Hänen kahdeskolmatta vastustajansa oli kuuluisa kapteeni Ball, verrattomasti paras englantilainen lentäjä. Alkoinaan yhtä tunnetun majuri Hawkerin olin minä jo muutamia kuukausia aikaisemmin ottanut osalleni. Olin erityisesti iloinen juuri sen vuoksi, että oma veljeni nyt piti huolen Englannin toisesta mestarilentäjästä. Kapteeni Ball lensi kolmitasolla ja kohtasi veljeni yksin rintamalla. Kumpikin pyrki toisensa kimppuun, mutta molemmat pitivät varansa. He lensivät yhä uudelleen toisiaan kohti, mutta kummankaan ei onnistunut päästä toisen taakse. Silloin molemmat päättivät ampua muutamia hyvin tähdättyjä laukauksia sillä lyhyellä hetkeltä, jolloin sivuuttivat toisensa. He lentävät taas toisiansa kohti, ja molemmat ampuvat. Molempia estää edessä oleva moottori tähtäämästä. Osumismahdollisuudet siis kummallakin hyvin pienet, varsinkin kun nopeus on tavallista kaksi kertaa suurempi. Kumpikaan ei siis oikeastaan usko onnistuvansa. Veljeni, joka lensi vähän alempana, ohjasi koneensa äkkiä ylöspäin, mutta keikahti samalla selälleen, jolloin hänen koneensa hetkeksi menetti ohjauskykynsä. Pian hän sai sen jäilleen oikeaan asentoon, mutta totesi samalla vastustajan ampuneen hänen molemmat bensiinisäiliönsä rikki. Siis pakkolasku! Sytytin on heti poistettava, muuten kone syttyy tuleen. Mutta hänen seuraava ajatuksensa on: Missä vastustajasi on? Samalla hetkellä kun hän itse teki kuperkeikan, hän oli huomannut vastustajansa samoin nousevan pystyyn ja kiepsahtavan ympäri. Hän ei siis voinut olla kovin kaukana. Koko ajan on vallitsevana ajatus: "Onko hän ylä- vai alapuolellani?" Yläpuolella häntä ei enää näkynyt, sen sijaan veljeni huomasi allansa kolmitason lakkaamatta pyörivän ympäri ja syöksyvän yhä syvemmälle. Se putosi putoamistaan pääsemättä enää oikeaan asentoon, ja murskautui maata vasten. Tämä tapahtui meidän alueellamme. Molemmat vastustajat olivat lyhyellä kohtaushetkellä osuneet toisiinsa kiinteillä konekivääreillään. Veljeni molemmat bensiinisäiliöt olivat puhki, ja samalla hetkellä kapteeni Ball oli saanut luodin päänsä läpi. Hänellä oli mukanaan muutamia kotimaasta saatuja valokuvia ja sanomalehtileikkeleitä, joissa häntä kovin ylistettiin. Hän näytti hiljakkoin palanneen lomalta. Boelcken aikana kapteeni Ball oli tuhonnut 36 saksalaista lentokonetta. Mutta hänkin tapasi voittajansa. Vai lieneekö ollut sattuma, että sellaisen suuruuden kuin hän, piti kuolla niin tavallinen sankarikuolema?
Kapteeni Ball oli epäilemättä Anti-Richthofenlaivueen johtaja, joten luulen englantilaisten nyt mieluimmin luopuvan yrityksestään eikä enää pyrkivän saamaan minua kiinni. Se olisi kuitenkin ikävää, sillä siten menettäisimme monta hyvää tilaisuutta, jolloin voimme oikein rökittää englantilaisia.
Jollei veljeni olisi toukokuun 5 p:nä haavoittunut, hän luullakseni olisi minun palatessani lomalta samoin voinut lähteä lomalle 62 voittoa luettelossaan.
Lothar "ampuja" eikä hävittäjälentäjä.
Isäni mielestä on suuri erotus hävittäjälentäjällä ja sellaisella ampujalla, joka ampuu vain huvikseen. Kun minä olen pudottanut englantilaisen, on metsästyshimoni tyydytetty ainakin neljännestunniksi. En saata siis ampua kahta englantilaista peräkanaa. Kun kerran yksi on pudonnut, tunnen ehdotonta tyydytystä. Vasta paljon myöhemmin olen voinut kehittää itseni "ampujaksi".
Mutta veljeni oli heti toista maata. Minulla oli tilaisuus tarkata häntä hänen ampuessaan neljännen ja viidennen vastustajansa. Hyökkäsimme vihollislaivueen kimppuun. Minä olin ensimmäisenä. Olin pian selviytynyt vastustajastani. Katsahdan ympärilleni ja huomaan veljeni lentävän toisen englantilaisen takana; tämän kone syttyy juuri palamaan, ja moottori räjähtää. Tämän englantilaisen vieressä lentää toinen. Veljeni jättää nyt aivan tyynesti ensimmäisen vastustajansa omiin hoteisiinsa, vaikkei tämä ole vielä pudonnut, vaan pysyttelee yhä ilmassa, ja suuntaa konekiväärinsä lähellä lentävää toista englantilaista kohti jatkaen heti ampumista. Tämäkin vastustaja putosi lyhyen taistelun jälkeen.
Kotona hän kysyi minulta ylpeästi; "Kuinka monta ammuit?" Vastasin vaatimattomasti: "Yhden." Hän kääntää selkänsä ja sanoo: "Minä ammoin kaksi." Lähetin hänet heti rintamalle tiedustelemaan uhriensa nimiä jne. Myöhään iltapäivällä hän palaa takaisin, mutta sanoo löytäneensä vain yhden.
Siis huono tiedustelija, kuten hyvät "ampujat" tavallisesti. Vasta seuraavana päivänä ilmoitettiin rintamalta, missä hänen toinen uhrinsa makasi. Kaikkihan olimme kyllä nähneet hänen putoavaa.
Alkuhärkä.
Ruhtinas Pless oli kerran päämajassa käydessään antanut minulle luvan ampua yhden visentin hänen metsästysmailtaan. Visentti on sama eläin, jota kansan keskuudessa sanotaan alkuhäräksi. Alkuhärät ovat kuolleet sukupuuttoon. Visenttiä uhkaa sama kohtalo. Koko maapallolla on ainoastaan pari paikkaa, missä sitä vielä tavataan, nimittäin juuri Plessissä ja Venäjän entisen tsaarin metsästysmailla, Bialowiezan metsässä. Bialowiezan metsä on tietysti kärsinyt hyvin suurta vahinkoa sodan jaloissa. Moni komea visentti, jonka muuten ainoastaan ruhtinaalliset henkilöt tahi tsaari itse olisi ampunut, on joutunut jonkun musketöörin muistikirjaan. [Saksal. valloittajat suojelivat B:n visenttejä parhaansa mukaan, mutta heidän poistuttuaan kurittomat venäläislaumat hävittivät ne viimeistä myöten, ampuivat konekivääreilläkin. — Suom.]