"Voi, jospa niin olisi", huokasi Huldbrand, "ja jospa saisin kuolla sinun suudelmaasi!"
"Varsin hyvin, lemmittyni", vastasi toinen. Ja huntunsa hän heitti taaksepäin, ja taivaallisen kauneina säteilivät hänen suloiset kasvonsa. Rakkautta ja kuolon läheisyyttä vapisten kumartui ritari häntä kohti; tämä soi hänelle taivaallisen suudelman, mutta ei päästänyt häntä enää irti, vaan puristi häntä kiihkeämmin rintaansa vasten ja itki kuin tahtoen sielunsa sulaannuttaa itkuna. Kyyneleet pulppuilivat ritarin silmiin ja aaltoilivat armaana tuskana hänen rinnassaan, kunnes hän veti viimeisen hengähdyksensä ja vaipui kauneilta käsivarsilta hiljalleen lepovuoteensa pieluksille.
"Olen itkenyt hänet kuoliaaksi", sanoi haamu muutamille palvelijoille, jotka kohtasivat hänet eteishuoneessa, ja asteli peljästyneiden keskitse hitaasti ulos kaivoa kohti.
19. LUKU.
Ritari Huldbrandin hautaus.
Isä Heilmann oli saapunut linnaan heti kun Ringstettenin ritarin kuolema oli tullut seudulla tiedoksi, ja ihan samalla hetkellä saapui hän, kun onnettoman parin vihkinyt munkki kauhun ja kammon valtaamana pakeni linnasta.
"Ei ole sillä väliä", vastasi Heilmann, kun hänelle tästä mainittiin; "nyt alkaa minun virantoimitukseni, enkä minä tarvitse kumppania."
Hän alkoi lohdutella leskeksi joutunutta morsianta, niin vähän hedelmiä kuin kehottelut kantoivatkin hänen maailmallisessa sydämessään. Vanha kalastaja sitä vastoin mukautui, joskin sydämensä pohjasta suruissaan, paljoa paremmin tyttärensä ja vävynsä saamaan kohtaloon, ja Bertaldan herkeämättä soimatessa Undinea murhaajattareksi ja velhoksi, sanoi vanha mies nöyrästi:
"Ei varmaankaan voinut käydä toisin. En siinä näe muuta kuin Jumalan tuomion, eikä tietenkään ole Huldbrandin kuolema kenenkään sydämeen koskenut kipeämmin kuin sen, jonka täytyi saattaa hänet päiviltä, hyljätyn Undine-poloisen!"
Hän autteli hautajaisten järjestämistä vainajan arvon mukaisiksi. Tämä oli haudattava erääseen kirkkokylään, jonka kalmistossa kaikkien hänen esi-isiensä haudat olivat ja joita he, kuten hän itsekin, olivat suosineet runsailla vapautuksilla ja lahjoilla. Kilpi ja kypäri olivat jo arkun kannella, joutuaksensa mukana hautaan, sillä Ringstettenin Huldbrand oli kuollut sukunsa viimeisenä. Surusaatto lähti kolkkoon kulkuunsa, veisaten herttaisen hiljaiselle sinitaivaalle valitusvirsiä; Heilmann asteli korkeata ristiinnaulitunkuvaa kantaen edellä, ja häntä seurasi vanhan isänsä tukemana lohduton Bertalda.