Jos valtio ja yleinen laki on taloudellisten olosuhteiden luomia, niin myös ilmeisesti on yksityinen laki, joka ainoastaan pyhittää yksilöjen keskinäiset suhteet vissien normaalisten taloudellisten olosuhteiden vallitessa. Muodot missä nämä ilmenevät, saattavat kuitenkin olla suuresti vaihtelevia. Joissakin tapauksissa voidaan, kuten tapahtui Englannissa, säilyttää suurelta osalta vanhat feodaaliset lait ja antaa niille keskiluokkalais-sisältö, yksimpä antaa keskiluokkalaismerkitys feodaalisille nimillekin, mutta toiselta puolen saattaa tapahtua kuten Euroopan mannermaan länsiosissa, että käytetään ensimmäistä yleistä tavaratuotanto-yhteiskunnan lakia, roomalaista, perusteena jossa on ihmeteltävän tarkat säädökset tavarain omistussuhteinen laillisista suhteista (tavaran myyjille, ostajille, velkojille ja velallisille, sopimuksille, sitoumuksille j.n.e.), joka voidaan sovelluttaa yleiseksi laiksi ja käyttää sitä vielä pienporvarillisessa ja puoleksi feodaalisessa yhteiskunnassa, tai puoleksi valistuneitten ja moraalisten juristien avulla (joka on kyllä paha lailliselta kannalta) se voidaan muokata erikoisen yhteiskunnan oloihin soveltuvaksi (preussilainen maalaki). Ja edelleen, jälkeen suuren porvarillisen vallankumouksen, kuten Ranskassa "siviililakikokoelma" voidaan muokata. Jos siis porvarilliset lait ainoastaan ilmaisevat yhteiskunnan taloudelliset olosuhteet, nämä lait voivat olla joko hyviä tai pahoja, riippuen olosuhteista.
Valtiossa esiintyy ensimmäinen ideologinen pakkovoima ihmisten ylitse. Yhteiskunta muovailee itselleen orgaanin, suojelemaan yleisiä etujaan sekä ulkopuolisilta että sisäisiltä hyökkäyksiltä. Tämä orgaani on valtion pakkovoima. Se töin tuskin oli syntynyt kun se jo vallitsi yhteiskuntaa, ja siinä suhteessa kuin se muodostui erikoisen luokan orgaaniksi, se saattoi voimaan tämän luokan ylivallan. Näin ollen alamaisen taistelu vallitsevaa luokkaa vastaan muodostuu välttämättä poliittiseksi, ensi kädessä taisteluksi tämän vallitsevan luokan poliittista vallintaa vastaan. Tietoisuus tästä poliittisen taistelun yhteydestä taloudellisten johtavien syiden kanssa, käy yhä hämäräpäisemmäksi ja saattaa kokonaan kadota näköpiiristä. Ellei nyt kokonaan näin ole asianlaita taisteleviin luokkiin ja niiden yksilöihin nähden, pitää se jokseenkin paikkansa historioitsijoihin nähden. Rooman tasavallan historian muinaislähteistä ainoastaan Appian antaa meille valaisevat ja selvät tiedot, osottaen sen perustuneen maanomistukselle.
Mutta kun valtio muodostui yhteiskuntaa vallitsevaksi riippumattomaksi voimaksi, sikäli se myöskin näytteli suurempaa aatteellista osaa. Jokapäiväiset politikoitsijat ja lakitieteen teoritsijat, ja erikoisesti juristien keskuudessa, tämä tosiasia on kokonaan kadonnut näköpiiristä. Koska jokaisessa yksityisessä tapauksessa taloudellisen seikan täytyy pukeutua juridiseen muotoon, jotta se voitaisiin hyväksyä lain muodossa, ja koska, näin ollen, täytyy tarkastaa koko lakijärjestelmän menneisyys, josta on seurauksena, että juridinen muoto näyttää olevan kaikki kaikessa ja asian taloudellinen sisältö ei mitään. Yleisiä ja yksityisluontoisia lakeja aletaan pitää riippumattomana alana, joilla on oma itsenäinen historiallinen kehityksensä, joita pidetään pätevästi edustuksellisina ja ajan tarpeita vastaavana, kun niistä on jatkuvasti karsittu pois sisäisiä ristiriitaisuuksia.
Vieläkin korkeammat ideologiset käsitykset, se on, vieläkin etäämpänä taloudellisista perusteista, ottavat filosofian ja uskonnon muodon. Näissä aatteiden kosketus olemassa olevien materialististen olosuhteiden kanssa käy yhä monimutkaisemmaksi ja vaikeammin huomattavaksi, niitä yhdistävien renkaitten moninaisuuden vuoksi, mutta tämä yhteys on olemassa. Renesanssi aina viidennentoista vuosisadan keskivaiheilta saakka, oli kokonaisuudessaan kaupunkielämän tuote, ja niin ollen porvariston vaikutuksen alainen, niin myös oli filosofia, kun se tämän jälkeen uudestaan virkosi. Sen sisältö oli yksinomaan ajatusten filosofista tulkintaa pien- ja keskiluokkalaisporvariston kehittymisestä suurporvaristoksi. Myöhemmillä vuosisadoilla englantilaisten ja ranskalaisten keskuudessa, jotka olivat suurimmalta osalta yhtä hyviä poliittisen taloustieteen tuntijoita kuin he olivat filosofejakin, tämä on sangen silmiinpistävää, ja meillä on siitä sangen elävä todistus hegeliläisessä koulukunnassa.
Luokaamme nyt pikainen silmäys uskontoon, koska se osoittautui olevan etäämmällä ja kaikkein vierain aineelliselle elämälle. Uskonto syntyi ihmiskunnan kehityksen sangen varhaisella aikakaudella, raakalaisasteella, ihmisten eräitten erheellisten ja barbaaristen käsitysten vaikuttimista, jotka käsitykset koskivat ihmisiä itseään ja niiden ympäröivää maailmaa. Jokainen ideologinen mielijohde, joka kerran on syntynyt, kuitenkin myöskin kehittyy; se kasvaa ja edelleen kehittyy sille aatteelle annetuista lisäyksistä, ilman tätä ei olisi olemassa ideologiaa, se on, ei olisi olemassa mitään ajatuksia riippumattomana ajatusjärjestelmänä, joka kehittyy riippumattomasti ja on ainoastaan omien lakien alainen. Että näiden ihmisten aineelliset elämän ehdot, joiden päissä tämä ajatuskoneisto työskentelee, loppukädessä määrittelee tämän ajatusprosessin, ei ollut tunnettu heille, muussa tapauksessa ideologiaa ei olisi olemassa. Nämä alkuperäiset uskonnolliset mielijohteet näin muodoin, jotka ovat suurimmaksi osaksi samanmukaisia kaikille samalla asteella oleville kansaryhmille, kehittyvät näiden ryhmien jakaantuessa, jokaiselle heimolle erinäiseen suuntaan, niiden erilaisten olosuhteiden mukaan missä he kukin elävät, ja tämä kehitys on osoitettu sellaisille kansan ryhmille kuin indo-eurooppalaisille vertailevan mytologian avulla. Jokaisen heimokunnan itselleen kehittämät jumalat olivat kansallisia jumalia, joiden valta ei ulottunut etäämmälle kansallisen alueen rajoja; rajantakainen alue oli toisten jumalien valta-aluetta. Jumalien olemassaolo käsitettiin ainoastaan kansakunnan olemassaolon yhteydessä. Ne kukistuivat kansakunnan kukistuessa. Tämä vanha nationalistinen käsitys syntyi Rooman valtakunnan vaiheiden yhteydessä, jonka taloudellisia olosuhteita meidän ei tarvitse tässä nyt lähemmin tarkastaa. Kun roomalaiset, jotka olivat asettuneet Rooman kaupungin ahtaitten rajojen sisälle, hävisivät, hävisivät myöskin heidän vanhat kansalliset jumalansa. Pyrkimys muodostaa valtakunta maailman valtakunnaksi maailmanlaajuisen uskonnon kautta, näkyy selvästi yrityksissä antaa Roomassa tunnustus ja tilaisuus jumalan palveluksien viettoon kaikkien ulkomaalaisten jumalien hyväksi, kotimaisten jumalien rinnalla. Mutta maailman uskontoa ei voitu muodostaa tällaisen imperialistisen päätöksen kautta. Uusi mailman uskonto, kristinusko, oli jo syntynyt salaisesti, muodostuen orientaalisten uskontojen sekoituksesta, varustettuna juutalaisella teologialla, kansantajuistettuna kreikkalaisella filosofialla ja erikoisesti stoalaisella filosofialla. Meidän täytyy ensiksi vaivautua tarkastamaan minkälaisena tämä uskonto alkuperäisesti ilmeni, sillä sen virallinen muoto, sellaisena kuin se on meille annettu, on pelkkä valtion uskonto, joksi se tehtiin kirkko-isien neuvoston kautta. Se seikka jo yksistään, että tiima uskonto kahdensadan viidenkymmenen vuoden olemassaolonsa jälkeen muodostui valtion uskonnoksi, on kylliksi osoittanut meille, että se oli uskonto, joka vastasi ajan vaatimuksia. Keskiajalla se todisti tämän sangen selvästi. Sikäli kuin feodalismi kehittyi, samassa suhteessa löi se leimansa uskontoon, kirkon hierarkia vastaten kirkollisessa järjestelmässä feodalismia yhteiskunnallisessa järjestelmässä. Ja kun porvaristo nousi, muuntui uskonto protestanttiseksi herännäisyydeksi, mikä asettui sotajalalle katolisia feodalismia vastaan, tämä tapahtui ensiksi Etelä-Ranskassa, albigenien keskuudessa, mikä siihen aikaan oli korkeimmalle kehittyneiden vapaa-kaupunkien tyyssija. Keskiaika oli liittänyt itseensä kaikki vielä jäljellä olevat aatteelliset muodot, kuten filosofian, politiikan ja oikeustieteen, pelkiksi lisäkkeiksi teologiaan. Se pakotti näin ollen kaikki yhteiskunnalliset ja poliittiset liikkeet omaksumaan teologisen muodon; lopulta, kun kansan syvien rivien mielet oli täytetty uskonnolla, oli välttämätöntä osottaa heidän etunsa uskonnon muodossa, voidakseen nostattaa heitä kapinaan. Samoin kuin porvariston komento heti alusta alkaen toi näyttämölle omaisuudettomat plebeijit, päivätyöläisinä ja kaikenlaisina palvelijoina, ilman että heillä olisi ollut minkäänlaista omaisuutta tai asemaa kaupungeissaan, samoin herännäisyys jakaantui jo sangen varhain kahteen haaraan, toinen maltillinen, kansalaisia varten, toinen vallankumouksellinen, plebeijejä (varsinaisten proletaarien edeltäjiä) varten, jota viimemainittua uskonnon haaraa porvarilliset herännäiset katkerasti vihasivat.
Protestanttista herännäisyyttä ei kyetty pysäyttämään enempi kuin porvaristonkaan nousevaa voimaa siihen aikaan; ja sikäli kuin tämä voima kasvoi, kasvoi myöskin taistelu feodaali-ylimystöä vastaan, tämä taistelu ollen ensin paikallista, mutta sittemmin saaden yleiskansallisen luonteen. Ensimmäinen suuri taistelu tapahtui Saksassa n.k. reformaationa. Porvariston voima ei ollut kylliksi suuri eikä myöskään kylliksi kehittynyt avonaista taistelua varten, liittääkseen mukaansa kapinaan kaupunkilais-plebeijit, pienemmän aateliston ja talonpoikaisväestön. Ensimmäinen isku tähdättiin aatelistoa vastaan, talonpojat ottaen koko vallankumouksen johdon käsiinsä, kaupungit jättäen heidät yksin ja niin vallankumouksen johto jäi maalaisväestön käsiin, joka myöskin niitti siitä voiton itselleen. Tämän vuoksi Saksa katosikin kolmeksi sadaksi vuodeksi itsenäisten, energisesti kehityskykyisten maiden joukossa. Mutta saksalaisen Lutherin jälkeen nousi ranskalainen Calvin, Ranskalaisen luonteen terävyydellä hän osotti kirkollisessa vallankumouksessa porvarillisen luonteen, tasavaltalaistettuna ja kansanvaltaistettuna. Samalla aikaa kuin lutherilainen reformatsioni Saksassa häipyi, calvinistisuus palveli tasavaltalaisuuden aseena Genevessä, Hollandissa, Skotlantissa, vapauttaen Hollandin, Saksan ja Espanjan vallanalaisuudesta ja varusti porvarillisen vallankumouksen toisen näytöksen aatteellisella verholla, joka jatkui Englannissa. Täällä kalvinismi muodostui olemassa olevan porvarillisen vallan etujen luonnolliseksi aatteelliseksi kaavuksi, eikä jatkanut pitemmälle kuin mitä saavutettiin 1689 vuoden kompromississa osan aateliston ja keskiluokan kanssa. Englannin vallitseva kirkko saatettiin jälleen valtaan, mutta ei entisessä muodossaan, jonka mukaan kuninkaan tuli olla Paavin käskyläinen, vaan voimakkaasti kalvinismin aatteiden omaksumana. Vanha vallitseva kirkko oli viettänyt ainoastaan katolisia sunnuntaita ja taistellut jatkuvaa kalvinistisen sunnuntaita vastaan, uusi porvarillinen kirkko otti viimemainitun käytäntöön ja siten lisäsi paljon Englannin viehättäväisyyttä.
Ranskassa kalvinistinen vähemmistö tukahdutettiin 1685, joko tehtiin heistä katolilaisia tai karkotettiin maasta. Mutta mitä hyvää siitä oli? Heti tämän jälkeen vapaa-ajattelija Pierre Bayle aloitti työnsä ja Voltaire [lue Voltäär. — Suom. muistutus.] syntyi v. 1694. Louis XIV:sta tyrannihallitus vain helpotti Ranskan porvarillisen vallankumouksen syntymistä poliittisessa muodossa, jotta se lopullisesti vastaisi edistysmielisen ateistisen porvariston vaatimuksia. Protestanttien sijasta vapaa-ajattelijat ottivat sijansa kansalliskokouksessa. Näin joutui kristinusko viimerappuselleen. Se oli tullut kykenemättömäksi palvelemaan enään mitään edistysmielistä luokkaa aatteellisena välikappaleena, se muodostui yhä enemmän vallitsevien luokkien yksinoikeudeksi ja he käyttivät sitä yksinomaan hallitusvälikappaleenaan, pitääkseen alempia luokkia valtansa alaisuudessa. Niinpä jokainen näistä luokista käytti heille soveltuvaa uskontoa, maanomistajat käyttivät katolista jesuiittamaisuutta tai protestanttista oikeaoppisuutta, vapaamielinen ja radikaalinen porvaristo vaapa-aatteisuutta, eikä ollut mitään väliä näin ollen uskoivatko näiden uskontojen käyttäjät itse näitä aatteitaan tai ei.
Täten me näemme, että uskonto, joka on kerran syntynyt materialistisista traditsioneista, on siis kaikissa aatteellisissa asioissa suuri taantumuksellinen voima. Mutta siinä tapahtuvat muutokset johtuvat luokkasuhteista, se on, niiden ihmisten taloudellisista olosuhteista, jotka ottavat nämä muutokset suorittaakseen. Ja tämä riittäköön tässä kohden tästä asiasta.
Tällä kertaa on meille mahdollista antaa ainoastaan yleiset piirteet marxilaisen filosofian historiasta ja erikoisesti sen ilmiöistä. Sille löydetään todisteet historiasta itsestään, ja minä haluaisin sanoa, että se on riittävästi osotettu muissa kirjoituksissamme. Tämä filosofia on kuitenkin viimeinen filosofia historiassa, juuri samalla tavalla kuin dialektinen luonnon filosofiakin teki kaikki muut luonnon filosofiat mahdottomiksi. Itseasiassa ei ole tarpeellista selostaa keskinäisiä suhteita, vaan etsiä ne itse asiain yhteydessä. Sen sijaan että me pakottaisimme filosofian ulos luonnosta ja historiasta, jäljelle jää enään ainoastaan puhdas ajatuksen tuote, ajatteluprosessin, logiikan ja dialektiikan opettaminen.
1848 vallankumouksen aikana "valistunut" Saksa antoi taisteluhaasteen teorialle ja ryhtyi toimintaan. Pienteollisuudesta riippuva käsityö ja manufaktuuriteollisuus joutui pyyhkäistyksi pois suurteollisuuden tieltä ja Saksa ilmestyi jälleen maailman markkinoille. Uusi erikoistunut Saksa hävitti kaikessa tapauksessa huutavimman epäjärjestyksen, minkä pienten valtioiden hallitukset, feodalismin jätteet ja byrokraattinen talouden pito olivat luoneet ajallaan; mutta juuri samassa suhteessa kuin keinottelijat ylenantoivat filosofian tutkimisen, ottaakseen paikkansa pörssissä, se suuri teoreettinen ajattelu, mikä oli ollut Saksan ylpeys sen syvimmän poliittisen ahdingon aikana, oli ollut merkki puhtaasta tieteellisestä edistyksestä, huolimatta käytännöllisistä, hyödyllisistä tuloksista, ja huolimatta siitä, ettei sitä ollut poliisit hyväksyneet, tämä kaikki hävisi nyt valistuneesta Saksasta. On totta, että Saksan virallinen luonnontiede säilytti edelleen asemansa, erikoisesti yksilöllisten löytöjen alalla, ollen siinä ajastaan edellä, mutta nyt huomauttaa amerikalainen tieteellinen aikakausilehti "Science" (Tiede), että mitä tulee etenemiseen laajemmassa mittakaavassa, johon sisältyy erinäisten yksityisten tosiasiain keskinäisten suhteiden selostus ja niiden harmoniseeraaminen yhden lain alaisiksi, siinä suhteessa on Englanti ratkaisevasti edellä, sen sijaan että aikaisemmin oli Saksa juuri tässä suhteessa etevämpi. Ja mitä tulee historiallisiin tieteisiin, filosofia niihin luettuna klassisen filosofian kanssa, vanha teoreettinen henki, joka ei välitä persoonallisista saavutuksista, kaikki tämä aluksi kokonaan hävisi. Näiden sijaan astui ajattelematon — sen mikä miellytti ihmisiä — hyväksyminen, ahnas taaksepäin katsominen ja ennen kaikkea tulot, nämä harrastukset mitä alhaisimmassa muodossa astuivat edellisten tilalle. Tämänlaisen tieteen viralliset edustajat ovat muodostuneet avomielisiksi porvariston ja valtiovallan ideoiogisteiksi, aikana, jolloin nämä molemmat asettuvat avonaisesti vihamieliselle kannalle työväenluokkia vastaan.