Rajana oli joki, ja saatoin odottaa siellä ensimmäisen kerran saavani tulta vastaani. Olin kovin ihmeissäni, kun pääsin aivan ilman mitään sillan yli. Sen enemmittä seikkailuitta saavuimme seuraavana aamuna rajaratsastusretkiltäni tutun Kielczen kylän kirkontornin luo.
Kaikki oli tapahtunut meidän huomaamatta vihollisesta jälkeäkään, tahi pikemminkin, vihollisien huomaamatta meitä. Kuinka nyt oli meneteltävä, jotteivät kylän asukkaat huomaisi minua? Ensi työkseni päätin panna kylän papin lukkojen ja telkien taakse. Noudimme tuon täydellisesti yllättyneen ja kovin ällistyneen miehen kodistaan. Telkesin hänet aluksi kirkontorniin kellojen luo, otin pois tikapuut ja jätin hänet istumaan sinne ylös. Vakuutin hänelle, että jos väestö osoittaisi vähänkään vihamielisyyttä, hän olisi heti kuoleman oma. Torniin jätettiin vahti pitämään seutua silmällä.
Joka päivä lähetin viestimiehen viemään ilmoitusta. Näin pieni joukkoni pian hajaantui, niin että minun täytyi lopuksi itseni lähteä viemään viimeistä ilmoitusta.
Viidenteen yöhön saakka oli kaikki pysynyt rauhallisena. Mainittuna yönä ryntäsi vartiomies äkkiä luokseni kirkontornin viereen — sillä olin asettanut hevoseni sen läheisyyteen — ja huusi: "Kasakat ovat täällä!" Yö oli pikimusta, satoi hiljakseen, ainoaakaan tähteä ei näkynyt. Oli mahdoton nähdä kättä edessään.
Veimme hevoset jo ennakolta varovaisuuden vuoksi hautausmaan muuriin tekemästämme aukosta aukealle kentälle. Pimeässä siellä oli jo viidenkymmenen metrin päässä täysin turvassa. Itse lähdin vartiomiehen kanssa, karbiini kädessä, sille paikalle, missä kasakoita piti olla.
Hiivin hautausmaan muurin vierustaa ja saavuin kyläkadulle. Siellä alkoi kuitenkin tuntua hiukan oudolta, sillä koko kylänaukea vilisi täynnä kasakoita. Kurkistin muurin yli, jonka taakse olivat pysäyttäneet hevosensa. Useimmilla oli salalyhty, ja he liikkuivat hyvin varomattomasti ja kovaäänisesti. Arvioin heidän lukumääränsä noin pariksi, kolmeksikymmeneksi mieheksi. Yksi oli laskeutunut satulasta ja mennyt papin luokse, jonka edellisenä päivänä olin vapauttanut vankeudesta.
Tietysti hän on kavaltanut meidät! välähti heti aivoissani. Täytyi siis olla kaksinverroin valppaampi. Taisteluun en enää voinut antautua, sillä käytettävänäni oli ainoastaan kaksi karbiinia. Leikin sen vuoksi "ryöväriä ja poliisia".
Muutamia tunteja levättyään kasakkajoukko ratsasti tiehensä.
Seuraavana aamuna katsoin kuitenkin viisaimmaksi muuttaa majaa. Seitsemäntenä päivänä olin jälleen varuskunnassani, ja kaikki töllistelivät minua kuin kummitusta. Siihen ei kuitenkaan ollut niin paljon syynä parroittunut naamani kuin että oli levinnyt huhu, että muka Wedel ja minä olimme kaatuneet Kalishin luona. Tiedettiinpä niin hiuskarvalleen mainita paikka, aika ja muut olosuhteet, että huhu jo oli ennättänyt levitä koko Schleesiaan. Jopa joku oli osanottoaan ennättänyt käydä äitini luona ilmaisemassa.
Sitä vain puuttui, että kuolinilmoitukseni olisi ennättänyt sanomalehteen.