Hän pisti talentin ystävänsä käteen ja määräsi sitten kilpailtavaksi peitsitaistelussa. Voittaja tulisi saamaan hopealla helatun miekan, ja sitäpaitse jaettaisiin vielä ylimääräisesti Sarpedonin komeat varustukset kummankin taistelijan kesken tasan. Diomedes ja Aias Telamonidi kävivät otteluun. Aias osasi Diomedeen kilpeen, mutta Diomedes työnsi Aiaan kilven syrjään ja suuntasi peitsen suoraan hänen kaulaansa. Silloin riensivät toiset ruhtinaat taistelevien väliin. Diomedes sai miekan ja Serpedonin varustuksista otti kumpikin osansa.
Sitten seurasi pallonheitto. Akhilleus otti esiin suuren, rosoisen rautapallon. Sitä piti heitettämän ja parhaan heittäjän oli määrä saada se sama pallo palkinnoksi. Riviin astuivat nyt Polypoites ja Leonteus sekä Aias Telamonidi ja Epeios. Epeios ei jaksanut heittää palloa kuin pikkuisen matkaa, ja kaikki nauroivat hänelle. Hiukan parempi oli Leonteuksen heitto. Mutta Aias viskasi koko joukon ylitse määrämatkan. Vihdoin tarttui Polypoites palloon ja pyörähytti sen huimaa vauhtia hyvän matkaa ulkopuolelle koko piiriä. Miehet päästivät suosiohuudon ja Polypoitoksen ystävät kantoivat pallon hänen laivaansa.
Nyt tuli jousi-ampujain vuoro. Akhilleuksen miehet pystyttivät maahan laivasta irroitetun maston, sitoivat sen huippuun hienon rihman ja kiinnittivät rihman toiseen päähän kyyhkysen jalastaan kiinni. Palkinnoksi lupasi Akhilleus parhaalle ampujalle kymmenen kaksiteräistä kirvestä ja kymmenen yksiteräistä parhaimman jälkeiselle. Teukros ja Meriones astuivat esiin ja vetivät arpaa ensimmäisestä vuorosta. Se lankesi Teukrokselle. Hänen nuolensa sattui rihmaan, niin että se katkesi, ja kyyhkynen lensi korkealle ilmaan. Miehistö oli riemuissaan sellaisesta ammunnasta. Mutta Meriones, joka jo oli varolle ottanut nuolen viinestään esille, tempasi silmänräpäyksessä jousen Teukroksen kädestä, asetti nuolen jänteelle, tähtäsi ja ampui. Nuoli meni kyyhkysen siipiluun läpi ja putosi sitten maahan aivan hänen eteensä, painuen syvälle hiekkaan. Kyyhkynen lentää räpytteli maston nenään ja jäi siihen istumaan pää ja siivet riipallaan, mutta putosi sitten hetken kuluttua maahan. Miehet katselivat ihmeissään tällaista mestari-ampujaa, kun hän astui esiin ja otti palkintonsa.
Viimeiseksi asetti Akhilleus piiriin kattilan, joka oli yhden härän arvoinen, ja sen viereen keihään. Ne olivat palkinnot taitavimmille keihäänheitossa. Meriones ja Agamemnon nousivat kilpailemaan.
— Atreuksen poika, sanoi Akhilleus kohteliaasti, kaikki tiedämme entuudesta, että sinä olet voittamaton keihäänheitossa. Ota siis tämä palkinto ilman kilpailua! Keihään annan Merionekselle, ellei sinulla ole mitään sitä vastaan.
Hyvillään sellaisesta ylistyksestä otti Agamemnon kattilan, ja Meriones sai keihään. Airueitten päämiehelle Talthybiokselle antoi Akhilleus lopuksi erityisen palkinnon.
27. HEKTORIN HAUTAJAISET.
Kilpailun jälkeen hajaantuivat katselijat ja jokainen riensi telttaansa illalliselle sekä levolle. Mutta Akhilleusta vaivasi yhä muisto vastahaudatusta ystävästään. Hän kääntelihe vuoteellaan sinne tänne, milloin suulleen, milloin kyljelleen, mutta ei saanut hituistakaan unta silmiinsä. Lopulta nousi hän ylös ja lähti lohduttomana meren rantaan, jossa käveli aamun koittoon saakka. Sitten valjasti hän hevosensa, sitoi Hektorin ruumiin vaunuihinsa kiinni ja laahasi sitä jälessään kolmeen kertaan Patrokloksen haudan ympäri. Ellei kukaan olisi suojellut ruumista, olisi se sellaisesta rääkkäyksestä mennyt aivan muodottomaksi. Mutta sitä ennen oli Aphrodite yöt päivät vaalinut sitä, ja tällä kertaa suojeli sitä Apollon.
Kun jumalat näkivät Akhilleuksen julman menettelyn kaatunutta vihamiestään kohtaan, valtasi heidät kaikki, Heraa lukuunottamatta, säälin tunne, ja he pyysivät kekseliästä Hermestä varastamaan ruumista pois. Kahdentenatoista päivänä Hektorin kuolemasta sanoi Apollon:
— Kuinka te jumalat sentään olette julmia ja katkeria! Ette suo Hektorille edes kunniallista hautausta, vaikka hän niin usein antoi teille runsaita uhreja. Autatte vaan kauheaa Akhilleusta, joka ei tiedä kohtuudesta mitään, vaan miettii ainoastaan väkivallan töitä, aivan kuin raaka ja verenhimoinen leijona. Onhan moni menettänyt veljensä tai ainoan poikansakin ja leppyy sentään vihdoin. Mutta tämä sitoo vihollisensa, jonka ensin on surmannut, vaunuihinsa kiinni ja raastaa häntä kuolleen ystävänsä haudan ympäri, niinkuin siitä muka olisi jotain hyötyä tai kunniaa haudassa makaajalle. Katsokaa, kuinka hän hurjassa raivossaan häpäisee hengetöntä ruumista!