Parin viikon kuluttua sain jo suorittaa ensimmäisen tutkintoni. Joku herra von T. oli tuomarina. Lensin säännönmukaiset kahdeksikot ja suoritin määrätyt maahanlaskeutumiset, jonka jälkeen astuin hyvin ylpeänä pois koneestani, mutta sainkin mitä suurimmaksi kummastuksekseni kuulla, ettei minua ollut hyväksytty. Ei ollut muuta keinoa kuin suorittaa ensimmäinen kokeeni myöhemmin uudestaan.
Harjoitusajaltani Döberitzistä.
Voidakseni suorittaa lentäjäntutkintoni minun täytyi lähteä Berliiniin. Siellä käytin tilaisuutta hyväkseni auttaakseni tähystäjänä jättiläiskonetta lentoon ja sen jälkeen anoin komennusta Döberitziin (marraskuun 15 p:nä 1915). Jättiläiskone miellytti minua alussa suuresti. Mutta hullunkurista kohtalon leikkiä, juuri tämän jättiläisvehkeen ansiosta minulle selvisi, että ainoastaan mitä pienin lentokone voi kelvata minun tarkoituksiini taistelulentäjänä. Tuollainen suuri rumilus on liian kömpelö taistelussa, mutta juuri taisteluhan minulle on pääasia.
Suuren taistelukoneen ja jättiläislentokoneen välillä on se ero, että jättiläislentokone on huomattavasti suurempi ja tarkoituksenmukaisempi pommikoneeksi, mutta ei niin sopiva taistelua varten.
Kokeeni suoritin nyt Döberitzissä miellyttävän yliluutnantti v. Lynckerin kanssa. Sovimme hyvin yhteen ja meillä oli sama intohimo sekä sama käsitys myöhemmästä toiminnastamme. Päämääränämme oli lentäminen Fokkerilla päästäksemme yhdessä samaan hävittäjälaivueeseen länsirintamalle. Vuotta myöhemmin pääsimme tähän päämääräämme, mutta yhteistoimintaamme kesti vain lyhyen ajan, sillä hyvä ystäväni sai surmanluodin pudottaessaan kolmannen vastustajansa.
Döberitzissä vietimme usein hauskoja hetkiä. Ehtoihimme kuului mm. "maahanlaskeutuminen lentokentän ulkopuolelle".
Tällöin yhdistin hyödyn ja huvin. Maahanlaskupaikakseni valitsin Buchowin maakartanon, jossa olin hyvä tuttu. Minut oli sinne kutsuttu villikarjun metsästykseen, mutta tämä sopi huonosti yhteen palvelukseni kanssa, sillä kauniina iltoina tahdoin lentää mutta samalla tyydyttää myöskin metsästysintoani. Sen vuoksi valitsin maahanlaskupaikakseni sellaisen seudun, josta mukavasti pääsin metsästysmailleni.
Otin mukaani toisen lentäjän tähystäjäksi ja lähetin hänet illalla takaisin. Yön väijyin metsäkarjuja ja seuraavana aamuna sama lentäjä kävi noutamassa minut kotiin.
Jollei toinen olisi voinut noutaa, käydä minua noutamassa, niin olisinpa joutunut pahaan pulaan, sillä siinä tapauksessa olisin saanut huvikseni patikoida kymmenisen kilometriä. Sen vuoksi tarvitsin miehen, joka kaikilla ilmoilla pystyi noutamaan minut "yöpuustani". Joka mieheltä ei kuitenkaan voida vaatia, ettei hän lainkaan välitä sääsuhteista, mutta minun onnistui kuitenkin löytää oikea mies.
Kun kerran taas olin viettänyt yöni ulkona, puhkesi aamulla hirmuinen lumipyry. Oli mahdoton nähdä 50 metriä eteensä. Kello oli juuri kahdeksan, sovittu aika, jolloin lentäjän piti käydä noutamassa minut. Kaikessa hiljaisuudessa toivoin jo, ettei hän tänä aamuna tulisikaan. Mutta samassa kuulin surinaa — nähdä en voinut miltään —, ja viisi minuuttia myöhemmin oli kaunis lintuni edessäni, vaikka vähän surkean näköisenä.