Kun Hera näki Olympokseen akhaialaisten hädän, ehdoitti hän Athenelle, että he yhdessä lähtisivät auttamaan heitä. Athene suostui heti, ja sittenkun Hera oli valjastanut hevoset ja Athene pukeutunut isänsä varustuksiin, lähtivät he liikkeelle. Mutta Zeus huomasi heidät heti ja vihastui ankarasti. Hän lähetti Iriksen viemään heille sellaiset terveiset, että elleivät he silmänräpäyksessä käänny takaisin, iskee hän salamansa heidän niskaansa. Silloin heidän hevosensa lamaantuisivat, vaunut menisivät pirstaleiksi, ja he itse kärventyisivät niin, ettei olisi paranemisen toivoa kymmeneen vuoteen. Iris riensi heitä vastaan ja vei Zeuksen terveiset. Silloin näkivät he parhaaksi kääntyä ympäri, mutta pahasti olivat he harmissaan palattuaan takaisin istuimilleen Olympokseen. Pian saapui Zeuskin kotiin. Poseidon riensi häntä vastaan, riisui hevoset ja työnsi vaunut niitten tavalliseen säilytyspaikkaan sekä peitti liinavaatteella. Sitten nousi Zeus kultaiselle istuimelleen. Syrjässä hänestä istuivat Hera ja Athene, yksinään ja happamina, eivät puhuneet mitään eivätkä vastanneet kysymyksiin. Zeus katsoi heihin ja sanoi:
— Mitä te siellä niin alakuloisina istutte? Ketterästi palasitte kotiin tällä kertaa, luulen minä? Ja oikein se olikin, sillä jos minun olisi täytynyt lingota salamani teihin, ette istuisikaan siinä nyt, uskokaa minua. Ja sinulle, Hera, voin kertoa, että rakkaat akhaialaisesi pysyvät tappiolla siihen asti, kunnes Hektor on tunkeutunut heidän laivoilleen saakka ja Akhilleus lähtee uudestaan leikkiin.
Siksi päiväksi oli taistelu kuitenkin lopussa, sillä aurinko meni jo mailleen. Hektor etsi nyt lähellä joen ja vallihaudan yhtymäkohtaa sellaisen paikan, jossa ei ollut aivan paljoa kaatuneitten ruumiita, ja piti siinä päälliköineen neuvoittelun. Nämä kuuntelivat, seisten vaunujensa vieressä, ja Hektor puhui, nojaten pitkään peitseensä:
— Nyt olisi akhaialaisten viimeinen hetki koittanut, mutta yö ennätti väliin. Viettäkäämme me nyt yö täällä kentällä! Tuokaa tänne härkiä ja lampaita, viiniä ja leipää, sekä puita riittämään saakka, niin että voimme sytyttää vartionuotioita tuohon rinteelle leirin takana. Airueet lähtekööt heti Troiaan ja käskekööt ukkoja ja nuorukaisia tähystelemään torneista ja naisia virittämään tulet kaikkiin taloihin, niin ettei mikään vihollisjoukkue voi hiipiä kaupunkiimme eikä yllättää sitä. Aamun valjetessa uudistamme me hyökkäyksemme.
Troialaiset seurasivat Hektorin käskyä, ja pian loimusivat vartiotulet kentällä. Jokaisella nuotiolla makasi viisikymmentä miestä ja sivummalla seisoivat hevoset vaunujen vieressä ja purivat rehujaan. Kaukana näköpiirissä häämöittivät vuorien monisärmäiset huiput, ja kaiken yläpuolella kaareutui rajattomana kirkas ja korkea taivaan laki, vilkuttaen tuhansia tähtiään.
17. ÖINEN NEUVOITTELU.
Alakuloisuus ja tuska vallitsi akhaialaisten leirissä. Agamemnon käski airueitten juosta ympäri ja kutsua ruhtinaat kaikessa hiljaisuudessa neuvoitteluun. He tulivatkin koolle ja istuivat murhemielin paikoilleen. Agamemnon seisoi ensin hetken ja itki, mutta sitten alkoi hän syvästi huokaillen valittaa Zeuksen julmuutta ja selitti lopuksi, ettei hänen mielestään nyt ollut muuta keinoa, kuin työntää laivat vesille ja purjehtia kotiin. Mitä syvin hiljaisuus vallitsi jonkun aikaa koko joukossa. Vihdoin sanoi Diomedes:
— Mielettömältä kajahti nyt puheesi, Agamemnon. Toissa päivänä soimasit sinä minua pelkuriksi ja heikoksi. Nyt voivat kaikki nähdä, kehenkä tuo soimaus sattuu. Yhden edun on Zeus sinulle antanut, nimittäin kuninkaallisen vallan ja kunnian, mutta rohkeutta, joka kuitenkin on tärkein kaikista, ei hän ole sinulle suonut. Eivät kaikki ole tässä sentään niin miehuuttomia kuin sinä: jos niin innokkaasti toivot kotimaahasi, niin lähde sitten. Tie on vapaa ja tuossa rannassa ovat laivasi, joita toit joukottain Mykenestä. Mutta toiset akhaialaiset jäävät tietysti tänne, kunnes Troia on kukistettu. Mutta — olkoon heilläkin sentään vapaus lähteä kotiin, jos heitä haluttaa! Minä ja Sthenelos jatkamme silti taistelua, sillä me tahdomme antaa Troialle osansa. Me kaksi, me luotamme jumalain lupaukseen.
Ruhtinaat ilmaisivat korkealla äänellä hyväksymisensä, ja Nestor lausui:
— Olet nuori vielä, Diomedes, ja kelpaisit ikäsi puolesta nuorimmaksi pojakseni, mutta puhunut olet viisaasti kuin vanha mies. Nyt asettakaamme ensiksi vartijoita kaivoksen käytäville, ja sitten saa Agamemnon tarjota meille illallisen; vasta sen jälestä saatamme keskustella enemmän.