Lähtöni tapahtui jotenkin päätäpahkaa. En voinut ottaa mukaani lentokoneeseen muuta kuin hammasharjan, joten minun täytyi jo ennen lähtöäni pukeutua valmiiksi siihen asuun, jossa minun oli määrä ilmoittautua suuressa päämajassa. Sotaretkellä ei sotilaalla ole juuri paljonkaan siistejä vaatekappaleita mukanaan, ei ainakaan minunlaisellani rintamasotilaalla.
Veljeni sai nyt laivueen johdon käsiinsä; heitin lyhyet jäähyväiset, sillä toivoin pian voivani palata entiseen toimeeni noiden kunnon toverieni joukkoon.
Lentomatkamme kävi Liège'in (Lüttichin) ja Namurin yli Aachenia ja Kölniä kohti. Oli sentään ihanaa saada kerrankin ilman sotaisia ajatuksia kiitää ilmameren ulapoilla. Sää oli ihana, parempi kuin moniin aikoihin. Sinä päivänä oli varmastikin rintamalla oikein paljon työtä. Armeijamme pallot katoavat pian näkyvistämme, ja kiidämme yhä kauemmas pois Arras'in taistelujen jyminästä. Allamme on vain rauhallisia maisemia. Höyrylaivat kulkevat jokia pitkin, tuolla porhaltaa pikajuna, me sivuutamme sen kuin leikkien. Tuuli on myötäinen. Maa näyttää meistä tasaiselta kuin lattia, eikä kauniita Maasin vuoriakaan huomaa vuoriksi. Niitä ei voi tuntea edes varjoista, sillä aurinko paistaa melkein kohtisuoraan. Tiedämme vain, että ne ovat olemassa, ja käyttämällä hiukan mielikuvitusta voi haaveilla pujahtavansa niiden viileihin luoliin.
Päivä oli jo kulunut pitkälle, kohta oli keskipäivä. Allemme kasautuu pilviä, jotka peittävät maan näkyvistämme. Määräten suunnan auringon ja kompassin mukaan lennämme edelleen. Hollannin läheisyys alkaa kuitenkin vähitellen tuntua kiusalliselta, sen vuoksi päätämme pyrkiä jälleen tuntumaan maan kanssa. Laskeudumme pilvien alapuolelle ja huomaamme olevamme juuri Namurin kohdalla. Täältä suuntaamme Aachenia kohti, mutta tämän kaupungin jätämme kuitenkin vasemmalle ja saavumme puolenpäivän aikaan Kölniin. Lentokoneessamme vallitsi iloinen mieliala, sillä meillä oli edessämme pitkänpuoleinen loma; sitä paitsi oli kaunis ilma, ja mielessä se tietoisuus, että olimme saapuneet onnellisesti ainakin Kölniin saakka, joten saatoimme olla varmat siitä, että vaikka pieniä kommelluksia tapahtuisikin, minä kuitenkin ehtisin suureen päämajaan hyvissä ajoin.
Kölniin oli sähkötetty tieto meidän tulostamme. Meitä odotettiin siis siellä. Edellisenä päivänä sanomalehdet olivat kertoneet minun 52:nnesta ilmavoitostani. Vastaanotto olikin sen mukainen.
Kolme tuntia kestäneestä lentomatkasta oli pääni kuitenkin käynyt hieman raskaaksi, jonka vuoksi päätin ottaa pienet päivällisunet, ennen kuin lähdin suureen päämajaan. Kölnistä lensimme nyt hyvän matkaa pitkin Reiniä. Tie oli minulle tuttu, sillä olen usein kulkenut sen höyrylaivalla, autolla ja junalla sekä nyt vihdoin lentokoneella. Mikä näistä matkoista oli hauskin? Sitä on vaikea sanoa. Höyrylaivasta näkee kyllä paremmin erinäisiä yksityiskohtia, mutta lentokoneesta saatu yleiskatsaus ei myöskään ole hulluimpia. Reinillä on aina oma viehätyksensä, näin ylhäältäpäin. Emme lentäneetkään kovin korkealla, jotta olisimme voineet paremmin nauttia vuorten läheisyydestä, sillä kauneinta Reinin varsilla ovat kaikissa tapauksissa mahtavat metsän peittämät kukkulat, linnat jne. Yksityisiä taloja emme tietysti voineet nähdä. Vahinko, ettei voi lentää samalla kertaa nopeasti ja hitaasti. Olisin kernaasti vähentänyt vauhdin mahdollisimman hitaaksi.
Liiankin nopeasti katoaa kaunis maisema toisensa jälkeen. Korkealla lentäessä ei oikeastaan ole sellaista tunnetta, että matka käy hyvin nopeasti. Autossa tai pikajunassa esim. nopeus tuntuu tavallisesti hyvin suurelta, jota vastoin lentokoneessa matka oikeastaan aina, kun kerran on saavuttanut tietyn korkeuden, tuntuu sujuvan hitaasti. Nopeuden huomaa oikeastaan vasta silloin, kun on ollut viisi minuuttia katsomatta ympärilleen ja rupeaa sitten jälleen tarkastamaan seutuja. Koko äskeinen kuva on silloin täydellisesti muuttunut. Minkä viisi minuuttia sitten näki suoraan allaan, näkyy nyt kulmasta ja sitä ei enää tunne entisekseen. Sen vuoksi lentäjä voikin helposti eksyä, jos on hetkisenkään tarkkaamatta seutua. Iltapäivällä saavuimme sitten suureen päämajaan, jossa muutamat siellä työskentelevät toverini ottivat minut sydämellisesti vastaan. Minun on noita "musteentuhrijoita" oikein sääli. He nauttivat vain puoleksi sodasta. Ensin ilmoittauduin ilmavoimia komentavalle kenraalille. Seuraavana aamuna odotti tuo suuri hetki, jolloin minun oli määrä tulla esitellyksi Hindenburgille ja Ludendorffille. Sain odottaa hyvän aikaa. Millainen vastaanotto oikeastaan oli, sitä en osaa tarkoin kuvata. Ensin ilmoittauduin Hindenburgille, sitten Ludendorffille.
Tuntuu hiukan kaamealta olla huoneessa, jossa maailman kohtaloita ratkaistaan. Olin sen vuoksi jokseenkin iloinen, kun olin jättänyt "pääpaikan" taakseni ja minut kutsuttiin klo 12 päivälliselle hänen majesteettinsa keisarin luokse. Tänään oli syntymäpäiväni, ja joku oli varmaankin kertonut siitä hänen majesteetilleen, koskapa hän tiesi onnitella minua. Ensin voittojeni, sitten viidenkolmatta ikävuoteni johdosta. Sain myöskin yllätyksenä pienen syntymäpäivälahjan.
En koskaan ollut voinut edes uneksia, että viidentenäkolmatta syntymäpäivänäni saisin istua Hindenburgin oikealla puolella ja että kenraalisotamarsalkka mainitsi minut puheessaan.
Seuraavaksi päiväksi olin kutsuttu keisarinnan luokse, niin lähdin Hornborgiin. Siellä söin aamiaista hänen majesteettinsa luona ja täälläkin minulle annettiin syntymäpäivälahja. Sitä paitsi minulla oli kunnia näyttää hänen majesteetilleen keisarinnalle lentotaitoni. Illaksi olin jälleen kutsuttu sotamarsalkka von Hindenburgin vieraaksi.