Lennämme yhä edelleen ja nousemme korkeammalle, sillä tuonne ylös on ilmestynyt muutamia Anti-Richthofen-kerhon jäseniä. Me olimme tällä kertaa helposti tunnettavissa, sillä aurinko paistoi lännestä koneisiimme ja saattoi ne loistamaan kauniin punaisina pitkän matkan päähän. Lensimme lähellä toisiamme, sillä jokainen tiesi, että nyt jouduimme tekemisiin sellaisten kanssa, jotka harjoittivat samaa ammattia kuin mekin. Valitettavasti he olivat taaskin korkeammalla, niin että meidän täytyi odottaa heidän hyökkäystään. Näyttivät olevan kuuluisia kolmitasoja ja Spad-koneita, aivan uusia, mutta voittohan ei riipu koneesta, vaan miehestä, joka siinä istuu. Mutta nuo naapurit olivat petollisia eivätkä rohjenneet ryhtyä taisteluun. Tarjosimme heille siihen tilaisuuden sekä omalla puolellamme että heidän puolellaan. Mutta he eivät ottaneet taisteluhaastetta vastaan. Mitähän varten he sitten komeilivat laivueellaan, joka oli asettanut päämääräkseen ampua minut maahan, jos heitä sitten rupeaa jänistämään, kun tiukka paikka tulee!
Vihdoin: yksi joukosta rohkaisi itsensä ja ohjasi koneensa alaspäin meidän viimeistä miestämme vastaan. Taisteluun tietysti ryhdytään, vaikka se tapahtuukin meille epäedullisissa olosuhteissa, sillä yläpuolella oleva on aina paremmalla puolella. Mutta kun vieraat eivät tarjoa parempaa, täytyy tyytyä siihen, mitä saa. Teemme sen vuoksi kaikki täyskäännöksen. Englantilainen huomaa sen ja luopuu kohta aikeestaan. Mutta nyt on leikki jo alkanut. Toinen englantilainen yrittää samaa. Hän on valinnut vastustajakseen minut, ja tervehdin häntä heti yhtäaikaa molemmilla konekivääreilläni. Tästä mies ei kuitenkaan näyttänyt pitävän, vaan koetti syöksylennolla minusta eroon. Mutta tämä juuri oli hänen turmionsa, sillä tällä tavalla hän joutui minun alapuolelleni. Nyt pysyttelin hänen yläpuolellaan. Ken kerran on joutunut minun alapuolelleni, varsinkin jos on lisäksi yksin ja meidän puolellamme, häntä voidaan pitää menetettynä miehenä, varsinkin jos kone on yhden hengen kone, siis hävittäjälentäjä, joka ei voi ampua taaksepäin. Vastustajallani oli erittäin hyvä kone ja hän lensi hyvin nopeasti. Mutta hänen ei ollut kuitenkaan määrä päästä omille linjoilleen. Tultuamme lensin kohdalle, aloin ampua häntä, mutta olin vielä liian kaukana hänestä. Tämä olikin vain sotajuoni, jolla tahdoin tehdä hänet levottomaksi. Hän meni ansaan, alkoi tehdä mutkia. Käytin sitä hyväkseni päästäkseni häntä lähemmäksi. Koetin samaa sotajuonta uudelleen ja vielä kolmannenkin kerran. Joka kerran miekkonen meni ansaan. Tällä tavoin olin vähitellen hiihdätellyt häntä lähemmäksi. Nyt olen aivan hänen kintereillään. Tähtään tarkasti, odotan vielä hetkisen, ja korkeintaan 50 metrin päästä hänestä painan molempien komekiväärieni liipaisimia. Ensin kuuluu heikkoa ratinaa, mikä on varma merkki siitä, että on osunut bensiinisäiliöön, sitten ilmestyy kirkas liekki ja herra lordi katoaa syvyyteen.
Tämä oli jo neljäs voitto samana päivänä. Veljelläni oli kaksi. Näytti melkein siltä, kuin olisimme vartavasten kutsuneet isäukkomme tällaisiin peijaisiin. Ilo oli tietysti ylimmillään.
Illaksi olin kutsunut luokseni muutamia herroja, hyvän ystäväni Wedelin, joka sattumalta oleskeli näillä seuduilla. Kaikki sujui kuin sopimuksen mukaan. Me veljekset olimme ampuneet yhteensä kuusi englantilaista samana päivänä. Siten olimme tuhonneet kokonaisen lentäjälaivueen. Enpä luule englantilaisten noihin aikoihin kovinkaan pitäneen meistä.
Lento kotimaahan.
Olin jo pudottanut viisikymmentä vastustajaa. Arvelin, että kaksikuudetta olisi parempi; sen vuoksi ammuin jo samana päivänä vielä kaksi. Mutta tämä oli oikeastaan vastoin kaikkia sopimuksia.
Minulle oli oikeastaan annettu lupa ampua vain yksiviidettä. Minkä tähden tämä luku oli määrätty, sen voi jokainen hyvin ymmärtää, mutta juuri siksi tahdoinkin välttää sitä. En ole suinkaan ennätysten tavoittelija, ja yleensä me lentäjät emme sellaisista ollenkaan välitä. Me täytämme vain velvollisuutemme. Boelcke olisi varmaankin pudottanut satakin viholliskonetta, jollei onnettomuus olisi kohdannut häntä liian aikaisin. Ja monet muut kaatuneet toverimme olisivat voineet saavuttaa paljon korkeampia lukuja, jollei äkillinen kuolema olisi heitä siitä estänyt. Mutta puolisataa on sekin hauska luku. Nyt olin myöskin saanut toivoni täytetyksi, minun sallittiin pudottaa viisikymmentä ennen kuin lähdin lomalle.
Toivon voivani pian juhlia toista 50-lukua.
Saman päivän iltana minut kutsuttiin puhelimeen, ja kanssani halusi puhua ei mikään sen pienempi tekijä kuin itse "suuri päämaja". Tuntuipa somalta olla näin suoranaisessa yhteydessä "kaikkein korkeimpien viskaalien" kanssa. Sain mm. kuulla sen ilosanoman, että hänen majesteettinsa keisari oli lausunut haluavansa henkilökohtaisesti puhutella minua, ja päiväkin oli jo määrätty: toukokuun 2 p. Mutta nyt oli jo huhtikuun 30 päivä kello yhdeksän illalla. Junalla en enää olisi ehtinyt noudattaa korkeimman sotapäällikkömme toivomusta. Päätin sen vuoksi — mikä olikin paljon hauskempaa — suorittaa matkan ilmateitse. Seuraavana aamuna lähdin liikkeelle, mutta en yhdenhengen istuttavalla "le petit rouge'illani", vaan suurella kahdenhengen koneella.
Istuuduin takaistuimelle, en siis ohjauspaikalle. Ohjauksesta sai tällä kertaa huolehtia luutnantti Krefft, joka myöskin kuului hävittäjälaivueeseeni. Hän oli juuri lähdössä toipumislomalle, joten matkamme sopivat erinomaisesti yhteen. Näin hänkin pääsi nopeammin kotiseudullensa, ja hän oli siitä hyvin iloinen.