Ohitse astuvassa seuruessa ei moni huomannut kumpaakaan nuorukaista setälän akkunoissa ennenkun juuri sivupääsemäisillään kuulivat huoneista julman naurun; jälimmäiset kolmelmat silmäsivät silloin akkunoihin ja näkivät tynnörisepän Junnan kyynärpäillään muutamassa akkunassa sekä hänen olkansa takana Maijun, jonka kuultiin lausuvan: "musta, kuin nunna, ei nuo työmiehen tytöt häpeä kantaa kohta samallaista pukua, kuin me paremmat ihmiset."
Junna, jonka piti käydä koulua vaan sen verran, kun kauppamiehen tarvitseeki, oli kaksi vuotta käytyään ala-alkeiskoulua, valittanut isälleen ankaraa rasitustaan ja pyytänyt saada jättää sitä sikseen. Tuosta isä ylen hämillään kiirehti neuvoa kysymään Herrassetältä. Herrassetä huomasi nyt oikean ajan olevan käsissä ja tahtoi poikaa asiapojakseen, luvaten tehdä hänestä kelpomiehen ilman mitään koulumaksuja. Asia päätettiin kauppiaan eduksi. Poika meni mielellään uuteen ammattiin — sillä nythän sai juosta. Oli miten oli, niin kauppamiehellä ei ollutkaan ajatuksensa Junnan ajatukset. Poika muutaman vuoden asioita juostuaan, tupakkaa ja siirappia mitattuaan jo taas kyllästyi toimeensa ja alkoi haluta merelle. Isä oli kovin vastaan poikansa merelle lähtöä, vaan mikäs autti. Tässä pulassa ei piisannut Herrassetänkään valtioviisaus; jopa hänestä näytti siltä, kun hyvä saalis menisi kynsistään iäksi päiväksi. Poika meni merelle.
Samaksi Johannekseksi, kun Maijuki palasi Ruotsista, koteusi Junnakin ensimäiseltä merimatkaltaan, ei seuraten laivaa, vaan tuleskellen maitse erään englantilaisen huvittelian kanssa. Tynnörin takoja nähtyään poikansa siten matkalta palautuvan, pudisteli vähän päätänsä ja arveli: "olisit somempi, näen, vannehtiin astioita." Junna ei viipynyt monta hetkeä kotonaan, enimmät aikojaan oleskeli setälässä ja piti hupaisia päiviä, kun vaan joutui vertaistensa poika lonttein joukkoon. Raha ei loppunut häneltä milloinkaan, sillä tohtihan kauppamies lainata isän maksettaa.
Näin kiertyi siis, että puhuttuna Johannesjuhlana meidän vanhat tuttavat lapset, nyt jo nuorukaiset, olivat taas kuki kotiporoillaan. Aika ja ihmisten hyvätkö vai pahat vehkeet olivat niin pyöritelleet, jotta toiset kaksi heistä keikaillen käveli kauppamiessalongeissa, mutta toiset kaksi olivat uskollisina työmiehinä isäinsä säädyssä, senpätähden kuki vietti kesänsä juhlaaki eritavalla.
Kemuihin Herrassetälään oli kutsuttu paljo vieraita mutta tietenki ei yhtään entistä Maijun leikkikumppania paitsi "Tunnbindarin Janne herra;" Maijuki nyt kutsuttiin "Marie". Vieraat ihmettelivät kuinka Maijusta oli tullut erinomaisen naasti, maullisesti puettu, somasti tanssiva ja arvostaan pitävä neiti. — Mitä hän taisi ja osasi sitä ei kukaan tahtonut toki julkisesti kysyä — se olisi ollut sulaa raakamaisuutta, talonpoikaista — mitä rouvat ja ryökkynät tytön selän takana ilvettä pitivät, kas, sehän oli sivistynyttä maltillisuutta. — Maiju osasi puhua niin paljon Tukholmasta ja oloista siellä, että vanhemmatki herrat ja naiset ihmettelivät. — Hän lausuiki oikein julmasti ikävöivänsä takasi Ruotsiin, jossa ihmiset ovat, kuin enkeleitä. Talonpojan isäntä oli niin onnellinen tyttömamsellinsa nojalla, että hän iltaspöydässä esitteli maljan tyttärensä onneksi ja lupasi ensivuoden sadostaan puolet tytölle neularahoiksi. Tuo seikka ei ollut oikein mieleen kauppamiestä, mutta voihan sen niellä sokerin avulla ja parempi kumminki näyttäytyä mieltyvänsä hymysuin. Kauppias kohta kääntyi Maijun puoleen ja tarjousi hänelle kaupparenkiksi myömään syksyllä vuoden tulot; sillä hankalaahan se olisi yhdelle hienokkaalle neidelle, että ruveta kaupusteliaksi ja lupasipa leikillisesti vaivansa alttiiksi, kun saa vielä kerran iässään palvella nuorta neitosta. Maiju kiitteli tarjoajaa, joka heti pyyhkäsi viiksiään nenäliinalla ja käski passarein tuoda sisälle parasta viiniä kellarista.
Myöhään yöhön kesti pitoja setälässä ja vielä seuraavanaki päivänä oli ruokapöydässä puolipäiväsen aikana pari-kolmekymmentä henkeä.
Käsillä olevata kesää koettivat Maiju ja Junna viettää miten hauskimmasti voivat. Maijun vanhemmatki suaitsivat, jotta tyttö ja Junna elivät kuin sisar ja veli.
Tynnörin takojan varat olivat vielä entisellään, kun talo tuli ainaki toimeen työn ansiosta, mutta perheen miestä alkoi kovin huolettaa Junnan kevytmielinen elämä. Hänelle kyllä koettivat sivistyneet selittää herraselämän vaativan uhrauksensa, eikähän poika ollut muka niinkään turmiolla vielä, kuin monet toverinsa. Junna päätti laittaa itsensä pois Suomesta talveksi saadakseen parempata työn ansiota ulkomaalla, ja jopa muutamassa höyrylaivassa matkustiki Pietariin sieltä edemmä mennäkseen. Isä iloitsi poikansa lähdölle, luuli muka pääsevänsä kukkaron suollutuksesta, mutta turhaan. Jo ennenkun lumi katti maan sai isä-vaari Junnalta kirjeen, jossa pyysi rahaa eli vaihtoseteliä; oli muka yhä edemmäs meneminen parempaa hakeen.
* * * * *
Kahdeksantoista vuotinen neiti on jo täysi ihminen ja saapi alkaa katsella mielityistään; lapsen lorut jäävät, niille nauretaan.