Sen päivän edellisenä iltana, jolloin saapui määräys lisätystä sotavalmiudesta, istuimme n. 10 kilometrin päässä rajalta eskadroonan upseerikasinossamme, söimme ostereita, joimme sampanjaa ja hieman pelasimme. Olimme hyvin iloisia ja hilpeitä. Kuten sanottu, sotaa ei kukaan ajatellut.
Wedelin äiti oli tosin jo muutamia päiviä aikaisemmin hieman hämmästyttänyt meitä; hän oli näet saapunut Pommerista saakka tervehtimään poikaansa vielä viimeisen kerran ennen sotaa, kuten hän sanoi. Tavatessaan meidät mitä parhaimmalla tuulella ja huomatessaan, ettemme lainkaan ajatelleet sotaa, hän katsoi velvollisuudekseen tarjota meille kunnolliset aamiaiset.
Olimme juurii mitä hilpeimmällä tuulella, kun ovi äkkiä avautui ja Ölsin maaneuvos, kreivi Kospoth ilmestyi kynnykselle. Hän oli alakuloisen näköinen.
Me tervehdimme vanhaa tuttavaamme riemuhuudoin. Hän selitti meille matkansa tarkoituksen, nimittäin, että hän tahtoi mieskohtaisesti ottaa rajalla selvää siitä, missä määrin huhut maailmansodan pikaisesta alkamisesta olivat totuudenmukaisia. Hän otaksui aivan oikein, että rajalla olijoiden täytyi tietenkin tietää se ennen muita. Rauhallinen seurueemme kummastutti nyt häntä melko lailla. Häneltä saimme tietää, että kaikkia Schleesian siltoja vartioitiin ja että aiottiin jo ryhtyä linnoittamaan erinäisiä paikkoja.
Pian saimme hänet vakuuttumaan sodan mahdottomuudesta ja jatkoimme juhlaamme.
Seuraavana päivänä marssimme vihollista vastaan.
Rajan yli.
Me rajavartioratsumiehet olimme tosin hyvin perillä "sota"-sanasta. Kukin tiesi hiuskarvalleen, mitä hänen oli tehtävä ja mitä jätettävä tekemättä. Mutta kenelläkään ei ollut oikein selvää käsitystä siitä, mitä nyt aivan ensimmäiseksi tapahtuisi. Jokainen vakituisessa palveluksessa oleva sotilas oli onnellinen saadessaan nyt vihdoinkin näyttää, mihin hän mieskohtaisesti kykeni.
Meille nuorille ratsuväenluutnanteille oli varattu ehkä kaikkein mielenkiintoisin työ: tiedustelu, tunkeutuminen vihollisen selkäpuolelle, tärkeiden laitoksien hävittäminen; kaikki tehtäviä, jotka vaativat todellista miestä.
Määräykset taskussani — määräykset, joiden tärkeydestä ja merkityksestä jo vuosi sitten olin tarkoin tutkimalla ottanut selvän, — ratsastin kello 12 yöllä partioni etunenässä ensi kerran vihollista vastaan.