Agamemnonin ja Nestorin johdolla työnnettiin laivat vesille, teltat pistettiin tuleen, ja koko laivasto purjehti Tenedoksen taa.
Troialaiset hämmästyivät suuresti nähdessään leirin tulessa, eivätkä olleet uskoa silmiään, kun näkivät laivaston laskevan merelle. Ja päästyään vakuutukseen, ettei se ollut harhanäkyä, vaan puhdasta totta, kohottivat he riemuhuudon ja juoksivat suurissa joukoissa kaupungistaan leiriin. Siellä näkivät he heti tuon suuren puuhevosen ja jäivät aluksi ihmeissään katselemaan sitä matkan päästä. Mutta kun hirviö ei liikahtanut, tulivat he lähemmäksi ja alkoivat perin pohjin tarkastella sitä joka puolelta.
Muutamat huusivat, että hevonen olisi heti vietävä voittomerkiksi kaupunkiin. Toiset taas kirkuivat, että se olisi heti poltettava tai työnnettävä mereen. Niitten joukossa, jotka innokkaimmin tahtoivat sitä tuhottavaksi, oli pappi Laoko'on.
— Ettehän toki liene niin mielettömiä, sanoi hän, että veisitte tämän akhaialaisten onnettomuuslahjan kaupunkiimme! Olkaa varmat siitä, että tässä piilee joku juoni. Ei, meidän täytyy varoa akhaialaisia, vaikka he tarjoovat lahjojakin.
Hän otti peitsen erään troialaisen kädestä ja viskasi sen hevosen kylkeen. Kärki upposi puuhun, varsi seisoi viipoittaen suorana ulospäin, ja hevosen sisästä kuului ontto kumahdus. Troialaiset hätkähtivät ja sanoivat kuulleensa jonkun jumalan äänen, joka oli vihastunut Laoko'onin teosta. Silloin otti Laoko'on mukaansa molemmat poikansa ja lähti meren rantaan uhraamaan Poseidonille ja rukoilemaan häneltä suojaa pois purjehtivia akhaialaisia vastaan.
Uteliaina lähentelivät troialaiset hevosta yhä, ja vihdoin uskalsivat muutamat rohkeat nuorukaiset mennä aivan sen alle. Silloin huomasivat he jotain liikettä hevosen jaloissa, ja kun katsoivat tarkemmin, näkivät he, että siinä makasi pitkään ruohoon lymynneenä nuori akhaialainen mies. He vetivät hänet esiin ja veivät Priamoksen luo, joka myöskin oli saapunut kummitusta katsomaan. Sinon ojensi kätensä kuningasta kohti ja rukoili nyyhkytellen armoa. Priamos pyysi häntä rauhoittumaan ja sanomaan kuka oli.
— Akhaialainen olen, vastasi vanki, sitä en tahdo kieltää, sillä jos Sinon onkin onneton mies, ei hän sentään ole valehtelija. Mielellään saat kuulla surullisen kohtaloni, ennenkuin surmautat minut. Minä olen sukulainen Palamedeelle, jonka akhaialaiset murhasivat ja minä uhkasin vaatia kostoa hänen murhastaan. Se joutui kavalan Odysseuksen korviin, ja hän vannoi, että minunkin piti kuoleman. Hänen toimestaan nousi tässä eräänä päivänä suuri valehtelija Kalkhas, tietäjä mukamas, ja julisti, että samoin kuin akhaialaisten täytyi uhrata nuori impi, ennenkuin pääsivät onnellisesti lähtemään tänne, täytyi heidän nyt uhrata nuori mies, jos toivoivat pääsevänsä kunnialla kotiin takaisin. Odysseus vaati kiihkeästi, että hän ilmaisisi uhrin nimen. Alussa tuntui tuo teeskentelijä välttelevän, mutta kun Odysseus oli häntä ahdistavinaan yhä kovemmin, nimitti hän vihdoin minut. Minut temmattiin heti kiinni, mutta pääsin yöllä karkuun ja lymysin kaislikkoon joen rannassa. Kun he sitten olivat lähteneet tiehensä, hiivin kaislikosta pois ja etsin suojaa tämän pyhän hevosen alla. Ja nyt saat tehdä minulle mitä tahdot.
— Elä pelkää, sanoi Priamos ystävällisesti, minä en aijo tehdä sinulle ollenkaan pahaa, kunhan vaan kerrot, mikä on tarkoitus tällä hevosella, jota kutsut pyhäksi.
— En tiedä, teenkö oikein, nyyhkytti Sinon, mutta ovathan maanmieheni itse hyljänneet minut, eivätkä jumalat siinä tapauksessa julmistune minuun, jos ilmaisenkin salaisuuden, Luulen siis voivani puhua tämän tärkeän asian. Odysseus ja muutkin akhaialaiset ovat aina panneet kaiken luottamuksensa Atheneen. Senvuoksi ovat he myös hiljattain ryöstäneet sen palladionin, joka näihin saakka suojeli teidän linnaanne. Mutta kaukana siitä, että he tällä ryöstöllä olisivat voittaneet hänen apunsa, he päinvastoin suututtivat vaan jumalattaren moisella teollaan. Heti kun Odysseus ja Diomedes olivat tuoneet palladionin leiriin, hypähti kuva kolme kertaa vihaisena jalustaltaan ylös. Silloin selitti Kalkhas, ettei heillä ollut nyt muuta keinoa, kuin palata kotimaahansa. Ja ettei suuttunut jumalatar tuhoaisi heitä, koettivat he lepyttää häntä mahtavimmalla uhrilahjalla, mitä milloinkaan oli nähty. Siksi rakensivat he tämän ihmeellisen hevosen. Mutta kun he hyvin ymmärsivät, että te tahtoisitte viedä sen kaupunkiin päästäksenne jumalattaren suosioon, päättivät he rakentaa hevosen niin suureksi, ettei se millään tavoin mahtuisi porteistanne sisään. He toivoivat, että te silloin suutuksissanne rupeisitte särkemään tätä pyhää esinettä ja saisitte jumalattaren vihat päällenne, johon tuo pappi teitä äsken juuri viettelikin.
Troialaiset seisoivat vielä kahden vaiheilla. Samassa kuului rannasta huikea huuto. Kaikki katsoivat sinne. Meren kalvo väikkyi tyynenä näköpiiriin saakka. Mutta Tenedoksesta nähtiin kaksi mahdottoman suurta käärmettä uivan rantaan päin; niitten kaulat ja rinta ja veripunaiset harjat kohosivat korkealle vedestä, ja muu ruumis kiemurteli kaukana pitkin pintaa. Ne nousivat maalle, kieputtivat kähisten päätään ja matelivat suoraan sitä alttaria kohti, jolla Laoko'on poikineen parhaillaan toimitti uhria. Ennenkuin onnettomat aavistivat mitään, olivat käärmeet kietoutuneet sekä isän että poikain ympärille, purreet heitä ja pusertaneet heidän ruumiinsa mäsäksi. Kun kaikki kolme olivat vetäneet viimeisen hengähdyksensä, suoristuivat käärmeet jälleen ja matelivat Ilionin huipulle. Siellä nähtiin niitten vihdoin katoavan Athenen temppelin alle.