti enemmän nyt, kun ennen tomppelilta.
Sanotun Johannespäivän aamu, miten aattoki, oli mitä ihanimpia päiviä olla voipi Pohjolan taivaan alla. Aurinko loisti niin herttaisesti, että olisi luullut sen lumoavan suloisuudellaan koko luonnon lapsukaiset ihko itseensä. Tyyneenä oli koko luonto ikäänkun seki olisi levännyt sabattia, ei kuulunut lehden liikahdusta, ei tuulen hengähdystä. Mutta virta levotoin, ku ei rauhaa saa, sohinallaan muistutti elämän vielä käyvän kaiken luomisen läpitse ja linnut liverryksillään kiittelivät Luojaa.
Ihmisten asunnoissa tavallisissa talouden puuhissa ei eroitettu juhlaa arkipäivistä; sillonpa vasta oikein monessa majassa räiskättiin, paukattiin ja laukattiin, olletiki missä puuhattiin vieraspitoja pahan totutun tavan mukaan juhlapäivänä; eikä sillä hyvä, että juhlansa tuhlasivat arkiopuuhiin ne, jotka kestiä laittoivat, vaan tämä pyhäkestin vietto pakotti kutsututki sabatin rikkomiseen monenlaisia valmistuksia puuhatessa n.k. kauniin seuran jäseniltä vaaditaan.