Kun tämä sopimus oli tehty, menivät sekä Akhilleus että hänen vieraansa levolle. Kaikki muutkin nukkuivat, sekä ihmiset että jumalat. Hermes yksinään valvoi, ja kun vanhukset olivat levänneet hetken, lähestyi hän Priamoksen makuutilaa ja sanoi:
— Etpä todellakaan ole pelkuri, ukkoseni, kun voit noin rauhallisesti nukkua keskellä vihollistesi leiriä. Akhilleus on kyllä säälinyt sinua ja ottanut lunnaat pojastasi, mutta kolme sen vertaa saisivat poikasi maksaa lunnaita sinusta itsestäsi, jos Agamemnon saisi tietää, että olet täällä.
Priamos nousi säikähtyneenä ylös ja herätti Idaioksen. Hiljaa valjastivat he hevoset ja muulit ja ajoivat kiireellä leirin läpi kentälle. Ja taas asetti Hermes kaikki siten, etteivät vartijat eikä kukaan muukaan huomannut mitään. Kun hän oli saattanut heidät kaalamolle, katosi hän ja palasi Olympokseen. Silloin oli yö jo kulunut niin pitkälle, että idän puolella alkoi sarastaa.
Troiassa oli valvottu koko yö, levottomina kuninkaan matkan vuoksi. Kassandra oli noussut linnan korkeimpaan torniin. Siellä hän seisoi ja tähysteli alas kaalamolle. Heikossa aamuvalossa huomasikin hän joelta päin jotain liikettä, ja kun se tuli lähemmäksi, näki hän jo selvästi hevoset ja isänsä sekä niitten takana Idaioksen muulivaunut ja ruumispaarit. Hän kirkasi kovasti ja huusi, että Priamos oli tulossa Hektorin ruumiin kanssa. Kaikki, jotka sen kuulivat, riensivät vastaan tielle ja ympäröivät vaunut. Priamos pyysi heitä väistymään syrjään ja ajoi ylös palatsiinsa.
Siellä muutettiin Hektor komealle ruumisvuoteelle. Ympärille asetettiin laulajia, jotka lauloivat kuolinrunoja, ja laulun väliajoilla puhkesivat naiset kova-ääniseen valitukseen. Andromakhe astui poikansa Astyanaxin kanssa kuolleen sankarin ruumiin luo, kietoi lumivalkeat käsivartensa hänen päänsä ympäri ja valitti:
— Rakastettu mieheni, elämäsi kukoistuksessa olet sinä mennyt manalle, ja minut ja tämän pienen poikamme sekä meidät kaikki olet sinä jättänyt turvattomiksi. Oi, Astyanax, laivoihinsa he vielä raastavat meidät; orjina saamme me molemmat palvella julmaa herraa. Tai saapuu ehkä joku akhaialainen soturi ja viskaa sinut tornista alas, kostoksi siitä, että hänen isänsä tai veljensä tai poikansa on kaatunut sinun isäsi voimakkaan käden kautta. Sillä et sinä ollut hempeäkourainen taistelussa, Hektorini. Katkera on nyt suru kansassasi, katkerampi vielä vanhemmillasi, mutta katkerimmin kaikista suree sinun Andromakhesi, jolle et kuolinvuoteelta ojentanut kättäsi, jolle et lähtöhetkelläsi lausunut ainoata sanaa, jonka hän öin päivin itkiessään olisi säilyttänyt muistona sydämmessään!
— Oi, Hektor, valitti Hekabe; jumalain suosikki olit eläissäsi ja jumalain suosikki olet vielä kuolleenakin. Kuinka hellästi he ovatkaan säilyttäneet sinua, kuinka tuoreena ja verevänä makaat vielä täällä palatsissa, aivan kuin sinua ei olisikaan surmattu, vaan joku Apollonin nuoli olisi kutsunut sinut täältä pois!
— Sinä, Hektor, niin puhui sitten Helena, sinä olit aina kaikista veljeksistäsi minulle paras. Monta vuotta on siitä jo vierähtänyt, kun yksi veljistäsi onnettomana hetkenä ryösti minut kotoani pois.
Paljon olen täällä saanut kärsiä. Mutta sinun suustasi en koskaan kuullut pahaa sanaa. Päinvastoin, jos joku yritti olla minulle ankara, pyörsit sinä hänet aina pois ja asetit hyväsydämmisenä asiat oikealle tolalleen. Syytä on minulla siis itkeä sinua ja itkeä itseäni, sillä nyt ei minulla enää ole Troiassa ainoaakaan lohduttavaa ystävää — ah, ne väistävät minua täällä kaikki!
Heidän näin valittaessaan nyyhkytti kansa ympärillä.