— Puhu mitä tahdot, vastasi Hera ilkeästi, mutta ethän kuitenkaan voi verrata Hektoria ja Akhilleusta toisiinsa! Hektor oli vaan tavallinen ihminen, mutta Akhilleuksen äiti on jumalatar. Olithan itsekin hänen häissään, sinä kavala lyyransoittaja ja petturi!
— Noin karvaita sanoja et saa suustasi päästää, sanoi Zeus ankarasti. Eiväthän jumalatkaan ole kaikki saman arvoisia, ja ihmisistä oli Hektor minulle rakkain. En kuitenkaan anna Hermeen varastaa hänen ruumistaan, sillä siitä tulisi vaan pahoja panetteluja, mutta kutsukaa tänne Thetis, niin pyydän hänen antamaan pojalleen terveellistä opastusta!
Iris riensi heti hopealuolaan ja kutsui Thetistä mukaansa. Thetis kietasikin mustan viitan ympärilleen ja lähti kutsujan matkaan. Aallot halkesivat heidän edessään, ja pian olivat he maan päällä sekä nousivat ylös Olympokseen. Athene tarjosi istuimensa Thetikselle, ja Hera ojensi hänelle tervetulijaisiksi kultaisen maljan.
— Olet surun painama, sen tiedän hyvin, sanoi Zeus, mutta olen sentään kutsunut sinut tänne ja tahdon heti ilmaista syyn kutsuuni. Yhdeksän päivää ovat jumalat kiistelleet Hektorin ruumiista, ja onpa ollut jo kysymys siitäkin, että annettaisiin Hermeen varastaa pois se. Mutta en ole tahtonut saattaa Akhilleukselle sellaista häpeätä, sillä olen aina kunnioittanut sinua niinkuin ystävää. Riennä nyt tervehtämään poikaasi ja sano hänelle, että me olemme sangen vihaisia siitä, ettei hän suostu ottamaan lunnaita Hektorin ruumiista.
Thetis laskeutui myrmidonien leiriin ja astui poikansa telttaan. Hän istahti hänen viereensä, hyväili kädellään hänen poskeaan ja sanoi:
— Rakas poikani, kuinka kauvan aijotkaan tärvätä aikaasi kyyneleihin ja huokauksiin? Vähän on enää elämääsi jäljellä; nauti siis siitäkin vähästä, mikä sinulle vielä on suotu! Minä tuon nyt sinulle terveisiä itse Zeukselta; jumalat, sanoo hän, ovat sinulle suutuksissaan sen vuoksi, ettet vihassasi tahdo ottaa lunnaita Hektorin ruumiista.
— Jos tämä on Olympolaisen tahto, vastasi Akhilleus, en rupea sitä vastustamaan, vaan otan kernaasti lunnaat, kunhan vaan joku tarjoo niitä.
Äidin ja pojan tällä tavoin keskustellessa, lensi Iris Zeuksen käskystä Ilioniin. Siellä kohtasi hän vaan surua ja valitusta. Kuninkaan palatsin edustalla istuivat Priamoksen pojat ja itkivät, ja heidän keskellään virui vanhus maassa, kaivaen käsillään hiekkaa ja sirotellen sitä päähänsä. Palatsin sisäpuolelta kaikui kuninkaan tyttärien ja miniäin valitus. Iris lähestyi Priamosta, kuiskasi hiljaa hänen nimensä, sekä lausui Zeukselta sellaiset terveiset, että hänen pitäisi lähteä tarjoamaan Akhilleukselle lunnaita poikansa ruumiista. Priamos kuunteli vapisevana, ja kun jumalatar oli kadonnut, hypähti hän ylös ja määräsi, että heti oli valjastettava kahdet vaunut, toisten eteen hevoset, toisten eteen muulit. Sitten meni hän varastohuoneeseensa, joka oli sisustettu seeteripuulla, ja toi sieltä joukon kalliita tavaroita. Hän huusi Hekaben luokseen ja kertoi hänelle aikomuksensa.
— Oletko kokonaan menettänyt järkesi! alkoi Hekabe nyyhkyttää. Jos tuo kavala ja verenjanoinen mies kerran vaan saa sinut käsiinsä, niin ei hän tiedä säälistä eikä hävystä mitään. Oh, minä tahtoisin iskeä hampaani hänen maksaansa saakka ja niellä sen!
— Tällä kertaa en kuuntele sinun onnettomia ennustuksiasi, vastasi Priamos, sillä olen omin silmini nähnyt jumalattaren ja kuullut hänen äänensä. Vaan jos kohtalo todellakin on määrännyt, että minun on kuoltava akhaialaisten laivain luona niin kaikki hyvin, surmatkoon hän minut siellä, tuo ylpeä Akhilleus, kunhan vaan ensin olen saanut syleillä poikaani ja itkeä tarpeekseni.